Kaamea kaamos

Viime vuonna kirjoitin miltä tuntui olla Suomessa kahden vuoden poissaolon jälkeen. Kirjoituksessani päivittelin myös sitä, miten pimeää aikaa Suomen talvi onkaan. Asia on pistänyt silmääni myös tänä jouluna ja onkin ajankohtainen tänään, kun vietetään jälleen vuoden lyhyintä päivää.

Tästä joulusta näyttää tulevan ainakin täällä etelässä lumeton, mikä myös lisää pimeyteen. Siltikin on hämmästyttävää miten päivä voikaan alkaa sarastaa vasta lähempänä puoli kymmentä ja miten pimeää tulee jo ennen kello neljää. Asiaan ei kiinnittänyt huomiota niin paljoa vielä Suomessa asuessaan, mutta näin kerran vuodessa kotimaassa vierailevana se pistää aina kummastelemaan.

Toki Kanadakin on pohjoinen maa, jonka pohjoisosat yltävät reilusti napapiirin yläpuolelle. Maan asutuskeskukset sijaitsevat kuitenkin kaikki hyvin etelässä ja kun Helsinki sijaitsee 60. leveyspiirillä, sijaitsee Vancouver huomattavasti alempana 49. leveyspiirin tasolla, mikä vastaa noin Münchenin korkeutta. Se riittää jo tekemään melkoisen eron päivän pituudessa ja siksi asia aina kiinnittääkin huomioni.

Kesä ja talvi Suomessa

Eipä silti etteivätkö talvi ja kesä eroaisi toisistaan valoisuuden määrässä myös Vancouverissa, mutta päivän pituus siellä tuntuu silti jotenkin paljon inhimillisemmältä keskitalvellakin. Asiaan vaikuttaa toki myös se, että suurkaupungissa asuessa ympärillä on aina paljon valoja, jolloin siellä ei altistu koskaan samanlaiselle pimeydelle kuin täällä Suomen maaseudulla. Pohjois-Suomessa asuvat lukijani varmaan naureskelevat eteläsuomalaista päivittelyäni lyhyestä päivästä ja hyvällä syyllä. Todellinen kaamoshan vallitsee vasta paljon pohjoisempana, joten tässä pitänee olla onnellinen näistä muutamistakin valoisista tunneista.

Kaamos kuitenkin näyttäytyy hauskasti Vancouveriin lennettäessä, sillä esimerkiksi Lufthansan päivälento koukkaa matkallaan niin pohjoisesta, että sen ympäröi Grönlannin yllä muutaman tunnin ajan todellinen kaamos, paikallisen ajan ollessa keskipäivä. Kymmenen kilometrin korkeudesta on kuitenkin mahdollista nähdä kaamoksen raja, joka häämöttää kaukana etelässä.

Ilmiö on sangen hurja ja toimii hyvänä konkreettisena esimerkkinä pohjoisen pallonpuoliskon talvisesta kaamoksesta.

(Yhteensä 815 lukukertaa, 1 lukijaa tänään)
 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.