Uusi George Massey Bridge

Vuoden 2013 syksyllä esitelty jättihanke uudesta George Massey Bridgestä Fraser Riverin ylitse sai tällä viikolla taakseen konkreettisen suunnitelman. Hankkeelle suopeana ollut provinssihallitus on jo pitkään julistanut projektin olevan varma nakki ja nykyisen tunnelin liepeille pystytettiinkin jo vuonna 2013 kyltit, jotka julistavat rakentamisen alkavan vuonna 2017. Nyt valmistuneen suunnitelman myötä tälle lupaukselle on myös aiempaa enemmän katetta.

Auki on vielä edelleenkin paljon yksityiskohtia, joista ei lainkaan pienimpänä koko hankkeen rahoitus. Koko megahankkeelle ei ollut ennen tätä viikkoa edes hintalappua, mutta nyt hintahaarukka on tarkentunut ja se on valtava: yhteensä 3,5 miljardia dollaria. Kyse onkin saman kokoluokan infraprojektista kuin tänä vuonna valmistuneessa Gateway Programmissa, jonka osia ovat sekä South Fraser Perimeter Road että uusi Port Mann Bridge.

Uusi suursilta

Korkean hintalapun syy on hankkeen massiivisuudessa, sillä suunnitelmat ovat suuret. Itse silta tulee olemaan vain yksi, joskin massiivinen, osa jättiprojektia. Uuden sillan pituudeksi tulee 3,3 kilometriä, mikä on huomattavasti enemmän kuin itse joki jonka se ylittää. Sillan alituskorkeudeksi suunnitellaan 57 metriä, mikä vaatii pitkän lähestymisen jotta sillalle noususta ei jouduta tekemään liian jyrkkää. Sillasta tuleekin todella korkea ja sen neljä tolppaa tulevat kohoamaan peräti 210 metrin korkeuteen – 50 metriä enemmän kuin jo itsessään valtavat Port Mann Bridgen kaksi kannatintolppaa.

Tunnelin linjaus joen pohjassa

Ensiesittelystä saakka kaikkein kiistellyin asia on ollut suunniteltujen kaistojen lukumäärä. Uusi suunnitelma vahvistaa kaistojen määräksi alun perin visioidut kymmenen ja ne tullaan jakamaan seuraavasti: joukkoliikennekaista, kolme läpikulkuliikenteen kaistaa sekä yksi kiipeämiskaista kuorma-autoille. Näistä viimeisin on kenties tärkein kaista, sillä joen eteläpuolella sijaitsevalta Roberts Bankin avovesisatamalta tulevan kuorma-autoliikenteen ennustetaan muodostavan merkittävän osa sillan liikenteestä. Nykyisin kaikki vaarallisten aineiden kuljetusten on kiellettyä käyttää jo itsessään vaaralliseksi luokiteltua tunnelia ja liikenne suuntaa ruuhkaisen ja jyrkän kuusikaistaisen Alex Fraser Bridgen ylitse, pahentaen sillan ruuhkaa.

Kymmenen kaistaa yli Fraser Riverin

Silta on kuitenkin vain yksi osa suurta projektia, johon kuuluu myös Vancouverista Yhdysvaltojen rajalle johtavan Highway 99 leventäminen nelikaistaisesta kahdeksankaistaiseksi noin 24 kilometrin matkalta. Projektin valmistuttua uutta leveää moottoritietä voikin ajaa Vancouverin ja Richmondin yhdistävältä Oak Street Bridgeltä aina Etelä-Deltassa sijaitsevan Highway 91 risteykseen saakka. Tämä tulee nopeuttamaan työmatkaliikennettä arviolta 35 minuuttia suuntaansa, mikä on huomattava ajansäästö. Tietä pitkin tulee myös sujahtamaan uusi suora bussilinja, joka yhdistyy uusien bussiterminaalien sekä ramppien kautta Skytrain-järjestelmään Richmondissa sijaitsevan Bridgeportin aseman luona.

Vaikka hankkeen kokonaishinta onkin nyt tiedossa, on sen jakautuminen eri hallintoasteiden välillä vielä epäselvää. Selvää on kuitenkin, että uudesta sillasta tulee Port Mann Bridgen tapaan tullisilta, jonka ylittäminen tulee maksamaan 3-4 dollaria. Tullit ovat kuitenkin arka asia ja saavat jotkin pihit ihmiset välttämään jopa Port Mann Bridgeä. Onkin oletettavaa, että ruuhkat tulevat uuden sillan myötä pahenemaan edelleen ilmaisena pysyvällä Alex Fraser Bridgellä, joka on jo nykyisin pahasti ruuhkautunut. Uusia ruuhkasumppuja ilmestynee myös Vancouveriin johtaville Oak Street Bridgelle sekä Knight Street Bridgelle, joskin uuden sillan yli suuntaavasta liikenteestä 60% arvioidaan suuntaavan Richmondiin, ei Vancouveriin.

Kiistaa tulee aiheuttamaan näin suuren summan upottaminen autoilua tukevaan hankkeeseen, sillä on runsaasti esimerkkejä miten autoruuhkia on mahdotonta rakentaa pois ja miten lisäkaistat jopa lisäävät autoilua. Näin varmaan onkin, mutta liikenteen kasvua voidaan myös säädellä tullimaksua lisäämällä. Itse tunnelihan pitää joka tapauksessa korvata, sillä sen on todettu olevan hengenvaarallinen suuren maanjäristyksen sattuessa ja yli 60-vuotias tunneli on muutenkin pahasti vanhanaikainen. Silta on myös ainoa ratkaisu uuden tunnelin sijaan, sillä joen pohjaan upotettu tunneli ei mahdollista tarpeeksi suurten alusten purjehtia ylös Fraser Riveriä.

Vanhaksi käynyt tunneli

Itse olen uuden sillan kannalla ja iloinen siitä, että sen kanssa näytetään päätyvän juuri 10-kaistaiseen vaihtoehtoon. Se on investointi tulevaisuuteen, jossa kaupunkialueen koko kasvaa miljoonalla uudella asukkaalla. Näin suuri väestönlisäys tulee väistämättäkin vaatimaan lisää julkista liikennettä sekä autoliikennettä tukevia suurhankkeita. Itse tulenkin maksamaan ilolla ruuhkattomasta sillasta nykyisen tunnelin sijaan, jos vielä asumme Vancouverissa kun silta suunnitelmien mukaan valmistuu vuonna 2022.

(Yhteensä 293 lukukertaa, 1 lukijaa tänään)
 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.