Uusi jättimäinen siltahanke julki

Tänä vuonna valmistuva uusi upea 10-kaistainen Port Mann Bridge menetti alkukuusta tittelinsä maailman leveimpänä siltana. Syyskuun toisena päivänä avautunut uusi San Francisco-Oakland Bay Bridge kantaa saman verran kaistoja, mutta on rakenteellisesti Port Mann Bridgeä muutamia metrejä leveämpi. Asialla ei tietenkään ole kovinkaan suurta merkitystä, sillä Port Mann Bridge on onnistunut poistamaan Vancouverin metropolialueen liikenteen pahimman pullonkaulan jo avajaispäivänään ja ajo sillan ylitse onkin nykyisin vaivaton kokemus.

Port Mann Bridge ei kuitenkaan ole kaupunkialueemme ainoa pullonkaula, sillä asutuksen lisääntyminen Fraser Riverin eteläpuolella lisää jatkuvasti liikenteellisiä paineita kaikilla ylityspaikoilla. Kaikkein huonoimpaan jamaan on jäänyt läntisin ylitys (tai oikeammin alitus), vuonna 1959 valmistunut George Massey Tunnel. Nelikaistainen maantietunneli on pituudeltaan 629 metriä ja yhdistää toisiinsa Deltan ja Richmondin esikaupungit. Tunnelia käyttää myös suuri määrä Vancouveriin suuntautuvaa työmatkaliikennettä White Rockin ja Tsawwassenin asuinalueilta, sekä eri puolilta laajaa Etelä-Surreytä. Tunneli on lisäksi myös keskeinen rahtiliikenteen reitti Deltan suuresta avovesisatamasta kohti kaupunkia.

Liikennemäärät ovatkin kasvaneet nopeassa tahdissa  ja arkipäivisin tunnelin läpi kulkee noin 95 000 ajoneuvoa vuorokaudessa, mikä ylittää nelikaistaisen tunnelin välityskyvyn erityisesti ruuhka-aikoina. Tilannetta helpottamaan tunneliin on asennettu vuosituhannen alussa liikennevalot, joilla tunnelin kaistoja voidaan vaihtaa ruuhka-aikoina normaalista 2+2 kaistasta 3+1 kaistaan. Vaikka tällä voidaankin helpottaa liikenteen sujumista ruuhkan suuntaan, yltävät jonot suuaukoilla silti kauas ja tilanne on vain pahenemaan päin.

Tunnelin liikennevirtaa nykyisin

50-luvulla rakennettu tunneli on tehty sen aikaisten normien mukaisesti, ilman kummoisiakaan seismisiä vaatimuksia ja nykyinen viranomaisarvio onkin, että suuren maanjäristyksen sattuessa tunneli saattaa jopa romahtaa tai ainakin täyttyä vedellä. Tunneli on rakennettu upottamalla suuria elementtejä jokipohjaan ja se sijaitsee noin 22 metrin syvyydessä. Syväys on kuitenkin liian pieni nykyaikaisen rahtiliikenteen vaatimuksille ja niinpä tunneli estääkin suurempien laivojen uittamisen ylös Fraser Riveriä.

Tunnelin korvaaminen sai vauhtia kevään provinssivaaleissa, jossa Liberaalipuolue otti sen yhdeksi vaaliteemakseen. Aihe kuitenkin painui vaalien jälkeen unohduksiin, kunnes nyt perjantaina provinssin pääministeri Christy Clark toi julkisuuteen suunnitelman tunnelin korvaamisesta uudella sillalla, jonka rakentamisen on tarkoitus alkaa vuonna 2017.

Video uudesta jättisillasta

Vaikka suunnitelmat uudesta megasillasta ovatkin vielä puutteelliset, näyttää silti selvältä että British Columbiassa on viimeinkin löydetty poliittinen tahto on poistaa George Massey Tunnelin pullonkaula 2020-luvun alussa. Hanke tulee kuitenkin olemaan massiivinen, sillä uuden sillan pitää olla erittäin korkea, minkä lisäksi siitä suunnitellaan peräti 10-kaistaista. Tämä on toki järkevää, sillä noin miljardin hintaista hanketta ei tule mitoittaa tämän päivän tarpeelle (johon voisi riittää kuusikaistainenkin ratkaisu) vaan seuraavan 50 vuoden tarpeen mukaan. Tuolloin kaupunkialueella asuu ennusteiden mukaan  miljoona ihmistä enemmän, joista yli puolet asettautuu asumaan juuri Fraser Riverin eteläpuolelle.

Kymmenen kaistaa Fraser Riverin ylitse

Jälkiviisaana voi tietenkin harmitella, ettei 50-luvulla päädytty rakentamaan alunperin suunnitelmissa ollutta 6-kaistaista tunnelia. Kahdelle lisäkaistalle olisi tullut tuolloin lisähintaa vain joitain satojatuhansia, mikä olisi ollut mitätön summa 25 miljoonaa dollaria kustantaneessa projektissa. Tarvetta ei kaiketi vain tuolloin nähty, sillä tuohon aikaan joen eteläpuolella oli lähinnä vain peltoa, kuten siellä on paljon vielä tänäänkin.

George Massey Tunnel rakenteilla ja valmiina

Kuten arvata saattoi, sai esitelty suunnitelma osakseen sekä kiitosta että kauhistusta. Liikenne on ikuinen kuuma aihe Vancouverin alueella ja autoliikenteelle tehtävät investoinnit nähdään monesti olevan pois julkisen liikenteen investoinneista ja esimerkiksi Skytrain-verkoston laajentamisesta. Vaikka kaikki ovatkin samaa mieltä nykyisen tunnelin ruuhkien haitallisuudesta, nähdään autoliikenteen edistäminen kuitenkin haitallisena trendinä.

Vaikka uusi silta tuleekin sujuvoittamaan autoliikennettä ja täten myöskin lisäämään sitä, on enemmän kuin todennäköistä, että sillasta tulee Port Mann Bridgen tapaan maksullinen, mikä hillinnee autoiluhaluja. Liikenteen lisääntymiselle ei kuitenkaan voi mitään voimakkaasti kasvavalla metropolialueella, joten suurhanke on tarpeellinen, vaikka tarpeellisten hankkeiden prioriteettijärjestyksestä voikin olla montaa mieltä.

En tiedä tulenko itse koskaan näkemään ehkä noin 7-8 vuoden päästä valmistuvaa uutta siltaa, mutta olen siitä huolimatta positiivisesti yllättynyt rohkeasta ehdotuksesta ja toivon sen liikkuvan eteenpäin nopealla aikataululla. Vaikka nykyisen tunnelin luona tuleekin itse liikuttua vain harvoin ruuhka-aikaan, saa siellä jonottaa toisinaan viikonloppuisinkin, joten jokin ratkaisu asiaan on saatava ja uusi silta vaikuttaa kaikkein parhaimmalta ratkaisulta eli siitä sille iso peukku!

(Yhteensä 251 lukukertaa, 1 lukijaa tänään)
 

Yksi ajatus artikkelista “Uusi jättimäinen siltahanke julki”

  1. Uutiset tältä viikolta kertovat että uuden sillan rahoituksesta oltaisiin päästy sopuun ja silta tullaan todellakin rakentamaan 10-kaistaisena jättiläisenä. Rakentamisen aloituksesta ei ole vielä varmuutta, mutta näyttää varmalta että vuosikymmenen loppuun mennessä nykyinen kuolemanloukku tunneli on korvattu modernilla sillalla. 🙂

     

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.