Suuri kolmen sillan pyöräily

Yhteensä 800 kilometrin mittainen intensiivinen pyöräilykesämme sisälsi monta erinomaista pyöräilyä aina syyskuussa sattuneeseen pyöriemme anastukseen saakka. Yksi tällainen koko päivän retki oli eilen lauantaina tehty suuri kolmen sillan kierros, joka on ollut pyöräilylistallamme jo jonkin aikaa.

Jatka lukemista ”Suuri kolmen sillan pyöräily”

 

Vancouver luopuu tietulleista

British Columbiassa pidettiin toukokuussa provinssivaalit, joissa vallan kahvassa 16 vuotta ollut liberaalipuolue menetti vallan täpärimmällä mahdollisella vain yhden paikan erolla Uuden demokraattisen puolueen sekä vihreiden muodostomalle hallituskoalitiolle. Vaikka älyttömän ärsyttävän Christy Clarkin tippuminen provinssin johdosta olikin ilahduttava asia, huolestuttaa uusi hallinto meitä kaikenlaisesta kehityksestä kiinnostuneita.

Jatka lukemista ”Vancouver luopuu tietulleista”

 

Aamupyöräily Pitt Meadowsin ympäri

Heinäkuu on hyvää pyöräilyaikaa ja kävimmekin kuun lopussa Niinan kanssa pyöräilemässä noin 30 kilometrin mittaisen Pitt Meadowsin kierroksen, joka käsittää myös osan viereistä Maple Ridgeä. Lähdimme matkaan heti lauantaiaamusta ja keli oli lupsakan puolipilvinen sekä kesäisen lämmin. Pysäköimme automme kauniille Pitt Lakelle johtavan tien varteen ja lähdimme polkemaan puron rantaa menevää hiekkatietä poikki peltoniittyjen. Kaukaisuudessa kohosivat niin metropolialueen itäpuolen korkeat vuoret kuin Coquitlamin keskustan uudet tornitalotkin, jotka näkyvät hyvin laakeille pelloille.

Jatka lukemista ”Aamupyöräily Pitt Meadowsin ympäri”

 

Port Mann Bridgen projekti valmis

Uutta 10-kaistaista, maailman toiseksi leveintä autosiltaa Port Mann Bridgeä on voinut ajaa jo kolmen vuoden ajan, mutta itse projekti on jatkunut edelleen erilaisten viimeistelytöiden merkeissä ja esimerkiksi vasta nyt kesällä avautui sillan yli kulkeva uusi pyörätie. Tuolloinkin työn alla oli edelleen vanhan 5-kaistaisen sillan hidas ja haastava purkutyö, joka on nyt myös viimein saatu loppuun. Tämän kunniaksi käväisimme katsomassa miltä uusi suursilta oikein näyttääkään ilman vanhaa siltaa taustallaan.

Jatka lukemista ”Port Mann Bridgen projekti valmis”

 

Sietämättömän ruuhkainen metropoli

On suorastaan hämmästyttävää, miten kahden ja puolen miljoonan asukkaan Vancouverin metropolialueen arki toimii mitenkään. Liikenneinfrastruktuurimme on niin vanhanaikaista, että suurten kaupunkien katuverkosto on lähes poikkeuksetta nelikaistaisia katuja ilman kääntymiskaistoja ja niiltä muutamiltakin kuusikaistaisilta pääkaduilta napsitaan jatkuvasti kaista tai toinen vajaakäytölle eristetyksi pyörätieksi.

Jatka lukemista ”Sietämättömän ruuhkainen metropoli”