Aamupyöräily Pitt Meadowsin ympäri

Heinäkuu on hyvää pyöräilyaikaa ja kävimmekin kuun lopussa Niinan kanssa pyöräilemässä noin 30 kilometrin mittaisen Pitt Meadowsin kierroksen, joka käsittää myös osan viereistä Maple Ridgeä. Lähdimme matkaan heti lauantaiaamusta ja keli oli lupsakan puolipilvinen sekä kesäisen lämmin. Pysäköimme automme kauniille Pitt Lakelle johtavan tien varteen ja lähdimme polkemaan puron rantaa menevää hiekkatietä poikki peltoniittyjen. Kaukaisuudessa kohosivat niin metropolialueen itäpuolen korkeat vuoret kuin Coquitlamin keskustan uudet tornitalotkin, jotka näkyvät hyvin laakeille pelloille.

Niittyjä sekä kaukainen Coquitlam

Pyöräilyreitti kulkee suurimman osan matkasta muusta liikenteestä eristettyä ulkoilureittiä pitkin, joten liikenne oli rauhallista. Maasto on mukavan tasaista ja kilometrit taittuvat huomaamatta. Maple Ridgen luona reitti kulkee hetken aikaa tienreunan merkittyä pyöräilytietä kohti Fraser Riveriä, jonne saa lasketella pieneltä kumpareelta yllättävän pitkän matkaa. Juuri tämän alamäen vuoksi on suositeltavaa polkea reitti kellonmyötäisesti. 💡

Jokirannantaan päästyä reitti ohittaa vuonna 2009 valmistuneen Golden Ears Bridgen, joka yhdistää itäpuolen paikkakunnat Langleyhin sekä Surreyhin. Sillan ylitse kulkee myös pyöräreitti, mutta me jatkoimme matkaamme pitkin Fraser Riverin rantaa. Yllätykseksemme rannalle oli rakennettu runsaasti uutta asutusta, joista monesta aukeaa kauniit jokimaisemat. Itse reittikin on kaunis ja kulkee vehmaassa rantamaastossa. Metsä on itse asiassa niin tiuha, että sekä jokea että sen keskellä sijaitsevaa Barnston Islandin saarta näkee vain paikoin.

Golden Ears Bridge yli Fraser Riverin

Vehreä rantametsikkö

Reitin varrella sijaitsee myös Pitt Meadowsin vilkas pienlentokenttä, joka on Boundary Bayn tapaan erittäin suosittu harrasteilmailijoiden kotikenttä. Kentällä sijaitsee myös moni lentokoulutusta tarjoava yritys ja koulutuslennolle lähtikin helikopteri juuri kenttää ohittaessamme. Aluetta ympäröivät kauniit pellot sekä runsaasti marjaviljelmiä, joilla oli paraikaa menossa vilkas sadonkorjuuaika.

Pitt Meadowsin lentokenttä on vilkas

Pyöräreitti kulkee Fraser Riverin rantaa aina Pitt Riverille saakka, josta se kääntyy kohti koillista. Rantapusikoiden välistä voi nähdä myös vilauksen uudesta Port Mann Bridgestä. Pitt Riverin ranta on meille entuudestaan sangen tuttu, sillä olemme pyöräilleet aiemmin sen vastarantaa Port Coquitlamin puolella. Kaukana vastarannan yläpuolella häämöttävät kohoaville vuorenrinteille nousseet uudet asuinalueet, joilta aukeavat huikeat maisemat yli koko alueen.

Port Mann Bridge sekä uutta rinneasutusta

Matkamme eteni joutuisasti ja alittaessamme Pitt River Bridgen tiesimme olevamme pian takaisin autollamme. Kierrokseemme kuluikin hieman reilut kaksi tuntia ja se toimi hyvänä starttina kauniiseen viikonloppuun. Reitti oli molempien meistä mielestä erittäin mukava ja epäilenkin, että sille tulee vielä palattua joskus uudelleen. 🙂

Pitt River Bridgen alitus loppumatkasta

Taustalla häämöttää Surreyn keskusta

(Yhteensä 262 lukukertaa, 1 lukijaa tänään)
 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.