Jäätelöretki Pitt Meadowsiin

Jäätelö kuuluu ehdottomasti kesään ja Vancouverista löytyykin useita herkullisia jäätelökeitaita. Lämpimiä kesäpäiviä onkin hauska lähteä viettämään jäätelö kourassa retkelle vehreyden keskelle ja juuri tällaisen retken teimme eilen lauantaina. Pakkasimme itsemme autoon ja ajoimme  kotoa kohti itäistä Pitt Meadowsin esikaupunkia.

Jatka lukemista ”Jäätelöretki Pitt Meadowsiin”

 

Suuri kolmen sillan pyöräily

Yhteensä 800 kilometrin mittainen intensiivinen pyöräilykesämme sisälsi monta erinomaista pyöräilyä aina syyskuussa sattuneeseen pyöriemme anastukseen saakka. Yksi tällainen koko päivän retki oli eilen lauantaina tehty suuri kolmen sillan kierros, joka on ollut pyöräilylistallamme jo jonkin aikaa.

Jatka lukemista ”Suuri kolmen sillan pyöräily”

 

Puolieristyksissä kevään keskellä

Koko maailma on ollut viimeiset kaksi viikkoa poikkeuksellisen tilanteen äärellä, ärhäkän koronaviruksen levitessä kaikkialle. Vahvistettujen tapausten määrä on kahdessa viikossa kymmenkertaistunut monin paikoin ja British Columbiassa oli eilisiltaan mennessä 424 vahvistettua tartuntaa. Koko Kanadassa tapauksia tunnetaan jo 1302. Suuret kaupungit Vancouver, Toronto ja Montreal ovat epidemian keskipisteessä, mutta tartuntoja on todettu kaikista Kanadan provinsseista sekä myös yhdestä pohjoisen kolmesta territoriosta.

Jatka lukemista ”Puolieristyksissä kevään keskellä”

 

Aamupyöräily Pitt Meadowsin ympäri

Heinäkuu on hyvää pyöräilyaikaa ja kävimmekin kuun lopussa Niinan kanssa pyöräilemässä noin 30 kilometrin mittaisen Pitt Meadowsin kierroksen, joka käsittää myös osan viereistä Maple Ridgeä. Lähdimme matkaan heti lauantaiaamusta ja keli oli lupsakan puolipilvinen sekä kesäisen lämmin. Pysäköimme automme kauniille Pitt Lakelle johtavan tien varteen ja lähdimme polkemaan puron rantaa menevää hiekkatietä poikki peltoniittyjen. Kaukaisuudessa kohosivat niin metropolialueen itäpuolen korkeat vuoret kuin Coquitlamin keskustan uudet tornitalotkin, jotka näkyvät hyvin laakeille pelloille.

Jatka lukemista ”Aamupyöräily Pitt Meadowsin ympäri”

 

Kierros Pitt Lakella

Viime viikolla saimme pitkästä aikaa luoksemme suomalaisen vieraan. Vieraaksemme nimittäin saapui entinen työkaverimme Berliinistä, joka vieraili luonamme edellisen kerran elokuussa 2012 osana maailmanympärysmatkaansa. Hauskana sattumana vieraamme uudella työnantajalla on pieni toimisto juuri täällä Vancouverissa, jonne hänelle tuli mahdollisuus matkata työmatkalle.

Jatka lukemista ”Kierros Pitt Lakella”