Puolieristyksissä kevään keskellä

Koko maailma on ollut viimeiset kaksi viikkoa poikkeuksellisen tilanteen äärellä, ärhäkän koronaviruksen levitessä kaikkialle. Vahvistettujen tapausten määrä on kahdessa viikossa kymmenkertaistunut monin paikoin ja British Columbiassa oli eilisiltaan mennessä 424 vahvistettua tartuntaa. Koko Kanadassa tapauksia tunnetaan jo 1302. Suuret kaupungit Vancouver, Toronto ja Montreal ovat epidemian keskipisteessä, mutta tartuntoja on todettu kaikista Kanadan provinsseista sekä myös yhdestä pohjoisen kolmesta territoriosta.

Kansakuntaa kohahdutti runsas viikko sitten myös uutinen Kanadan pääministeri Justin Trudeaun vaimon varmistetusta koronatartunnasta. Trudeau itse on työskennellyt eristettynä kotoaan käsin ja pitänyt televisioituja tietotustilaisuuksia päivittäin. Lähempänä kotoa, British Columbian terveysministeri Adrian Dix sekä ylin terveysviranomainen Bonnie Henry ovat myös pitäneet päivittäisiä tiedotustilaisuuksia epidemian etenemisestä provinssissa.

Pääministerin vaimokin sairastui

Vaikka British Columbian ensimmäiset tapaukset todettiinkin hyvin aikaisessa vaiheessa helmikuun alussa, ei epidemia näytä lähteneen lentoon vielä niiden vuoksi. Tapauksia alkoi kertyä runsaasti vasta maaliskuun alussa Iranista ja Egyptistä palanneiden kaksoiskansalaisten jäljiltä.

Terveysministerien päivittäinen tiedotustilaisuus

Vancouverin alueella epidemian keskukseksi on muodostunut North Vancouverissa sijaitseva Lynn Valleyn vanhustentalo, jonka kymmenillä asukkailla sekä hoitajilla on vahvistettu tartunta viime viikkojen aikana. Provinssin yhteensä kymmenestä kuolemasta peräti yhdeksän on kyseisen vanhustentalon asukkaita. Valitettavasti tartuntoja on löydetty sittemmin myös kahdesta muusta vanhustentalosta.

Vanhustentalo on Vancouverin koronakeskus

Merkittävä tartuntakeskus näyttää olleen myös kaksi viikkoa sitten Vancouverissa järjestetyt kolmipäiväiset hammaslääkärimessut, jonka jäljiltä on paljastunut kymmeniä tartuntoja. Eräs tässä tilaisuudessa tartunnan saanut tapaus tuli myös henkilökohtaisesti hyvin lähelle itseä, mutta oma tartunta jäi onneksi saamatta. Myös työpaikallani vahvistui ensimmäinen tartunta vain hieman ennen koko toimistomme sekä Pohjois-Amerikan toimintojen ja tuhansien työntekijöiden siirtymistä täysipäiväiseen etätyöskentelyyn, jonka kanssa on nyt tällä viikolla yritetty opetella toimimaan.

Kanada on ottanut epidemiassa puolitotisen kannan ja liike-elämälle sekä ihmisten liikkumiselle on asetettu monia rajoituksia. Vaikka maata ei olekaan asetettu täyteen ulkonaliikkumiskieltoon, on kouluja suljettu monissa provinsseissa. Täällä British Columbiassa kaikki koulut ovat tällä hetkellä kiinni, mutta päivähoito on edelleen käynnissä, sillä sen nähdään olevan oleellinen osa vanhempien ja hoitohenkilökunnan työssäkäynnin mahdollistamiseksi.

Tuulinen viikonloppu

Myös ravintolat on määrätty tarjoamaan ainoastaan noutoruokaa ja suurin osa kaupoista on päätynyt sulkemaan ovensa, ihmisten pysytellessä omaehtoisesti poissa kauppakeskuksista. Erittäin kauniin kevätsään helliessä läntistä Kanadaa, monet ovat lähteneet ulos ja erinäisiä ulkoilupaikkoja on jouduttu sulkemaan ihmislaumojen vuoksi. Mekin olemme uskaltautuneet etätyöpäivien päätteeksi ulos nauttimaan kauniista ilmasta, mutta pitäneet järjestelmällisesti huomattavaa etäisyyttä muihin ihmisiin. Kelit ovat olleet tosiaan uskomattoman upeat, joskin ajoittain tuuliset kuten viime viikonloppuna aurinkoisella Crescent Beachillä.


Upea keli on saanut ihmiset ulos

Laskettelukausi on pistetty tältä kaudelta nippuun, sillä suurin osa keskuksista sulkeutui viime viikonloppuna. Whistler kommentoi vielä edeltävänä päivänä olevansa auki poikkeusjärjestelyin, mutta päätyi sulkeutumaan heti seuraavana päivänä. Moni muukin hiihtokeskus ehti jo julistaa olevansa auki, sulkeakseen kautensa vain päivän pari myöhemmin.

Näin ollen kauden viimeiseksi laskettelupäiväksi jääkin toissaviikon iltalaskettelu Cypress Mountainilla, jossa saimme todistaa aivan uskomattoman upeaa auringonlaskua, joita on viime viikkoina riittänyt. Meiltä jää täten kolme Whistlerin päivää käyttämättä ja tässä vaiheessa emme vielä tiedä hyvitetäänkö nuo päivät ensi kaudelle. Onneksi ehdimme sentään tehdä helmikuussa Coloradon laskettelumatkamme ennen tilanteen räjähtämistä käsistä.

Kauden viimeinen lasketteluilta

Upea laskettelukauden päätös

Väliin jää myös pääsiäiseksi suunniteltu matka Seattleen, joka on ollut yksi Yhdysvaltojen tartuntapesäkkeistä. Matkaan ei olisi tullut lähdettyä nykyisessä tilanteessa muutenkaan, mutta Kanada ja Yhdysvallat myös sulkivat maiden välisen rajan tällä viikolla. Tilanne on niin vakava, että jopa rajan yli jo toista vuotta lampsineet laittomat maahantunkeutujat tullaan poikkeuksellisesti palauttamaan välittömästi Yhdysvaltojen puolelle. Vaadittiinkin maailmanlaajuinen pandemia tämän ihmeen näkemiseksi.

Ruokakaupoissa tilanne on hiljalleen normalisoitunut ja viikon takaiset hullut päivät näyttävät tulleen päätökseen. Tuolloin paniikkiostaminen nousi huippuunsa, kun provinssissa todettiin yhden päivän aikana lähes 90  uutta tartuntaa. Vessapaperi, pasta, leipä ja maito loppuivat kaupoista kesken, mutta hyllyjä on sittemmin täydennetty kiihtyvään tahtiin. Jopa vessapaperi on palannut hyllyille.

Pieni varmuusvarasto kotona

Asiaa on auttanut myös kauppojen viimeinkin asettamat ostorajoitukset, sillä muutamat koijarit ehtivät ostamaan tärkeitä tuotteita lavatolkulla vain jälleenmyydäkseen niitä moninkertaisella hinnalla netissä. Siellä Facebook ja Craigslist ovat bannanneet suojamaskien ja käsidesin myynti-ilmoituksia, mutta vasta liian myöhään. Netissä onkin levinnyt tarinoita kymmeniätuhansia dollareita ihmisten hädällä tehneistä hordaajista, jotka ovat saaneet osakseen runsaasti vihaa.

Ostorajoitusten lisäksi kaupoissa on alettu tehdä myös toimia epidemian leviämisen estämiseksi. Moniin kauppoihin joutuu nyt jonottamaan ulkona tietyllä etäisyydellä muista ja sisälle päästettävien määrää kontrolloidaan. Käteisen käyttö on myös kiellettyä monin paikoin ja lisäksi kassoille on asennettu pleksilaseja henkilökunnan suojelemiseksi. Kaikesta tästä on apua leviämisen hidastamiseksi ja ihmisten pitämiseksi töissä.

Jonotusta kaupan ulkopuolella

Epidemian taloudelliset vaikutukset tulevat kuitenkin olemaan massiiviset ja työttömyys on hypännyt kauppojen ja ravintoloiden suljettua ovensa voimakkaasti. Kanadan työministeriön mukaan työttömyyshakemuksia on tullut viimeisen viikon aikana yli puoli miljoonaa, joka jo itsessään työntää Kanadan työttömysprosentin yli 8% lukeman. Ja tämä siis vasta viikossa, joten työttömyystilanteen voi olettaa muuttuvan erittäin pahaksi poikkeustilanteen pitkittyessä.

Jotain apua talous saa kuitenkin ennätyshalvasta polttoaineesta, jonka hinta on suorastaan romahtanut. Vancouverinkin alueella on nähty alle dollarin litrahintoja (0,65€/litra) ja muualla Kanadassa $0,69 ei ole ollut tavaton näky (0,45€/litra). Amerikan puolella bensasta on tullut melkein ilmaista ja esimerkiksi Oklahomassa  polttoaine maksaa halvimmillaan noin 0,22€/litra. Siinä täyttää normaalin 60 litran tankin vaivaisella 13 eurolla. Ero vuoden takaisiin hintoihin onkin aivan käsittämätön.

Elämme siis todella poikkeuksellista aikaa, jonka seurauksia on mahdotonta ennustaa. Tilanne muuttunee täällä Kanadassa vielä jonkin aikaa pahemmaksi, sillä eristystoimien purevuus on vielä näkemättä ja voikin olla että edessä on vielä täysi koko maan karanteeni Euroopan malliin.

Itse olen henkisesti valmistautunut siihen, että neljän seinän sisällä tulee oltua vielä viikkoja ja etätöitä tullaan tekemään mahdollisesti jopa kuukausia ennen kuin tilanne lopulta alkaa helpottamaan.

(Yhteensä 296 lukukertaa, 1 lukijaa tänään)
 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.