VanDusenin kaunis joulufestivaali

Vancouverin joulunalus on kaunista ja rauhallista jouluvalojen valaisemaa aikaa. Värikkäät jouluvalot valaitsevat tuolloin paitsi ihmisten koteja niin myös metropolialueen lukuisia puistoja ja puutarhoja. Osa tapahtumista on kävijöille ilmaisia, kuten hauska Light at Lafarge Coquitlamissa ja osaan on pieni sisäänpääsymaksu, kuten keskustan perinteisille joulumarkkinoille tai Capilanon riippusillalle.

VanDusenin joulufestivaalit

Yksi legendaarisimpia jouluvalotapahtumia nähdään kuitenkin vuosittain VanDusenin puutarhalla Vancouverissa, jonka kauniit kesäpuutarhat vaihtuvat syksyn pimetessä yli miljoonan valon valaisemaksi joulun ihmemaaksi. Kaupungin puisto-osaston ja satojen vapaaehtoisten viikkojen ajan työstämä Festival of Lights on monelle vancouverilaiselle joulunaluksen kohokohta joka herättää koko puiston uuteen loistoon. 😮

Tapahtumaan on sisäänpääsymaksu

Sisäpuolella odottaa miljoona jouluvaloa

Olemme kuulleet tapahtumasta jo usean vuoden ajan ja tänä vuonna päätimme viimeinkin lähteä paikan päälle kokemaan kuuluisa valoshow omin silmin. Keli oli eilen sunnuntaina poikkeuksellisen kylmä ja vaikka meillä täällä Burnabyssä onkin maassa runsaasti lunta, ei hieman alempana sijaitsevalla VanDusenilla ollut lainkaan lunta.


Vehreä puutarha talvellakin

Koristuksia on kahdeksan hehtaarin edestä

Paikalle ei valitettavasti pääse Burnabystä kovinkaan kätevästi ilman autoa ja pysäköinti puutarhan ympäristössä on tapahtuman suosiosta johtuen hankalaa erityisesti viikonloppuisin. Vaikka olimmekin liikkeellä tapahtuman ensimmäisenä viikonloppuna ja huomattavasti ennen joulua, oli paikalla siitä huolimatta runsaasti väkeä.

Alueella riittää nähtävää

Lammen ympäristössä nähdään valoshow

Vuodesta 1984 saakka järjestetty Festival of Lights kerää vuosittain noin 110 000 kävijää. Lukema kalpenee Stanley Parkissa järjestettävän vastaavanlaisen Bright Nightsin yli 200 000 kävijän rinnalla, mutta eroa selittää Bright Nightsin ilmaisuus, sillä VanDusenin joulufestivaali on maksullinen tapahtuma. Pääsymaksu on itseasiassa melko suolaiset yli kaksikymppiä aikuiselta, mutta paikalla on siitäkin huolimatta valtavasti väkeä. Pääsymaksu ei ole sinäänsä yllättävä asia, sillä VanDusen on myös kesäisin maksullinen puutarha, myöskin erikoistapahtumien ulkopuolella.

Porttien sisäpuolella vierailijaa odottaa melkoinen joulumaa, joka valaisee yli kuuden hehtaarin valaistu alue. Alueen keskiössä on kauniisti valaistu tekolampi, jonka ympärillä on puolentunnin välein musiikin tahtiin tapahtuva kahdeksan minuuttinen valoshow, josta on muutama eri versio.

Pukin reki on laskeutunut VanDuseniin 

Kauniisti koristeltu puutarha

Tapahtuma hyödyntää hyvin puiston kauniita istutuksia ja sieltä löytyy niin valotunneleita kuin kauniin lehvästöisiä osioita. Lapsille on tarjolla karusellikyytiä ja alueella on myös muutamia kaakaota sekä herkkuja myyviä kojuja, mutta pääosin tapahtuma-alue ei ole kaupallisuudella kyllästetty.

Lapsille löytyy karusellikyytiä


Värikästä jouluvalojen loistoa

Meihin VanDusen teki kyllä vaikutuksen ja oli kaiken ennakkotiedon sekä pääsymaksunsa arvoinen. Samanlaisen kokemuksen voi toki kokea myös muilla joulutapahtumilla, mutta VanDusenin kaunis ympäristö on loistava paikka tällaiselle tapahtumalle ja sitä voikin suositella lämmöllä aina vauvasta vaariin. Arkipäivänä vieraillessa tapahtuma lienee myös huomattavasti ruuhkattomampi, vaikka alueella ei ollutkaan kohtuuttoman ahdasta nytkään.

Tapahtuma on hintansa väärti

(Yhteensä 392 lukukertaa, 1 lukijaa tänään)
 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.