Sata matkamuistoa

Matkailu on mukavaa ja jokaisesta matkasta, sekä niillä koetuista hetkistä jää aina sekä mieleen että kameran muistikortille lukemattomia lämpimiä muistoja. Näiden muistojen laukaiseminen aivoissa vaatii kuitenkin jonkinlaisen ärsykkeen, sillä itsestään näitä hauskoja hetkiä ja monia seikkailuja ei yksinkertaisesta tule muistaneeksi.

Jääkaapillinen muistoja

Matkamuistokrääsä on vihoviimeinen juttu, mutta fyysiset esineet toimivat silti erinomaisesti vanhojen muistijälkien palauttajina ja olemmekin keränneet vuosien varrella tehdyiltä kymmeniltä kauko- ja lähimatkoilta muistoksi jääkaappimagneetteja. Magneetteja on tullut kerättyä aivan ensimmäisiltä matkoilta saakka ja grand plan on ollut aina laittaa ne jossain vaiheessa johonkin nähtäville.

Muistoja läheltä ja kaukaa

Meillä ei ole kuitenkaan ollut yhdessäkään aiemmassa asunnossa – joita on ollut monia – metallista seinää tai ovea, johon magneetit olisi voinut kiinnittää. Niinpä ne ovatkin viettäneet yli kymmenen vuotta laatikoiden hämärässä, aina ennen nykyistä asuntoamme.

Vuosikymmenen edestä matkoja

Olikin hauska kaivaa esiin jo autuaasti unohtuneet matkamuistot ja laittaa ne muutama viikko sitten jääkaappimme oveen. Aivan kaikkialta matkamuistomagneettia ei ole kiivaastakaan etsimisestä huolimatta aina löytynyt, mutta onneksi internetistä löytyy pelastus, kun uupumaan jääneet voi helposti tilata kiinakaupasta, josta käsin ne sinne turistirysiin alunperinkin toimitetaan.

Maita ja mantereita

Aivan kaikkialta magneettia ei ole siitäkään huolimatta löytynyt, mutta yhteensä jääkaappimme ovea koristaa nykyisin reilut sata magneettia, jotka sytyttävät joka ikinen päivä mukavia muistoja Saksasta, Italiasta, Australiasta, Jenkeistä tai vaikka eri puolilta Japania. Tunne on hauska ja muistelemme Niinan kanssa menneitä matkoja yhdessä samalla, kun unelmoimme vielä tulevista seikkailuistamme. Matkailu on mukavaa. 😛

(Yhteensä 524 lukukertaa, 1 lukijaa tänään)
 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.