Alaskan mahtava jäätikkörannikko

Jatkoa täältä. Matkakertomuksen muut osat löytyvät täältä.

Anchoragessa vietettyjen kahden yön jälkeen matkaohjelmassamme oli seuraavana nousta risteilyaluksen kyytiin ja aloittaa viikon mittainen merimatka alas Alaskan upeaa sekä jäätiköiden täyttämää etelärannikkoa kohti lopullista määränpäätämme Vancouveria.

Vaikka Anchorage onkin Alaskan suurin kaupunki ja risteilyjen nimellinen päätepiste, sijaitsevat varsinaiset risteilysatamat sadan kilometrin päässä Whittierissä sekä kahden sadan kilometrin päässä Sewardissa. Syy tähän on Anchoragen sijainti Cook Inletin pohjukassa, jonne pääsy edellyttää Kenai Peninsulan niemimaan pitkää kiertämistä. Cook Inlet on pohjoispäästään  myöskin matala, minkä vuoksi suuret monen tuhannen matkustajan risteilyalukset eivät yksinkertaisesti pääse sinne, minkä vuoksi ne ankkuroituvat Whittierin ja Sewardin syväsatamissa.

Oma risteilymme lähti Whittieristä, jonne on useita tapoja matkustaa. Kenties huolettomin tapa on nousta Alaska Railroadin kyytiin kahden ja puolen tunnin mittaiselle upeiden maisemien täyttämälle junamatkalle. Junat on aikataulutettu risteilyalusten mukaan, mutta matkaliput junaan ovat yllättävän kalliita. Meillä oli myöskin mukana sen verran runsaasti matkatavaraa, että päädyimme lopulta kätevämpään bussikuljetukseen.

Matkalla Whittieriin

Matkapäivämme sää oli kaikkea muuta kuin edellispäivän aurinkoinen kevätkeli ja Anchoragessa satoi jo heti aamusta rankasti vettä. Vaikka elettiin lähes toukokuun puoliväliä, oli lämpötila ainoastaan pari astetta plussan puolella ja päivän sääennuste povasikin räntäsadetta.

Pääsimme kuitenkin hyvin matkaan ja pian risteilymatkustajia täynnä oleva bussimme olikin jo matkalla kohti etelää. Maantie Whittieriin on upeiden maisemien ympäröimä ja puolet matkasta tie kulkee Turnagain Armin rannalla, jonka ympärillä kohoavat valkeat vuoririvistöt.

Pilvinen Turnagain Arm

Turnagain Armin vuono on Yhdysvaltojen suurimman vuoroveden sijaintipaikka ja merenpinnan vaihteluväli voi olla jopa 12 metriä. Vaihto lasku- ja nousuveden välillä tapahtuu niin nopeasti, että se synnyttää usein vuorovesiportaana tunnetun luonnonilmiön eli virtausta vastaan liikkuvan aallon. Laskuveden aikaan vuonossa paljastuu laajat alueet mutaista merenpohjaa, jonne ei kuitenkaan ole menemistä, sillä pehmeä merenpohja toimii juoksuhiekan tapaan. Alueella onkin menehtynyt hukkumalla lukuisia ihmisiä, jäätyään kiinni upottavaan mutaan.

Puolivälissä Whittieriin kyytimme pysähtyi tunnin ajaksi Alaska Wildlife Conservation Centerin luona, jossa on mahdollista nähdä läheltä Alaskan natiiveja eläinlajeja kuten esimerkiksi karhuja, hirviä, poroja sekä biisoneita. Koleasta ja märästä säästä huolimatta pysähdys oli mukava pikku jaloittelu ja lapsista oli hauska nähdä eläimiä lähietäisyydeltä.

Alaska Wildlife Conservation Center

Karhuja oli hauska nähdä

Viimeinen pysähdyksemme ennen perille saapumista oli Portage Laken kirkasvetisen järven luona. Järven perukalla sijaitsee Portage Glacierin jäätikkö, joka ei kuitenkaan nykyisin näy itse pysähdyspaikalle vaan vaatii lyhyttä veneretkeä luokseen. Meillä ei ollut sellaiseen aikaa ja taivaalta satoi myöskin nyt räntää, mikä sai siirtymään nopeasti takaisin bussiin.

Portage Lakella satoi räntää

Tästä vain muutaman sadan metrin päässä saavutaan suurelle pysäköintialueelle, jolle oli ryhmittynyt suuri joukko busseja sekä henkilöautoja. Kyseessä on odotusalue Pohjois-Amerikan pisimmän maantietunneli läpäisyyn. Vuonna 1941 valmistunut ja yhteensä 4100 metriä pitkä Anton Anderson Memorial Tunnel alittaa 1261 metriä korkean Maynard Mountainin ja on ainoa maayhteys Whittieriin. Whittier oli toisen maailmansodan aikaan yksi Yhdysvaltojen armeijan logistiikkakeskuksia, jonne tarvittiin yhteys Anchoragesta, sillä japanilaiset uhkasivat Alaskan ulkosaarten sotilastukikohtia.

Tunneli palveli alkujaan ainoastaan junaliikennettä, mutta se muunnettiin autoliikennettä sallivaksi vuonna 2000. Nykyisin tunnelin halki kulkee vuosittain noin 234 000 ajoneuvoa, joista suurin osa turistiliikennettä, sillä itse Whittier on ainoastaan 272 asukkaan pikkukylä. Tunnelin läpäisy on maksullista ja liikenne yksikaistaisessa tunnelissa on tarkkaan aikataulutettua. Yhteen suuntaan pääsee ainoastaan puolen tunnin välein yhteensä viidentoista minuutin ajan, sillä pitkän tunnelin läpäisyyn kuluu noin kymmenen minuuttia. Junilla on myöskin tunneliin etuajo-oikeus, minkä vuoksi etenkin omalla autollaan risteilylle suuntaavan on syytä ajoittaa saapumisensa tarkasti.

Anton Anderson Memorial Tunnel

Bussin kyydissä tätä huolta ei ollut, sillä kuljettajat tietävät tunnelin aikataulun tarkkaan ja olimmekin kohta vuoriston toisella puolella kaatosateisessa Whittierissä. Pieni kylä on kuuluisa paitsi kauniista sijainnistaan, mutta myöskin siitä että kaikki sen asukkaan asuvat yhdessä suuressa 14-kerroksisessa kerrostalossa, jonne myös kaikki kylän palvelut kaupasta kouluun on keskitetty. Koska alueella on rakennuskelpoista maata vain vähän, oli armeijan suunnitelmana keskittää kaikki henkilöstö yhteensä 12 tornitaloon, joista kuitenkin valmistui lopulta ainoastaan yksi.

Koko kylä yhden katon alla

Matkamme ei kuitenkaan päättynyt Whittierin keskustaan, sillä lahden vastarannalle on valmistunut äskettäin upouusi risteilyterminaali, jonka laiturissa risteilyaluksemme Norwegian Jade jo odotti matkustajia. Laiva on valmistunut vuonna 2006 ja sen kyytiin mahtuu 2402 matkustajaa sekä 1037 miehistön jäsentä eli noin kolme ja puoli tuhatta henkeä. 294 metriä pitkä ja 59,5 metriä korkea viisitoista kantinen risteilyalus on uusimpiin superaluksiin verrattuna pieni, mutta siitä huolimatta etenkin laivan juurelta nähtynä melkoinen näky. Alus tulisi olemaan liikkuva kotimme seuraavan viikon ajan.

Risteilyalukseen nousu

Terminaalissa oli käynnissä melkoinen hulina satojen risteilymatkustajien noustessa laivaan, mutta meidät ohjattiin lyhyeen lähtöselvitysjonoon. Olimme varanneet risteilymme sviittiluokassa, minkä vuoksi saisimme koko risteilyn ajan erikoiskohtelua ruokapaikkojen, jonojen ohituksen sekä henkilökohtaisen hovimestarin muodossa.

Hyttimme oli suuri kahden makuuhuoneen sviitti laivan yhdennentoista kannen keskivaiheilla. Sviitti oli kertakaikkisen upea ja kookkaana täydellinen neljän hengen porukallemme, joista nuorin oli oppinut juuri kävelemään ja halusi nyt jatkuvasti tutkia ympäristöään. Erilliset makuuhuoneet olivat myöskin oivalliset kaikkien matkalaisten saada nukuttua hyvät yöunet omassa rauhassaan.

Upea ja tilava sviittimme

Vaikka Jade onkin Norwegian Cruise Line -varustamon yksi vanhimpia aluksia, on se pidetty hyvässä kunnossa ja remontoitu toistuvasti. Laivan tiloista löytyy vaikka mitä tekemistä ja esimerkiksi ruokatarjontaa löytyy yhteensä viidentoista ravintolan toimesta, joista useimmat sisältyvät risteilyn hintaan, muutaman ollessa lisämaksullisia erikoisravintoloita. Ruoka oli meistä koko viikon ajan hyvää, joskin siinä esiintyy ymmärrettävästi toistuvia elementtejä, etenkin lastenannoksissa.

Norwegian Jaden kartta

Laivalla riitti nähtävää

Ruoka oli kauttaaltaan herkullista

Laivalta löytyy ravintoloiden lisäksi kauppoja, taidegalleria, suuri esiintymislava, kasino sekä muun muassa lapsille suunnattuja palveluita, mukaan lukien lastenhoitoa. Risteilyymme sisältyi yhteensä kaksi meripäivää jolloin laiva ei ankkuroidu mihinkään, jolloin aikamme kului laivan tutkimiseen sekä herkutteluun. Etenkin ilta-aikaan tehdyt kävelyt laivan ulkokannella jäivät mieleen tunnelmallisina ja jatkuvasti ympärillä vaihtuvat maisemat olivat kerrassaan upeat.

Maisema vaihtuu jatkuvasti

Pimenevä ilta

Ilta-aikaan laivan esiintymislavalla esiintyi mitä erilaisimpia esiintyjiä, muun muassa taikuri sekä lukuisia musiikkiesityksiä, jotka olivat mielestäni yllättävänkin tasokkaita. Kaikki esitykset kuuluivat myös risteilyn hintaan ja näytökset olivatkin yleensä lähes täynnä.

Esitykset olivat tasokkaita

Toisen risteilypäivämme huippukohta oli jäätikköjen peittämä Alaskan etelärannikko. Aamu valkeni kauniina ja ikkunastamme näkyi heti aamutuimaan kaukana kohoava jättimäinen vuori. Kyseessä oli 5489 metriä korkea Mount Saint Elias, joka on sekä Amerikan että myöskin Kanadan toiseksi korkein vuori. Vuori on tunnettu poikkeuksellisen ankarista sääolosuhteistaan, kuten yli seitsemän metrin vuotuisesta sademäärästä sekä jopa -73 pakkasasteen viimoistaan. Vuori onkin yksi Pohjois-Amerikan vähiten kiivetyistä ja talviaikaan ainoastaan muutama retkikunta on kiivennyt sen huipulle.

Mount Sain Elias

Muutama tunti Mount Sain Eliaksen jälkeen aluksemme kääntyi kohti rannikkoa ja seilasi Disenchantment Bayna tunnetun lahden sisään. Rannikkoa lähestyttäessä ympäröivien vuorten todellinen koko kävi selville ja rannoilta alkoi myös kuulua niitä asuttavien merileijonien ääntä.

Merileijonia rannalla

Disenchantment Bay

Korkeita vuoria

Lahden pohjukassa sijaitsee massiivinen Hubbard Glacier, joka on peräti 122 kilometriä pitkä superjäätikkö. Jäätikkö saa alkunsa alueen lukuisten korkeiden vuorten rinteiltä, joista yksi on 5959 metriä korkea Kanadan korkein vuori Mount Logan noin 40 kilometrin päässä.

Hubbard Glacier on yhä edelleen kasvava jäätikkö, joka liikkuu myöskin ajoittain eteenpäin. Jään kestää kuitenkin kulkea koko jäätikön matka noin 400 vuoden ajan, murentuen lopulta jäätikön suuaukolla mereen aivan silmiemme edessä. Jäätikön merelle näkyvän osan massiivista kokoa myöskin vaikea käsittää, sillä se on 11 kilometriä leveä ja 106 metriä korkea seinämä, joskin vedenpinnan alapuolella jäätä on vielä toiset sata metriä.

Lahden pohjukka

Massiivinen Hubbard Glacier

Satametriä korkea jääseinämä

Keli oli kylmän upea ja aurinko paistoi pilvien lomasta valaisten massiivisen jäätikön sekä sen taustalla kohoavia lumihuippuja. Laivamme asettautui keskelle lahdenpohjukkaa, jossa se pyörähti hitaasti ympäri niin, että laivan kummaltakin puolelta oli näky jäätikölle useamman kerran. Meille kätevin tapa ihailla suurta jäätikköä ja sen jatkuvaa murenemista olikin omalta parvekkeeltamme lämmintä juomaa siemaillen.

Maisemia omalta parvekkeelta

Jäätiköstä lohkeili paikalla ollessamme useita suuria lohkareita, jotka syöksyivät mereen aiheuttaen suuria aaltoja. Aaltojen vuoksi laivamme piti pysytellä useamman kilometrin etäisyydellä itse jäätiköstä. Sielläkin mereen työntyvät jäälohkareet voivat aiheuttaa vaara ja varustamon toinen laiva Norwegian Sun törmäsikin alueella ajelehtineeseen jäävuoreen sumuisessa kelissä kesäkuussa 2022, saaden jonkin verran vauriota.

Ajelehtivia jäälauttoja

Suuren jäätikön näkeminen omin silmin oli huikea ja se veti vertoja Grönlannissa näkemillemme jäätiköille. Tyytyväisinä risteilymme ensipäiviin kävimme illalla nukkumaan pienessä merenkäynnissä, joka keikutti hellästi laivaamme. Seuraavana aamuna saapuisimme risteilymme ensimmäiselle ankkuripaikalle Alaskan pääkaupunki Juneauhun, jossa seikkailumme jatkuisi uusissa merkeissä!