Pentagon Memorial

Viime viikonloppu oli ensimmäinen hetki harrastaa turismia täällä Washingtonissa ja suuntasinkin lauantaina keskustaan, jossa vierailin Smithsonian National Air and Space Museumissa. Museosta selvittyäni poikkesin kotimatkalla asuntomme läheisyydessä sijaitsevalla Yhdysvaltain puolustusministeriön päämaja Pentagonilla.

Viisikulmainen jättimäinen Pentagon on pinta-alalla mitattuna maailman suurin toimistorakennus. Rakennuksen kokonaispinta-ala on noin 600 000 neliömetriä, josta toimistokäytössä on reilut 340 000 neliömetriä. Valtavasta rakennuksesta ei saa maantasolta katsottuna oikein mitään mielikuvaa, vaan rakennuksen muoto alkaa hahmottua vasta yläilmoista katsottuna. Rakennukselle on helppo saapua, sillä sen luona sijaitsee oma metroasema sekä vilkas linja-autoliikenteen vaihtoasema.

Alueella saa liikkua rajoitettuja reittejä pitkin, mutta valokuvaus on kiellettyä. Reitti muistomerkille kulkee Pentagonia ympäröivän valtavan parkkipaikka-alueen halki rakennuksen toiselle puolelle, jossa sijaitsee Pentagon Memorialina tunnettu muistomerkki syyskuun 11. päivän iskulle rakennusta vastaan. Tuona kohtalokkaana aamuna kello 8:10 paikallista aikaa, nousi läheiseltä Dullesin lentokentältä ilmaan American Airlinesin lento numero 77 kohti Los Angelesia, kyydissään 58 matkustajaa. Hetken lennettyään lento joutui kaapatuksi ja kääntyi takaisin kohti Washingtonia, jossa se kello 9:37 osui Pentagonin länsipuoleiseen seinään.

Osumakohta Pentagonin seinässä

Näin ainakin väitetään käyneen, sillä suuren Boeing 757 -lentokoneen törmäyksestä 853km/h nopeudella rakennukseen ei jäänyt suuriakaan jälkiä. Kone ikään kuin katosi törmäyksen jälkeen, jättäen ainoastaan jälkeensä ainoastan pienoista rojua pihamaalle, pienehkön reiän rakennuksen seinään sekä tulipalon rakennuksen sisätiloihin, jonka voimasta osa rakennuksen ulkoseinästä romahti myöhemmin aamupäivällä.

Iskussa kuolivat kaikki koneessa olleet sekä 125 Pentagonin tuossa osassa tuolloin työskennellyttä. Iskun aikaan koko rakennuksessa työskenteli noin 18 000 ihmistä, mikä on huomattavasti vähemmän kuin normaalina päivänä paikalla olevat jopa 31 000 työntekijää. Näiden iskussa kuolleiden muistoksi perustettiin vuonna 2006 muistomerkki, jolla lauantaina kävin.

Muistomerkki iskun uhreille

Muistomerkillä ei ole paljoakaan nähtävää, sillä muistomerkki muodostuu lähinnä 184:stä pienestä tasanteesta nimikyltillä sora-alueen keskellä. Hieman kiintoisampaa on, että muistomerkillä on lupa ottaa valokuvia, myös vieressä seisovasta Pentagonista. Tästä suunnasta onkin helppo havaita miten iskun jälkeen kunnostettu osa seinämästä on eri värinen ympäröivästä rakennuksesta, muistuttaen yhdentoista vuoden takaisesta tapahtumasta.

Panoraama Pentagon Memorialin alueesta

Muistomerkillä odotettiin vierailevan jopa kaksi miljoonaa ihmistä vuosittain, mutta todellisuudessa lukemat ovat jääneet alle 250 000:een. En ihmettele tätä, sillä muistomerkki on ehkä Washingtonin alueen vähiten kiinnostavimpia nähtävyyksiä. Tosin jos käytössä on kuitenkin esimerkiksi kuusi viikkoa, ehtii täälläkin varmasti jossain välissä poikkeamaan.

(Yhteensä 1 163 lukukertaa, 1 lukijaa tänään)
 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.