Rice Lake

Eilen lauantaina veri veti jälleen luonnon keskelle, joten otimme iltapäivästä suunnaksi pienen Rice Laken järven Mount Seymourin juurella North Vancouverissa. Tämä pieni järvi sijaitsee kohdassa jossa Seymour Valleyn ja Lynn Valleyn laaksot kohtaavat, eikä se ole kovin kaukana huhtikuun lopussa käymältämme Lynn Loopin polulta. Ympäröivällä alueella kulkee valtavasti vaellusreittejä ja kumpaakin laaksoa voi kulkea ristiin rastiin sekä kaikille viereisille vuorille kivuta. Koska Niinan päätä särki, päätimme vain kiertää tämän pienen järven ympäri.

Monia reittejä

Noin neljän kilometrin mittainen reitti on hyvin tasainen ja sitä voi kulkea vaikka pyörätuolissa. Reitin maisemat eivät ole kaikkein huimimpia, vaan itse asiassa aika suomalaisia metsämaisemia. Rauhallinen järvi on kuitenkin kaunis katsella. Järvi toimi aikoinaan North Vancouverin kaupungin vedenottopaikkana, mutta sittemmin vettä on alettu pumpata kauempaa vuorten keskellä sijaitsevalta paljon suuremmalta Seymour Lakelta. Viime vuosina Rice Lakeen on istutettu joka kevät noin 5000 taimenta, minkä vuoksi se on suosittu kalapaikka. Rannoilla näkikin lauantaina kymmeniä kalastajia narraamassa saalista.

Hieman suomalainen metsäjärvi

Kalapaikkoja rannalla

Kuten koko Lynn Valleyn alueella, myös Rice Laken alueen kaikki ikimetsät hakattiin viime vuosisadan alussa. Kaadetut rungot kuljetettiin tuohon aikaan muutaman kilometrin matkan veden äärelle ”vesiliukumäkeä” pitkin. Reitin varrella onkin nähtävissä tällaisen rännin ennallistus muistutuksena  alueen aiemmasta historiasta.

Vanha uittoränni

Vain noin tunnin vieneen järvikierroksen jälkeen poikkesimme vielä katsomassa syvän Lynn Creekin yli vievää kävelysiltaa. Tukeva puusilta kulkee sangen korkealla alhaalla kohisevan kosken yläpuolella ja on upea näky. Lähistöllä on muutama muukin riippusilta, mutta päätimme vierailla niillä toisen kerran. Rice Lake oli kiva lyhyt kävely luonnossa ja palasimmekin sinne uudelleen syksyllä 2015.

Lynn Creekin koski

(Yhteensä 261 lukukertaa, 1 lukijaa tänään)
 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.