Kansallisdokumentteja sekä Valkoinen talo

Amerikkalaiset ovat vahvasti periaatteen ihmisiä, vaikka niiden mukainen eläminen onkin usein vain sinne päin. Suurin aate on kuitenkin vapaus (freedom!) ja sitä amerikkalaiset jaksavat toistaa kyllästymiseen asti kaikissa mahdollisissa yhteyksissä. Nykyisin lähinnä teoreettinen amerikkalainen vapaus kuitenkin konkretisoituu muutamaan historialliseen dokumenttiin, joita säilytetään Washingtonin ydinkeskustassa National Mallin varrella sijaitsevassa Amerikan Kansallisarkistossa (National Archives Building).

Kansallisarkisto takaata

Ulkoa kreikkalaiselta pyhäköltä näyttävään rakennus ei kuulu lukuisten ympäröivien museoiden tapaan Smithsonianin museoiden joukkoon, vaan on liittovaltion operoima. Rakennukseen on silti ilmainen pääsy. Turvatarkastukset ovat kuitenkin tiukat, eikä rakennuksessa saa valokuvata ollenkaan. Rakennuksen ensimmäisen kerroksen pienessä näyttelyssä esitellään Amerikan historiaa. Esillä on monenlaista kiintoisaa materiaalia ja dokumentteja, joista tekee kiehtovan tieto siitä että ne ovat aitoja ja alkuperäisiä. Esillä ovat muun muassa yksi ainoista Magna Cartan kopioista vuodelta 1297, jolla rajoitettiin Englannin kuninkaan tuolloisia valtaoikeuksia.

Varsinainen julkisivu

Merkittävä dokumentti on myös Louisianan ostosopimus Ranskalta vuonna 1803. Tuolloinen Ranskan hallitsema Louisiana kattoi melkein koko Amerikan Keskilännen, yltäen Meksikonlahdelta aina Kanadan rajalle saakka. Tämä valtava maa-alue myytiin Napoleonin suostumuksella Yhdysvalloille 15 miljoonalla dollarilla  ja se tuplasi nuoren liittovaltion koon, yltäen itärannikolta aina Kalliovuorille saakka.

Erittäin merkittävä historiallinen dokumentti on myös vuonna 1863 presidentti Abraham Lincolnin allekirjoittama Emancipation Proclamation, joka teki Amerikan kolmesta miljoonasta mustasta orjasta yhdessä yössä vapaita kansalaisia. Tätä julistusta pidetään Lincolnin merkittävimpänä tekona presidenttikaudellaan ja sen vuoksi hän onkin Yhdysvaltojen kaikkien aikojen suosituin presidentti.

Kaikkein pyhimmät dokumentit sijaitsevat kuitenkin rakennuksen toisessa kerroksessa sijaitsevassa suuressa pyöreässä salissa. Siellä ovat vierekkäin Yhdysvaltojen itsenäisyysjulistus vuodelta 1776, perustuslaki vuodelta 1788 sekä maan perusoikeusjulistus vuodelta 1791. Näistä viimeiseksi mainittu sisältää sen kuuluisan lisäartiklan amerikkalaisille pyhästä aseenkanto-oikeudesta. Dokumentit ovat tarkasti vartioidut ja niitä säilytetään paksujen turvalasien suojaamissa vitriineissä. Valokuvia ei saa ottaa, mutta dokumentteja voi tarkastella hyvin läheltä. Ne ovat kuitenkin alkusanoja lukuunottamatta sangen epäselviä vanhan kaunokirjoituksen vuoksi.

Kolme pyhintä dokumenttia (kuvat Wikipediasta)

Vaikka vierailusta kansallisarkistossa ei jääkkään hirveästi käteen, on kuitenkin kiintoisaa voida sanoa nähneensä nämä useasti mainitut ”elämää suuremmat” dokumentit. Ja jos jotain haluaa jäävän käteen, on kansallisarkiston alakerrassa (tietenkin) lahjatavaramyymälä, josta voi ostaa itsenäisyysjulistuksen t-paidalle, kahvimukiin tai vaikka mihin painettuna (ei kuitenkaan vessapaperina).

Patsaita Valkoisen talon lähettyvillä

Rakennuksia Pennsylvania Avenuen varella

Kansallisarkistolta on vain lyhyt kävely Pennsylvania Avenuea pitkin kadun länsipäässä sijaitsevalle Amerikan kenties pyhimmälle rakennukselle, Valkoiselle talolle. Tämä Yhdysvaltojen presidentin virka-asuntona toimiva pieni valkea talo valmistui vuonna 1800 juuri sopivasti kanadalaisten (Englantilaisten) poltettavaksi Vuoden 1812 sodassa vuonna 1814. Lyhyen sodan jälkeen rakennus jälleenrakennettiin nopeasti ja sitä on sittemmin laajennettu moneen otteeseen sen yli 200-vuotisen historian aikana.

Katulätkää sunnuntaiaamuna

Rakennuksen näkyvin osa on sen keskiosassa sijaitseva Executive Residence, missä sijaitsevat presidentin perheen asuintilat. Itäpuolella sijaitseva East Wing käsittää presidentin puolison henkilökunnan toimitiloja sekä erilaisia toimistoja. Itäsiiven alapuolella sijaitsee myös ydinpommin kestävä bunkkeri.

Pieni valkea talo

Tunnetuin osa rakennusta on kuitenkin näkyviltä piilossa sijaitseva West Wing eli länsisiipi, jossa sijaitsevat presidentin kansilan viralliset kokous- ja toimistotilat sekä presidentin virallinen työhuone, kuuluisa Oval Office. Perinteeseen kuuluen jokainen presidentti saa vuorollaan sisustaa ja kalustaa ovaalin huoneen haluamallaan tavalla. Muutamat presidentit ovat jopa laajentaneet huonetta historian saatossa, mutta nykyisen huoneen mitat ovat vuodelta 1934.

Valkoisen talon eteläpuolen puutarha

Valkoiseen taloon järjestetään pieni määrä turistikierroksia, mutta kierrokselle pääseminen vaatii ajanvarausta lähemmäs puoli vuotta etukäteen. Näin ollen minulla ei ollut mahdollisuutta nähdä taloa sisältä, mutta koska se sijaitsee lähellä toimistoamme, kävelin kuitenkin rakennuksen ohitse useaan otteeseen. Lähimmäs rakennusta pääsee sen pohjoispuolelta, sillä eteläpuolelta sitä ympäröi Valkoisen talon suuri puutarha. Turvajärjestelyt ovat tiukat ja ympäröivät kadut ovat olleet suljettuina autoliikenteeltä aina Oklahoma Cityn pommi-iskusta lähtien. Kävellen on kuitenkin edelleen mahdollista päästä sekä päivin että öin rautaisen piha-aidan kupeeseen, mutta lähemmäs pääsevät vain oikeasti tärkeät henkilöt.

Turisteja Valkoisen talon edustalla

Pienen Valkoisen talon länsipuolella sijaitsee suuri ranskalaisvaikutteinen hallintorakennus joka tunnetaan nimellä Eisenhower Executive Office Building. Rakennus on yhteydessä Valkoiseen talon länsiipeen ja siellä sijaitsee varapresidentin toimisto sekä lisää erinäisiä toimistotiloja. Vuonna 1888 valmistunut valtava rakennus on pieneen Valkoiseen taloon verrattuna melkoinen näky ja näyttää kauniilta aurinkoisena päivänä.

Kookas Eisenhower Executive Office Building

Valkoinen talo on pohjoinen osa Lincoln Memorialin, Jefferson Memorialin ja United States Capitolin muodostomaa suurta ristiä, jonka keskellä National Mallin ytimessä sijaitsee Washington Monumentin korkea kivipaasi kaupungin maamerkkinä. Yhdessä nämä rakennukset sekä Smithsonian museot National Mallin varrella muodostavat Yhdysvaltojen pääkaupungin sydämen ja ovat hyvin mielenkiintoiset kaupungissa vierailevan tutustua.

Washington Monument

Itse kerkesin kuuden viikon aikana tutustua näistä jokaiseen ja pidin niistä kaikista hieman eri syistä. Yhdessä nämä rakennukset muodostavat hienon kokonaisuuden joka näyttää varmasti vieläkin upeammalta kauniina kesäpäivänä kevättalven sijaan.

(Yhteensä 929 lukukertaa, 1 lukijaa tänään)
 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.