Abraham Lincolnin salamurha

Yhdysvaltojen 16. presidentti Abraham Lincoln on amerikkalaisten suosikkipresidentti, joka on maassa melkein myyttisessä asemassa. Tähän asemaan Lincolnin ovat nostaneet hänen ansioikseen luettavat maan johtaminen kivuliaan Amerikan sisällissodan lävitse sekä orjuuden lopettaminen maassa. Myyttiseen asemaan hänet on kuitenkin kohottanut häntä vastaan laadittu salaliito, joka johti Lincolnin murhaan 14. huhtikuuta 1865 Washingtonin keskustassa sijaitsevassa Ford’s Theatrerissa.

Murha tapahtui vain viisi päivää sen jälkeen, kun etelävaltioiden kenraali Robert E. Lee oli antautunut pohjoisvaltioiden kenraali Ulysses S. Grantille ja päättänyt Amerikan sisällissodan. Salaliittoon osallistui ryhmä etelävaltioille uskollisia henkilöitä, joiden tarkoituksena oli horjuttaa Yhdysvaltojen hallitusta murhaamalla samalla kertaa presidentti Lincoln, varapresidentti Andrew Johnson sekä ulkoministeri William H. Seward. Lopulta suunnitelmasta onnistui vain presidentti Lincolnin murha, jonka toteutti teatterissa näyttelijänä toiminut John Wilkes Booth.

Ford’s Theatre ulkoa

Kohtalokkaana iltana teatterissa esitettiin suosittu komedia Our American Cousin. Lincoln saapui teatterille seurueineen näytelmän jo alettua ja asettautui lavan vieressä sijaitsevaan presidentin aitioon. Komedian huipentuman lähestyessä Booth hiipi aitioon, telkesi oven ja ampui kello 20:15 Lincolnia lähietäisyydeltä tämän vasemman korvan taakse. Näytelmässä oli juuri samaan aikaan kerrottu sen hauskin vitsi, mille naurava yleisö ei aluksi tajunnut juuri tapahtunutta. Aitiossa istunut upseeri näki kuitenkin tapahtuneen lähietäisyydeltä ja kävi välittömästi Boothin kippuun. Tämän onnistui kuitenkin puukottaa upseeria, minkä jälkeen Booth loikkasi aitiosta esiintymislavalle murtaen pudotuksessa jalkansa. Booth huusi ”Sic semper tyrannis! Etelän puolesta on kostettu!” ja pakeni teatterin takaoven kautta paikalta.

Kuolettavasti haavoittunut Lincoln kuljetettiin vastapäiseen asuintaloon, jossa tämä kuoli seuraavana aamuna kello 7:22. Murhaa seurasi valtava salaliittolaisten ajojahti, joka johti 12 päivää myöhemmin Boothin saartamiseen Virginiassa sijaitsevan maatilan latoon. Siellä sotilas nimeltä Boston Corbett ampui käskyjen vastaisesti Boothia kuolettavasti kaulaan, mihin tämä kuoli muutamaa tuntia myöhemmin.

Murhaa seuranneina päivinä muutkin salaliittolaiset jäivät kiinni ja yhteensä kahdeksan salaliittoon osallistunutta sai syytteen murhasta. Näistä neljä tuomittiin kuolemaan hirttämällä, mikä pantiin täytäntöön 7. heinäkuuta.

Ensimmäinen onnistunut Yhdysvaltojen presidentin murha teki Lincolnista monien silmissä marttyyrin ja vaikutti valtavasti tapahtunutta seuranneeseen myytin syntymiseen. Lincolnin suosio ei ollut kovin suuri vain hieman ennen sisällissodan päättymistä ja murhaa, mutta jo päiviä kuoleman jälkeen häntä alettiin kutsua Yhdysvaltojen pelastaksi. Tämä näkemys on säilynyt tähän päivään saakka ja sen vuoksi hänen kunniakseen on rakennettu esimerkiksi Lincoln Memorialin kaltainen näyttävä muistomerkki ja kirjoitettu tuhansia kirjoja.

Pian murhan jälkeen Ford’s Theatrerin käyttö teatterina väheni ja se meinattiin purkaa kokonaan. Rakennus joutui huonoon kuntoon, kunnes se lopulta 1960-luvun lopulla kunnostettiin uudelleen teatteriksi. Varsinaiseksi museoksi teatteri kunnostettiin vasta vuonna 2009, kun nykyinen museo aloitti toimintansa teatterissa sekä vastapäisessä talossa, jossa Lincoln kuoli.

Remontoitu teatteri sisältä

Teatterissa sijaitseva museo on ilmainen vierailla, mutta vierailuun on noudettava ilmainen lippu teatterin aulasta. Kierros kuljettaa ensiksi teatterin kellariin, jossa on Lincolnin presidenttikaudesta sekä murhaan johtaneista tapahtumista kertova näyttely. Esillä on myös Boothin murhassa käyttämä kertalaukeava, suustaladattava pienikokoinen Philadelphia Deringer -pistooli sekä Lincolnin kohtalokkaana iltana käyttämiä vaatteita. Nähtävissä on myös veritahroja sisältävä tyyny, jota vasten kuoleva presidentti on maannut vastapäisessä talossa ennen kuolemaansa.

Murha-ase

Verijälkiä tyynyllä

Näyttelyn jälkeen noustaan portaita teatterisaliin, jossa istutaan kuuntelemaan opasta, joka kertoo tapahtumista hetki hetkeltä. Lavan vierellä sijaitseva presidentin aitio on kunnostettu siihen asuun, kuin se murhailtana oli, sisältäen ainakin osin alkuperäisiä huonekaluja. Aitioon ei ole turisteilla pääsyä, mutta sen näkee hyvin teatterin yläparvelta. Itse teatteri on museokierrosten ulkopuolella aktiivisessa teatterikäytössä, mikä on varmasti historiallissävytteinen kokemus. Silti pelkkä turistikierroskin on kiintoisa ja sen aikana kerrotaan kattavasti tapahtumasta.

Presidentin aitio murhaillan asussaan

Kierroksen jälkeen samalla lipulla voi siirtyä vastapäiseen taloon, jossa on nähtävissä sänky jolla Lincoln lopulta kuoli. Makuuhuonetta seuraa kolmikerroksinen museo, jossa kerrotaan murhaa seuranneista reaktioista ja tapahtumista. Museo on hyvin laadittu ja valottaa aihetta kiintoisasti. Museon lopussa sijaitsee myös kiintoisa tilataideteos, jossa kolmen kerroksen korkuinen kirjatorni esittää kaikkia Abraham Lincolnista kirjoitettuja kirjoja. Viimeistään kirjatorni kertoo, että Lincoln kiinnostaa amerikkalaisia nykyisin kenties enemmän kuin koskaan.

Vastapäinen talo jossa Lincoln kuoli sekä tämän kuolinvuode

Tuhansia kirjoja Abraham Lincolnista

Minulla kului kahdessa museossa yhteensä pari tuntia ja pidin molemmista. Vaikka Abraham Lincolnia kohtaan ei olisikaan yletöntä kiinnostusta, on aihe kuitenkin esitetty kiintoisasti ja siksi ehdottomasti käynnin arvoinen Washingtonissa ollessa.

(Yhteensä 1 825 lukukertaa, 1 lukijaa tänään)
 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.