Kanadan 5 kalleinta miljoonakotia

Helmikuussa julkistettu tutkimus nimesi Vancouverin koko Pohjois-Amerikan kalleimmaksi kaupungiksi. Vancouverista asuntoa ostava saakin olla valmis kaivamaan kuvettaan syvältä, sillä esimerkiksi joistain kaupunginosista ei saa vielä miljoonalla mitään. ”Normaalien” miljoonatalojen lisäksi markkinoilla on myös iso joukko mitä pöyristyttävimmillä hintalapuilla varustettuja lukaaleja. Vaikka Yhdysvaltojen puolelta löytyykin Vancouveria vielä huomattavasti (jopa moninkertaisesti) kalliimpia asuntoja, sijaitsevat kuitenkin Kanadan kalleimmat asunnot pääosin Vancouverin alueella. Neljä viidestä tämän hetken koko Kanadan kalleimmasta myynnissä olevasta asunnosta sijaitseekin  juuri Vancouverin alueella, Toronton yltäessä vain yhteen listasijoitukseen.

Jatka lukemista ”Kanadan 5 kalleinta miljoonakotia”

 

2505-1331 West Georgia Street

Kuvasatoni Vancouverista on ollut tähän saakka sangen vähäistä, mutta yritän tässä hiljalleen skarpata asian suhteen. Jo tovin minun pitänyt kirjoittaa väliaikaisesta asunnostamme, jossa asuimme ensimmäiset kaksi kuukauttamme Vancouverissa. Sittemmin olemme kerenneet jo muuttamaan varsinaiseen asuntoomme, josta kuvia ja juttua myöhemmin.

Jatka lukemista ”2505-1331 West Georgia Street”

 

Toinen aamu uudessa kodissa

Huomenta vaan uudesta asunnostamme Vancouverin yläpuolelta! Kaksi yötä on nyt nukuttu uudessa kodissamme, jonka löysimme lopulta noin kaksi viikkoa sitten ja jonne muutimme torstaina. Asunnon etsintäprosessi oli pitkä ja käänteitä täynnä, ja siitä pitääkin kirjoittaa tarkemmin hieman myöhemmin. Pääasia kuitenkin on, että löysimme lopulta kaikilla standardeilla mitattuna täydellisen asunnon, joka on ehdottomasti uniikki paikka asua tässä kaupungissa.

Jatka lukemista ”Toinen aamu uudessa kodissa”

 

Asunnonmetsästystä Vancouverissa

Kuten yleensä toiseen maahan muutettaessa, myös meidän elämämme Vancouverissa alkoi kalustetussa väliaikaisasunnossa. Koska tilapäinen on aina vain tilapäinen, aloitimme noin kuukauden jälkeen varsinaisen asunnon etsintäoperaation. Ajatuksenamme oli päästä muuttamaan huhtikuun alussa, jolloin pitkän meri- ja junamatkan tehneiden muuttotavaroidemme pitäisi olla perillä ja myös arkemmekin olisi siinä kunnossa, että meillä olisi aikaa kierrellä katsomassa asuntoja.

Vaikka omistusasuminen onkin suosittua Vancouverissa, on vuokra-asuntojakin tarjolla runsaasti varsinkin Downtownin alueella. Asuntojen hintojen ollessa tällä hetkellä melkein kestämättömällä tasolla, on vuokralla asuminen nostanut suosiotaan viime vuosina. Silti vuokrallakin saa maksaa itsensä kipeäksi, sillä Vancouver on erittäin kallis kaupunki asua ja esimerkiksi alle tuhannen dollarin ei Downtownin alueelta saa mitään. Keskustan ulkopuolellakin tonnilla saa ainakin Vancouverin kaupungin alueella lähinnä asuintalojen yhteydessä olevia vuokrahuoneita taikka sitten pieniä kellari- tai ullakkohuoneistoja.

Jatka lukemista ”Asunnonmetsästystä Vancouverissa”

 

Takaisin autokouluun

On melkein yleismaailmallinen juttu, että maassa kuin maassa voi viettää kolme kuukautta turistina. Tuon ajan jälkeen on kuitenkin joko poistuttava maasta, vaikka vain päiväksi, taikka omattava kelvollinen syy maassa oleskelun jatkamiseksi. Turistina suomalainen saa ajella kansallisella ajokortillaan huoleti melkeinpä missä päin maailmaa tahansaa, mutta tuon kolmen kuukauden jälkeen on EU:n ulkopuolella hankittava paikallinen ajokortti. Jossain tapauksissa se on helppoa, sillä monilla mailla on ristiin sopimuksia ajokortin vaihto-oikeudesta paikalliseen lähinnä ilmoitusluontoisesti. On kuitenkin monia maita, joissa paikallisen ajokortin vastineeksi pitää osoittaa paikallinen ajotaitonsa. Yleensä tämä tarkoittaa autokoulun käymistä tai ainakin ajokokeen suorittamista.

Jatka lukemista ”Takaisin autokouluun”