Kalliin hulppeat huvilat

Vancouverin todellisuudesta karannut kiinteistöbuumi on ollut viime vuosina loputon ihmetyksen aihe. Asuntojen hinnat ovat nousseet jopa yli 30% vuosivauhtia ja omakotitalojen keskihinta on heilunut puolentoista miljoonan dollarin yläpuolella. Suuntana on ollut vain ja ainoastaan ylöspäin, eikä Vancouverin kaupungin alueelta ole saanut hullun vuoden 2017 jälkeen yhtä ainoatakaan omakotitaloa alle miljoonan dollarin.

Jatka lukemista ”Kalliin hulppeat huvilat”

 

Uunituoreet Kanadan kansalaiset

Päivälleen vuosi sitten kerroin, miten olimme juuri lähettäneet hallitukselle hakemuksemme Kanadan kansalaisuudesta. Edessämme tulisi olemaan kaksi koetta sekä maksimissaan 12 kuukauden mittainen odotus, ennen kansalaisuusvalan vannomista sekä Kanadan passeja.

Kielikoe tuli ja meni, ja klaarasimme kokeen hyvillä pisteillä (minä pisteen Niinaa paremmin). 8) Seuraava etappi oli joulukuussa suorittamamme  kirjallinen kansalaisuuskoe, josta saimme molemmat täydet pisteet tuhdin historiaan sekä kanadalaiseen yhteiskuntaan painottuvan lukupaketin tarkkaan opeteltuamme.

Jatka lukemista ”Uunituoreet Kanadan kansalaiset”

 

British Columbia ylitti 5 miljoonaa asukasta

Jos sinusta on tuntunut viime aikoina aiempaa ahtaammalta Vancouverin maanteillä tai Skytrainin kyydissä, ei se ole sattumaa. Nimittäin loppuvuodesta ohitettiin merkittävä virstanpylväs, kun British Columbian väkiluku ylitti 5 miljoonaa asukasta ensimmäistä kertaa historiassa. Provinssin väkiluku onkin kasvanut vauhdilla ja meitä oli seitsemän vuotta sitten tänne muuttaessamme vain 4,4 miljoonaa. Alle vuosikymmenessä väestö on siis kasvanut yhden Helsingin kaupungin verran!

Jatka lukemista ”British Columbia ylitti 5 miljoonaa asukasta”

 

Seitsemän vuotta Kanadassa

Vuoden vaihtuminen uuteen tarkoittaa, että tammikuun lopulla tulee täyteen jälleen yksi vuosi Kanadassa. Tänään tuleekin kuluneeksi jo seitsemän vuotta siitä, kun minä saavuin yksinäisenä ankkuriaviomiehenä Vancouveriin aloittamaan elämäämme täällä uudella mantereella. Aikaa onkin siis vierähtänyt ja vettä virrannut runsaasti Fraser Riverissä.

Jatka lukemista ”Seitsemän vuotta Kanadassa”

 

Kanadan kansalaisuuskokeessa

Kerroin loppukeväästä, miten olimme tuolloin juuri postittaneet hakemuksemme Kanadan kansalaisuudesta. Tämä oli meille iso alkel ja hakemuksen käsittelyajaksi luvattiin tuolloin 12 kuukautta. Hieman yllättäen saimme kuitenkin jo marraskuussa tiedon, että tulossa olisi hakemuksemme seuraava vaihe eli kansalaisuuskoe Kanadan historiasta sekä yhteiskunnasta, johon osallistuimme viime viikon tiistaina.

Jatka lukemista ”Kanadan kansalaisuuskokeessa”