Street View avautui Saksassa

Viime yönä avautui paljon kohuttu Googlen vakoilupalvelu Street View kahdenkymmenen saksalaisen kaupungin osalta. Kuvat ovat Googlen satelliittikuvien tavoin vuosia vanhoja, tarkemmin sanottuna kesältä 2008 ja laadultaan Suomen Street Viewtä huonompia. Saksan lisääminen monikansallisen jätin vakoilupalveluun kesti erityisen pitkään, sillä saksalaiset olivat hyvin nyrpeinä kaupunkiensa luvattomasta kuvaamisesta. Asiasta nousikin aiheellisesti kohu pari vuotta sitten, mikä on suurelta osin vaikuttanut siihen, että vakoilupalvelu voitiin avata vasta nyt.

Jatka lukemista ”Street View avautui Saksassa”

 

Päivittäisiä maanjäristyksiä entisellä hehkulampputehtaalla

Huhtikuussa Japanissa matkatessamme meillä kävi moneen otteeseen mielessä, että miltähän tuntuisi kokea oikea maajäristys. Olimme ennakkoon melkein varmoja, että jotain tutinaa ehtisimme reissullamme kokea, mutta toisin kuitenkin kävi. Kolmen Japanissa vietetyn viikkomme aikana aistimme eivät kertoneet meille kertaakaan maa värähtelevän allamme. Jopa yö 31. kerroksen korkeudessa suuren maanjäristyksen kokeneessa Kobessa meni Ruususen unta nukkuessa.

Jatka lukemista ”Päivittäisiä maanjäristyksiä entisellä hehkulampputehtaalla”

 

Telkkaritähti kadulla

Saksassa on 82 miljoonaa asukasta ja näistä reilut 3,4 miljoonaa asuu Berliinissä. Kuuluisuuksia maassa on varmasti tuhansia, mutta aika harvanpa näistä itse tunnistaa. Nämä todennäköisyydet mielessä olikin pienesti erikoista törmätä kadulla kuuluisaan saksalaiseen. Näin kuitenkin kävi Niinalle perjantaina ja minulle tänään. Kehen sitten törmäsimme? No Detlef Soostiin! Ai kehen? No yhteen Saksan Popstars tosi-tv-ohjelman juontajista, tietty. 😮 Niina on vuosien varrella katsonut tuota sarjaa sen verran, että itsekin tunnistin herra Soostin, kun tämä tänään käveli kadulla minua vastaan.

Toki Saksan pääkaupungissa kuvataan monia tv-sarjoja sekä monia televisiolähetyksiä, mutta on silti harvinaista törmätä kehenkään meidän tuntemaamme kadulla. Vastaavia tarinoita on silti tullut kuultua työkavereiltakin ja ainakin yksi näistä asuu jonkin saksalaisen elokuvatähden kanssa samoilla nurkilla (en kuolemaksikaan muista kuka tämä tähti oli).

Niin tai näin, herra Soost lienee sitten kait muuttanut työpaikkamme lähettyville, kun kummatkin näin lähekkäin häneen ihan niillä nurkilla törmäsimme. Pitääkin vain tottua, että sillä seudulla pyörii silmäätekeviä. 8)

 

Joulumarkkinoiden pystytys alkoi

Vain reilu viikko sitten siirryttiin talviaikaan, jonka myötä illat pimenivät entisestään. Onneksi tiedossa on jälleen valoa, sillä joulumarkkinoiden pystytys on aloitettu tällä viikolla ainakin Rotes Rathausin edessä sekä Alexanderplatzilla. Viikonloppuna Potsdamer Platzilla oli jo joitain kojuja pystyssä, tosin siellä on erilaisia markkinoita tämän tästä. Yleensä joulumarkkinat avautuvat suunnilleen marraskuun viimeisellä viikonlopulla, johon on vielä tovi aikaa. Silti jo rakennustöiden näkeminen tuo joulumarkkina tuulelle. 😛

Tänä vuonna meille on tulossa kahdet vieraat Berliinin joulumarkkinoita katsastamaan. Ensiksi saapuu äitini korkkaamaan lähiseudun joulumarkkinat heti niiden avajaisviikonloppuna, mitä seuraa Niinan vanhempien saapuminen itsenäisyyspäivän viikonlopuksi luoksemme. Tiedossa on siis tänäkin vuonna melkoisen perusteellinen katsaus Berliinin markkinatarjontaan, josta tulee varmaan tännekin laitettua kuvia.

 

Taas meni pieleen

Saksalaiset ovat kuuluisia niin täsmällisyydestään kuin tarkkuudesta työssään. Näistä täsmällisyyden käsitys mureni jo ensimmäisen vuoden aikana niin junien myöhästelyn, kuin ihmisten sovitulle paikalle myöhässä ilmaantumisenkin, myötä. Käsitys työn tarkkuudestakin on hieman karissut, kun katsoo muun muassa asuinrakennuksemme kaltevia lattioita, sekä hytisee ikkunanraoista tulevan vedon keskellä. Kyllä, rakennuksemme on kunnostettu täysin DDR:n aikaan, mikä selittää osan asioista, mutta silti en miellä saksalaisia kovinkaan tarkaksi työssään.

Jatka lukemista ”Taas meni pieleen”