Kolme helteistä työpäivää Utahissa

Muutama vuosi sitten työ vei minut reilun vuoden aikana peräti viisi kertaa työmatkalle Yhdysvaltain Utahin osavaltioon. Salt Lake Cityn alue onkin tullut matkojen aikana hyvin tutuksi, mutta helmikuun 2024 reissun jälkeen minulla ei ole ollut tarvetta matkata kaupunkiin, ennen tätä viikkoa.

Jatka lukemista ”Kolme helteistä työpäivää Utahissa”

Konferenssimatka Anaheimiin

Matkakertomuksen muut osat löytyvät täältä.

Huhtikuun ensimmäinen viikko oli hieman erilainen, kun työ lennätti minut viikoksi Kaliforniaan katsastamaan siellä järjestetty suuri ohjelmistokonferenssi. Koska konferenssikeskus sijaitsi Anaheimin kaupungissa aivan kuuluisan Disneylandin vieressä, mukaan lähti myös koko perhe hauskaa viikonloppua varten.

Jatka lukemista ”Konferenssimatka Anaheimiin”

13 vuotta Kanadassa

Tammikuu sekä uusi vuosi tarkoittavat, että mittariin on kilahtanut jälleen yksi vuosi lisää eloa Kanadassa. Ajan nopeaa kulumista ei käykään kiistäminen ja mennyt vuosi oli jo kolmastoista vuotemme maassa ja vuoteen mahtui monenlaista mitä en osannut vuoden takaisessa kirjoituksessani edes aavistaa tapahtuvan.

Jatka lukemista ”13 vuotta Kanadassa”

Kanadan työllisyystilanne (2024)

Kanadan taloudella on jarrut päällä ja maan työllisyystilanne on heikentynyt vuoden aikana oleellisesti. Vielä viime vuoden kesäkuussa koko maan työttömyysprosentti oli sangen alhaiset 5,4% (vs. 4,9% kesäkuussa 2022), mutta viime kuussa työttömänä oli jo 6,4% eli laskua vuoden takaiseen on kertynyt prosenttiyksikön verran.

Jatka lukemista ”Kanadan työllisyystilanne (2024)”

Pikavierailu Utahissa

Lokakuun työmatkasta syksyiseen Utahiin ehti kulua ainoastaan kolme kuukautta, kunnes löysin jälleen itseni tutulta aamulennolta matkalla Salt Lake Cityyn. Tämänkertainen reissuni liittyi kolmipäiväiseen strategiakonferenssiin, johon oli saapumassa yli 500 ihmistä eri puolilta maailmaa. Konferenssipäivien ollessa maanantaista keskiviikkoon, lensin Utahiin jo ennakkoon sunnuntaina.

Jatka lukemista ”Pikavierailu Utahissa”