Kolme yötä Atlantassa

Alhaisesta Kanadan dollarin kurssista johtuen Yhdysvallat ei ole houkutellut meitä viime aikoina, mutta nyt maanantaina lähdemme kuitenkin kolmeksi yöksi katsastamaan Atlantan kaupunkia Georgian osavaltiossa. Tämä Yhdysvaltojen kaakkoiskulmalla sijaitseva kaupunki on tunnettu muun muassa Coca-Colan kotikaupunkina sekä zombie-sarja The Walking Deadin kuvauspaikkana. Näitä ja paljon muuta kolutaan kesäisissä lähes 30 asteen lämmöissä, mistä myöhemmin tänne blogin puolelle. 🙂

 

Valkea joulu

Kylläpäs on mukavaa, että tänä jouluna saatiin lunta myös täällä Etelä-Suomessakin ja oli oikein perinteinen valkoinen joulu. Tässä sitä on nyt syöty kinkkua ja laatikoita kaksi päivää perhepiirissä, lahjaksi saatuja kirjoja iltaisin lukien. Tänään Tapaninpäivänä matkaan kuitenkin iltapäivällä Joensuuhun, jossa Niina on viettänyt joulun oman perheensä piirissä. Olemme Joensuun seudulla aina uudenvuodenaattoon saakka, jolloin palaamme vielä yhdessä tänne Länsi-Uudellemaalle muutamaksi päiväksi. Pitkä paluumatka Vancouveriin on jälleen edessä 5. tammikuuta ja mielessä häämöttävätkin jo Whistlerin valkeat rinteet… 🙂

 

Kaksi vuotta poissa Suomesta

Huh huh, olipahan jälleen pitkä matka lentää perjantaina Vancouverista tänne Suomeen joulun viettoon. Aikaero onkin painanut ensimmäisten päivien aikana melkoisesti, mutta siitä tulee toivottavasti tokeennuttua jouluaattoon mennessä. Onpahan kiva olla taas Suomessa, sillä edellisestä kerrasta on peräti kaksi vuotta. Perinteisestihän vietämme aina joulun Suomessa, mutta viime vuonna oma jouluni meni Amerikassa pikkuveljeni kanssa reissatessa, minkä vuoksi olen ollut Suomessa viimeeksi vuonna 2012. 😯

Jatka lukemista ”Kaksi vuotta poissa Suomesta”

 

Suurella saarella

 Viimeinen viikko kesälomaamme lähti käyntiin tässä tänään ja maanantai menikin rennoissa merkeissä Havajin Big Islandin viidakkoisia rantateitä ajellessa ja mustahiekkaisella rannalla aurinkoa ottaen. Pieni lepopäivä olikin paikallaan, sillä eilen ajoimme koko suuren saaren ympäri, mikä ei ole ihan pikku matka.

Lauantaina kävimme maailman korkeimman vuoren, Mauna Kean (10 100 metriä merenpohjasta) huipulla. Jälkimmäinen retki oli ehkä eniten odottamani, sillä maisemat 4207 metrin korkeudella sijaitsevalta huipulta olivat kertakaikkisen upeat. Ainoa huono puoli huimassa korkeudessa oli, että se aiheutti pientä vuoristotautia kaikissa huipulla olevissa. Olimme kirjaimellisesti heikolla hapella, sillä noissa korkeuksissa on happea vain 60% merenpinnan tasosta. Eipä siis ihme, että päässä tuntui kevyeltä ja eräs samalla kierroksella ollut jopa pyörtyi ylös päästyään. 😯

Illan kruunasi auringonlaskun näkeminen huipulta, sekä hieman alempana kolmessa kilometrissä koettu tähtikiikarointi, jolla näimme kaukoputken lävitse muun muassa Marsin ja Saturnuksen. Huikea oli myös nähdä Havajin maailman kirkkaimpiin lukeutuva tähtitaivas, joka mahdollistaa nähdä omin silmin itse Linnunrata!

Huomenna on edessä siirtyminen reissumme kolmannelle ja viimeiselle saarelle, Mauille. Siellä vietämme vielä viisi yötä tutkien tätä häämatkalaisten unelmasaarta. Paljon kuvia ja matkakertomus tiedossa myöhemmin kotiin palattuamme. 🙂

 

Aloha!

Viime vuosien kesälomamatkamme ovat suuntautuneet länsirannikolle, kun olemme vierailleet Kanadan Kalliovuorilla ja Yellowstonen kansallispuistossa. Tänä vuonna päätimme kuitenkin lähteä kirjaimellisesti merta edemmäs ja viiden tunnin lentomatkan jälkeen löysimmekin itsemme viettämästä sangen erilaista juhannusta täältä tyynen valtameren keskeltä Havajilta! 😮

Saavuimme tänne perjantai-iltana ja tulemme viettämään kolmella pääsaarella yhteensä 16 päivää. Kirjoitan tätä viestiä paraikaa täältä Oahun saaren pääkaupunki Honolulusta, kuuluisan Waikiki Beachin rannalla sijaitsevasta hotellistamme. Kahtena reissun ensimmäisenä päivänä olemme ehtineet jo tutkia itse Honolulua, vierailla Pearl Harborin historiallisessa laivastotukikohdassa sekä tietysti uida lämpimässä valtameressä.

Kauniin turkoiseen veteen onkin tehnyt mieli jokaisena päivänä, sillä elohopea on kivunnut päivittäin +32 asteeseen ja ainoa viileä paikka koko Havajilta on löytynyt kaikkialla läsnä olevasta syvänsinisestä merestä. 🙂

Vietämme täällä Oahun saarella vielä kolme päivää ennen kuin matkamme jatkuu tuliperäiselle Big Islandille. Laittelen kuulumisia tässä matkan edetessä ja nettiyhteyden ollessa käytettävissä. Siihen saakka hyvää juhannusta täältä todella kaukaa! 🙂