Jälleen on jouluaaton aamu ja edessä perinteisiä menoja täynnä oleva touhukas päivä. Valitettavasti lumi jätti sitten saapumatta tänne Etelä-Suomeen ja joulua vietetäänkin nurmikot vihertäen. Ehkäpä ensi vuonna on jälleen toisin, ken tietää, mutta ainakin keli on kuiva ja taivas kirkas.
Kategoria: Matkalla kerrottua
Kirjoituksia ja ajatuksia matkoilla ollessa.
Kaamea kaamos
Viime vuonna kirjoitin miltä tuntui olla Suomessa kahden vuoden poissaolon jälkeen. Kirjoituksessani päivittelin myös sitä, miten pimeää aikaa Suomen talvi onkaan. Asia on pistänyt silmääni myös tänä jouluna ja onkin ajankohtainen tänään, kun vietetään jälleen vuoden lyhyintä päivää.
Viimeinen päivä Pääsiäissaarella
Kolmas ja samalla viimeinen täysi päivämme Pääsiäissaarella on takana. Kolme päivää onkin juuri sopivasti koko saaren näkemiseksi, eikä paikkoja tarvitse kiertää hampaat irvessä, vaan rauhalliseen tahtiin. Melkoinen kiehtova paikka tämä maailman syrjäisin saari kyllä on, sillä aivan kaikkialla ympäröi loputtomalta tuntuva syvänsininen meri. Lähin saari on 2000 kilometrin päässä ja mantereelle on 3700 kilometriä. Suomeen etäisyyttä kertyy peräti 15 000 kilometriä eli melko kaukana sitä ollaan. 🙂
Perillä Santiagossa
Olihan melkoinen matka Vancouverista tänne Chileen, mutta täällä sitä ollaan. Karibian yläpuolella oli suuri ukkosmyrsky, joka hölskytti matkalla konettamme, mutta salamointia oli hieno katsella koneen ikkunasta. Panaman kohdalla näkyi yöllä kymmenien laivojen valot, jotka odottivat rannikolla pääsyä kanavaan. Maalämpäre jonka läpi kanava kulkee ei kyllä ole kovin iso lentokoneesta nähtynä.
Ensivaikutelma Atlantasta
Ensimmäinen päivä Atlantassa on ohitse ja kirjoittelen tätä Hiltonin 24. kerroksesta. Ympärillä avautuu hieno maisema vaihtelevalla rakennuskannalla, mutta on kyllä pakko todeta että Atlanta on autokaupunki henkeen ja vereen! Keskustassa on lähinnä pilvenpiirtäjiä ja valtavia parkkihalleja, mutta itse katutila on ihan kuollutta jopa näin tiistai keskipäivällä. Ilta-aikaan keskustassa oli erittäin hiljaista, lähinnä kodittomien kansoittaessa katuja.
