Kaksi viikkoa, 3300 kilometriä ja kahdeksan osavaltiota. Veljeni ja minun automatka vuodenvaihteessa 2013-2014 Amerikan päästä varpaisiin on nyt luettavana täydellisenä 9-osaisena matkakertomuksena. Satoja kuvia, runsaasti tietoutta sekä juttua pitkän matkamme kaupungeista ja maisemista, sekä joulun ja uudenvuoden vietosta Amerikan Yhdysvalloissa.
Kategoria: Matkakertomukset
Kirjoituksia matkoista ympäri maailman.
Kiehtovan historian Saipan
Jatkoa täältä. Matkakertomuksen muut osat löytyvät täältä.
Guamissa vietetyn joulun jälkeen matkamme jatkuisi pohjoiseen, kohti Pohjois-Mariaanien saariryhmän suurinta saarta, Saipania. Saipan ei ole kovinkaan kuuluisa saari ja mekin sisällytimme sen matkaamme ainoastaan koska olimme nyt sillä suunnalla ja tämä olisi todennäköisesti ainoa mahdollisuus vierailla saarella. Jälkikäteen olimme kuitenkin tyytyväisiä ratkaisuumme, sillä kaksi päiväämme saarella olisivat hyvinkin kiintoisat.
Lumille Utahin rinteisiin
Laskettelutalvi lähestyy hiljalleen puoliväliä ja olemme tällä kaudella ehtineet rinteeseen jo neljä kertaa. Whistlerin alkukauden laskettelut ovat meille ilmaisia ja niinpä kävimmekin rinteessä joulukuun alussa kolmena peräkkäisenä viikonloppuna. Uuden vuoden laskettelut aloitti iltamäki Cypress Mountainilla, jonne suuntasimme torstai-iltana, vain kolme vuorokautta tyynenmeren seikkailulta palattuamme. 🙂
Trooppinen jouluaatto Guamissa
Matkakertomuksen muut osat löytyvät täältä.
Mennyttä joulua juhlittiin vähemmän perinteisissä merkeissä, kun vuosittaisen Suomen joulumatkamme vaihtui lämpimämpiin maisemiin. Syynä muutokseen oli halumme kääntää jokavuotinen Suomen matka vaihteeksi kesällä tehtäväksi kesälomareissuksi. Tuumasimme myös että olisi kenties hauskaa vaihtelua viettää joulua tropiikissa varsinkin, kun vietimme juuri juhannuksen koleissa merkeissä Islannissa ja Grönlannissa. Tänä vuonna vuodenajat onkin tullut käännettyä toden teolla päälaelleen.
Saarihyppelyä läntisellä tyynellämerellä
Trooppisesta Guamista matkamme tosiaan jatkui pohjoiseen Saipanin saarelle, joka yllätti meidät positiivisesti. Meillä ei ollut kovinkaan suuria odotuksia Saipanin suhteen, mutta saari yllättikin kiintoisalla toisen maailmansodan historiallaan sekä upeilla hiekkarannoillaan. Hieman yllättäen kiinalaisia turisteja on ollut matkamme saarilla huomattavan vähän, mutta korealaisia ja varsinkin japanilaisia on sitten näkynyt senkin edestä. Sekä Guam että Saipan eivät kumpikaan tunnu olevan länkkäreiden, edes amerikkalaisten suosiossa, jonka piiriin saaret kuuluvat, mutta Palaulla tapasimme muutamia eurooppalaisiakin. Suomalaisen passin vilauttaminen näillä leveyspiireillä saa kuitenkin useimmiten osakseen kummastusta siitä, onko se edes oikea maa ja missä ihmeessä tämä Finland oikein sijaitsee.
