Ismo Leikolan keikalla

13 vuotta ulkomailla on vaikuttanut ainakin siihen, että olen itse melko kuutamolla kotimaan tuoreimmista ilmiöistä sekä lähes kaikesta suomalaisesta viihdetuotannosta. Esimerkiksi Yle Areena hyvin näkyi vielä Saksassa asuttaessa, mutta täällä EU-alueen ulkopuolella saatavilla olevan sisällön määrä on paljon rajatumpaa.

Jatka lukemista ”Ismo Leikolan keikalla”

 

Crystal

Montrealissa pääpaikkaansa pitävä maailmankuulu akrobaattisirkus Cirque du Soleil kiertää ahkerasti kotimaassaan Kanadassa ja sirkuksen ikoninen sinikeltainen teltta onkin tuttu ja lähes jokavuotinen näky myös täällä Vancouverissa. Emme ole kuitenkaan käyneet sirkuksessa vuosiin lähinnä siksi, että kävimme Berliinin viimeisinä vuosina peräti neljässä näytöksessä vain parin vuoden sisään. Koska esitykset ovat aina osittain samanlaisia, päätimmekin antaa ajan kulua ennen seuraavaa kertaamme.

Jatka lukemista ”Crystal”

 

Trooppinen jouluaatto Guamissa

Matkakertomuksen muut osat löytyvät täältä.

Mennyttä joulua juhlittiin vähemmän perinteisissä merkeissä, kun vuosittaisen Suomen joulumatkamme vaihtui lämpimämpiin maisemiin. Syynä muutokseen oli halumme kääntää jokavuotinen Suomen matka vaihteeksi kesällä tehtäväksi kesälomareissuksi. Tuumasimme myös että olisi kenties hauskaa vaihtelua viettää joulua tropiikissa varsinkin, kun vietimme juuri juhannuksen koleissa merkeissä Islannissa ja Grönlannissa. Tänä vuonna vuodenajat onkin tullut käännettyä toden teolla päälaelleen.

Jatka lukemista ”Trooppinen jouluaatto Guamissa”

 

Venetsialainen gaalailta

Noin joka 68. kanadalaislapsi kärsii jostain autismikirjoon kuuluvasta oireesta ja täällä British Columbiassa heitä arvioidaan olevan noin 11 000. Autistisen lapsen perheen elämä on haastavaa, mutta täällä Vancouverissa tällaisia perheitä tukee vuonna 1996 perustettu Canucks Autism Network, jonka perustaja on vancouverilaiseen miljardidööriperheeseen kuuluva Paolo Aquilini yhdessä vaimonsa Claran kanssa. Pariskunta tunnetaan filantropiastaan useiden hyväntekeväisyysohjelmien kautta, mutta autismin vastainen taistelu on heille erityisen lähellä sydäntä, sillä parinkunnan vanhin lapsi Christian Aquilini on myös autisti.

Jatka lukemista ”Venetsialainen gaalailta”

 

Jouluaatto Chicagossa

Jatkoa täältä. Matkakertomuksen muut osat löytyvät täältä.

Bussimme kohti Chicagoa lähti liikkeelle kauniissa kelissä ja aamun lumisateinen Milwaukee jäi nopeasti taaksemme. Vajaan kahden tunnin bussimatkan jälkeen horisontissa alkoikin jo näkyä Chicagon upea siluetti, joko vain kohosi kohoamistaan. Greyhoundin Chicagon bussiterminaali sijaitsee lähellä keskustaa, joskin hieman epämääräisellä alueella, mutta meillä ei ollut mitään ongelmia raahata laukkujamme asemalta kohti ydinkeskustaa. Keli oli kylmä ja pilvinen, mutta toisin kuin Milwaukeessa, Chicagossa ei satanut lainkaan lunta sunnuntain aikana.

Jatka lukemista ”Jouluaatto Chicagossa”