Napolin eloisa suurkaupunki

 

Jatkoa täältä. Matkakertomuksen muut osat löytyvät täältä.

Jätettyämme vanhempani lentokentälle, palasimme Niina kanssa Rooman päärautatieasema Terminille. Sieltä ostimme 44 euron hintaiset junaliput kohti Etelä-Italian suurinta kaupunkia Napolia. Hieman takapajuisen Italian suurnopeusjunakalusto ei häpeile muiden kehittyneiden maiden rinnalla. Maasta löytyy yli 1000km suurnopeusjunarataa, jolla junat liikennöivät 300km/h nopeudella. Pääoperaattori Trenitalian kalustoon kuuluu myös Suomessa surullisenkuuluisia Pendolino-pikajunia, mutta todellinen suurnopeuskalusto on ETR500 ja ETR600 -mallimerkintöihin perustuvaa, huomattavasti perus-Pendolinosta eteenpäin kehitetympää.

Jatka lukemista ”Napolin eloisa suurkaupunki”

Maailman toiseksi suurin IKEA

 

Kuten lokakuussa mainitsin, on Berliiniin ollut rakenteilla kaupungin neljäs IKEA. Projekti juontaa alkunsa 90-luvun alkuun, kun Berliinin muuri murtui ja länsimaiset yhtiöt syöksyivät kiireellä neitseellisille Itä-Saksan markkinoille. Jo tuolloin Berliinin Lichtenbergin kaupunginosaan puuhattiin IKEA:n tavarataloa, mutta projekti pysyi jäissä aina vuoteen 2006 saakka. Tuolloin lyötiin maahan lapiot ja aloitettiin uuden tavaratalon rakentaminen. Kuitenkin vuonna 2008 kohonneet rakennuskustannukset pysäyttivät rakennustyöt, joita päästiin jatkamaan vasta viime vuoden keväällä talouskriisin laskettua kustannuksia. Tavaratalo valmistui lopulta joulukuun alussa.

Jatka lukemista ”Maailman toiseksi suurin IKEA”

Muistutus talvesta

 

Vaikka Berliinissä onkin jo tovin saanut nautiskella ja poksutella keväisillä ilmoilla, antoi talvi tänään muistutuksen itsestään. Päivällä satoi nimittäin lunta, hetken jopa ihan sakeastikin. Onneksi lumi ei sentään jäänyt maahan, mutta kun ennuste lupaa koko tulevaksi viikoksi nollan tienoilla olevaa, niin tiedä vaikka täälläkin näkyisi loppuviikosta jälleen maassa hento valkoinen huntu. Toivottavasti ei nyt sentään, vaikka onhan kalenterin mukaan menossa vielä sydäntalvi…

Tietysti eihän tässä auta asiasta valittaa, sillä samaan aikaan Suomessa hytissään kovissa pakkasissa ja katsellaan kolmatta kuukautta ennätyskorkeita hankia ja nietoksia. 💡

Brunssi 200 arvoauton keskellä

 

Miltä kuulostaisi sunnuntainen brunssi yli kahdensadan arvoauton keskellä? Berliinissä tämäkin on mahdollista Moabitin kaupunginosassa, jossa kävimme sunnuntaina Niinan ja kahden työkaverimme kanssa. Moabitistä ei aivan heti arvaisi, että sieltä löytää saman katon alta yli 30 punaista Ferraria ja kymmeniä muita harvinaisuuksia. Kaupunginosa kun on tunnettu lähinnä aivan sen itärajalla sijaitsevasta Berliinin päärautatieasemasta, sekä Spreen rannalla sijaitsevasta Saksan sisäministeriön suuresta toimistotalosta. Tietääpä joku sen siellä sijaitsevasta 130-vuotiaasta Berliinin suurimmasta tutkintavankilastakin.

Jatka lukemista ”Brunssi 200 arvoauton keskellä”

Laskettelureissu Alpeille

 

Kerrotaanpa heti tuoreeltaan edellisestä viikonlopusta, jonka vietimme Keski-Itävallan Alpeilla lasketellen. Kuten ennen reissua kerroin, idea matkasta tuli eteen sangen pienellä varoitusajalla työkavereidemme toimesta. Onneksi tartuimme tilaisuuteen, sillä matka oli raskas mutta todella mahtava. 🙂

Jatka lukemista ”Laskettelureissu Alpeille”