Kalenteriaukeaman kääntyessä lokakuun puolelle, alkaa mennyt kesä olla taakse jäänyt lämmin muisto. Vaikka suurin osa kesästämme kuluikin tänä vuonna Suomessa, riitti kesäistä menoa vielä Vancouveriin palattuamme ja ehdimmekin nauttia monista metkuista ennen helteiden hiipumista syyskuun lopussa.
Syksyisen kaunis työmatka
Työmatkaamiseni on usein vaikeasti ennakoitavaa ja esimerkiksi Utahiin suuntautuvien työmatkojeni välillä voi olla joskus parikin vuotta tai sitten ainoastaan muutama viikko, minkä vuoksi löysinkin itseni uudelleen kauniista Utahista ainoastaan kaksi viikkoa edellisen työmatkani jälkeen.
Kolme helteistä työpäivää Utahissa
Muutama vuosi sitten työ vei minut reilun vuoden aikana peräti viisi kertaa työmatkalle Yhdysvaltain Utahin osavaltioon. Salt Lake Cityn alue onkin tullut matkojen aikana hyvin tutuksi, mutta helmikuun 2024 reissun jälkeen minulla ei ole ollut tarvetta matkata kaupunkiin, ennen tätä viikkoa.
19 vuotta maailmalla
Syyskuun vaihteessa lasiimme kilahti jälleen lisävuosi ulkomailla asumista, mikä meinasi jäädä huomiotta kaiken arkikiireen keskellä. On silti syytä tehdä perinteinen tilinpäätös kuluneesta vuodesta samaan aikaan, kun hämmästelemme nyt käynnistyneen vuoden olevan peräti kahdeskymmenes vuosi maailmalla!
Kesän lopettajaiset Kelownassa
Yksi meneillään olevan matkailun supervuotemme lyhimmistä matkoista oli viime viikonlopun kahden yön pikavisiitti sisämaassa sijaitsevaan Kelownaan. Kuuluisassa Okanagan Valleyssä sijaitseva suosittu kesäkohde on tuttu aiemmilta reissuiltamme, mutta yllätykseksemme edellisestä vierailusta oli ehtinyt vierähtää peräti yhdeksän vuotta!
