Elämyslentoja Microsoft Flight Simulatorissa

Lentämisessä on jotain mieltä kutkuttavaa. Lentokoneeseen astuminen tarkoittaa yleensä saapumista vain muutamaa tuntia myöhemmin johonkin uuteen ja eksoottiseen matkakohteeseen jossain kaukana kotoa. Lentämisen kultainen kausi on kuitenkin takana ja yleensä lentokoneessa istuminen tarkoittaa ahtaassa karjaluokassa jäkittämistä olemattoman tarjoilun sekä keskinkertaisen viihdetarjonnan parissa. Nyt koronaviruksen aikana edes se ei ole mahdollista, kun maailman lentoliikenne on lähes seis ja matkustamisesta voi vain haaveilla.

Jatka lukemista ”Elämyslentoja Microsoft Flight Simulatorissa”

 

Lentävä jättiläinen

Vaikka emme asukkaan Vancouverin kansainvälisen lentokentän lähellä, voi asunnoltamme silti harrastaa lentokonebongausta, sillä YVR:n lähetysmispolku kulkee aivan asuntomme editse. Etäisyyttä on kuitenkin niin paljon, että koneista ei synny minkäänlaista ääntä vaan laskeutumiset ovat täysin äänettömiä. Kuitenkin hyvällä zoomi-linssillä koneista on mahdollista ottaa valokuvia aina kiitoradan kosketukseen saakka.

Jatka lukemista ”Lentävä jättiläinen”

 

Iso lintu saapuu Vancouveriin

Marraskuussa 2012 saksalainen lentoyhtiö Lufthansa kohahdutti vancouverilaisia yhtiön Facebookiin laittamalla mainoksella toukokuussa 2013 alkavista lennoista Münchenistä Vancouveriin. Kohahduksen syy ei kuitenkina ollut itse lentoyhteys, sillä Lufthansa lentää Vancouveriin päivittäin Frankfurtista sekä useita kertoja viikossa Münchenistä. Varsinainen syy kohahdukseen oli yllättävä tieto siitä, että toukokuusta alkaen yhteys lennettäisiin Lufthansan upouudella Airbus A380 super-jumbojetillä! 😯

Jatka lukemista ”Iso lintu saapuu Vancouveriin”