Elämyslentoja Microsoft Flight Simulatorissa

Lentämisessä on jotain mieltä kutkuttavaa. Lentokoneeseen astuminen tarkoittaa yleensä saapumista vain muutamaa tuntia myöhemmin johonkin uuteen ja eksoottiseen matkakohteeseen jossain kaukana kotoa. Lentämisen kultainen kausi on kuitenkin takana ja yleensä lentokoneessa istuminen tarkoittaa ahtaassa karjaluokassa jäkittämistä olemattoman tarjoilun sekä keskinkertaisen viihdetarjonnan parissa. Nyt koronaviruksen aikana edes se ei ole mahdollista, kun maailman lentoliikenne on lähes seis ja matkustamisesta voi vain haaveilla.

Jatka lukemista ”Elämyslentoja Microsoft Flight Simulatorissa”

 

Ensikosketus Surfaceen

Microsoft julkaisi viime viikon perjantaina paljon odotetun Windows 8 käyttöjärjestelmänsä ja samalla myyntiin tuli myös yhtiön ensimmäinen tablettitietokone, Surface. Kummatkin näistä ovat kiehtoneet minua jo tovin, sillä olen harkinnut ostavani ensimmäisen tablettini juuri Windows 8 -alustalla. Surface on kerännyt ainakin etukäteen paljon kiinnostusta, vaikka julkaisun jälkeen ilmaantuneet arviot olivatkin hieman vaihtelevia. Silti ei voi kiistää, että tylsästä iPadista ja kymmenistä Android tableteista edukseen eroava Surface on varmaan tämän hetken kiinnostavin uutuus markkinoilla.

Surface on nyt myynnissä Microsoftin virallisilla sivuilla, joka helpoin reitti laitteen ostamiseen, sillä sitä ei myydä yhdessäkään perinteisessä kaupassa. Microsoftin taktiikka onkin myydä tätä referenssilaitteeksi mainostettua tablettia vain verkossa, sekä erityisten Microsoft Shoppien kautta. Näitä pieniä ”kauppakioskeja” on avattu loppuvuoden sesongin ajaksi Pohjois-Amerikan suurimpiin kaupunkeihin ja myös Vancouveriin avautui viime perjantaina kaksi Microsoftin kauppaa.

Jatka lukemista ”Ensikosketus Surfaceen”

 

Itsenäisyyspäivän retki Seattleen

Matkakertomuksen muut osat löytyvät täältä.

Heinäkuun ensimmäinen päivä juhlitaan Kanadassa itsenäisyyspäivää. Canada Dayn juhlapäivä on tietenkin maassa myös kansallinen vapaapäivä ja tänä vuonna sunnuntaille osuessaan itse vapaapäivä siirtyi maanantaille. Niinpä kuun vaihteessa tarjoutuikin oiva mahdollisuus pitkään viikonloppureissuun jonnekin. Olimme Niinan kanssa jo hetken harkinneet matkaa rajan eteläpuolelle naapurikaupunki Seattleen ja sinne myös lähdettiin!

Jatka lukemista ”Itsenäisyyspäivän retki Seattleen”

 

Rajan toisella puolen

Heinäkuun 1. päivä vuonna 1867, kolme brittiläistä terrioriota (Kanadan provinssi eli eteläinen Ontario sekä eteläinen Quebec, Nova Scotia ja New Brunswick) yhdistyivät keskenään muodostaen Kanadan liittovaltion. Tätä päivämäärää juhlitaan täten Kanadan itsenäisyyspäivänä jota kutsutaan ytimekkäästi Canada Dayksi. Juhlan ansiosta kaikki kanadalaiset saavat nauttia pitkästä viikonlopusta, sillä tuleva maanantai on vapaapäivä koko maassa. Pitkä viikonloppu saikin ainakin vancouverilaiset joukolla liikkeelle ja raja-asemilla Yhdysvaltojen puolelle nähtiin valtavia jonoja. Siellä olimme mekin ja jonotimme peräti kaksi tuntia pääsyä rajan ylitse.

Jatka lukemista ”Rajan toisella puolen”