Virtuaalilammikoita CeBITissä

Hannoverin kaunis kaupunki Keski-Saksassa on joka maaliskuu huomion kohteena, kun kaupungissa järjestetään CeBIT nimellä tunnetut maailman suurimmat tietokonemessut. Mieleni on tehnyt lähteä näille messuille jo kahtena vuotena, mutta aina on ollut jotain muuta tekemistä, eikä Niinakaan ole ollut järin innostunut lähtemään nörttimäisille tietokonemessuille. Tänä vuonna onnistuin kuitenkin järjestämään messuviikonlopulle vapaata ja houkuttelemaan mukaan työkaverini, jonka kanssa matkasimme lauantaina junan kyydillä Hannoveriin.

Jatka lukemista ”Virtuaalilammikoita CeBITissä”

 

Historiallisen Tempelhofin viimeiset päivät

Berliini on vielä paraikaa kolmen lentokentän kaupunki. Kaupungin kansainvälinen pääkenttä on Tegel (TXL), joka oli kylmän sodan aikana Länsi-Berliinin pääasiallinen lentokenttä. Kansainvälinen on myös Tegeliä pienempi Schönefeldin (SXF) lentokenttä Berliinin kaakkoispuolella. Nykyisin erityisesti halpalentoyhtiöitä palveleva Schönefeld oli Itä-Saksan pääkenttä ja sen ympärille on paraikaa rakenteilla uusi Berlin-Brandenburgin suurkenttä, joka tulee joskus valmistuessaan korvaamaan kaikki nykyiset kentät.

Jatka lukemista ”Historiallisen Tempelhofin viimeiset päivät”

 

Kölnin karnevaalit

Koska en päässyt vielä tällä viikolla aloittamaan työharjoitteluani, oli minulla mukavasti koko viikko vapaata. Päätinkin ottaa tästä kaiken irti ja matkustella Ruhrin metropolia ristiinrastiin. Maanantaiaamun matkakohde olikin helppo valinta, sillä tuolloin Köln olisi otsikoissa. Kölnissä olen käynyt jo aiemminkin, mutta nyt sinne oli lähdettävä katsomaan niin kutsutun karnevaalikauden huipentumaa, Rosenmontagia.

Jatka lukemista ”Kölnin karnevaalit”

 

Hohensyburgin linnoituksella

Palataanpas hetkeksi menneeseen viikkoon. Viime viikko oli Saksassa todella helteinen. Jokainen päivä oli aurinkoinen ja lämpöä piisasi 25-29 asteen välissä. Kesä jatkuu siis vielä täällä suunnalla ja ensimmäinen viite syksystä saatiin vasta lauantain Kölnin matkalta kun junan ikkunasta näkyi parissa puussa keltaisia lehtiä.

Jatka lukemista ”Hohensyburgin linnoituksella”

 

Perillä Dortmundissa!

Tervehdys vain täältä Länsi-Saksan Dortmundista! Tänään aamulla kello 7:35 nousimme Niinan kanssa Helsingissä lentokoneeseen, joka laskeutui vain kaksi tuntia myöhemmin Düsseldorfiin lentokentälle Saksaan. Yksi huomiomme Helsinki-Vantaalla oli, ettei koneeseemme noussut juurikaan turisteja, vaan lähes kanssamatkustajamme olivat liikemiehiä. Tähän voinee olla syynä, että tänne Suur-Ruhrin alueelle saavutaan lähinnä tekemään bisnestä.

Jatka lukemista ”Perillä Dortmundissa!”