Päivä Düsseldorfissa

Yhdeksäs päivä Saksassa on nyt takana. Tällä viikolla alkoi Dortmundin yliopistolla kuukauden mittainen orientaatiojakso sekä saksan intensiivikurssi. Meno kurssilla on ihan mielenkiintoista ja kummasti sitä vaan muistuu mieleen yläasteen ja lukion saksankursseilla opittua. Uuttakin oppii koko ajan, kun kaikki opetus kurssilla on saksaksi.

Tullemme varmaan syyskuun jälkeenkin suorittamaan ainoastaan kielikursseja, jotta tästä puoli vuotta kestävästä Saksassa oleskelusta jäisi jotain käteen. Katsoimmekin jo, että melko kivasti on tarjolla kursseja, jotka pystyy vieläpä järjestelemään niin, että opetusta olisi vain tiistaista torstaihin, minkä päälle vapaata olisi pe-ma. Täydellistä! Näin sitä ehtisi hyvin tehdä pidennettyjä viikonloppureissuja eri puolille Keski-Eurooppaan, eikä opinnot pääsisi liiaksi rasittamaan.

Huomasimme tässä myös sellaisen, että orientaatiokurssin päättyessä meillä on kaksi viikkoa täysin vapaata. Mielessä alkoikin heti pyöriä mihin sitä tuolloin lähtisi. Joku pidempi, ehkä 5-7 päivän kierros jossain Saksan ulkopuolella kiinnostaisi. Ja mikäs siinä: Dortmundin lentokentältä muun muassa Easyjet lentää halvalla lukuisiin Euroopan maihin. Mielessä ehti jo käydä esimerkiksi reissu, jossa lennetään Barceloonaan, minkä jälkeen kierretään Espanjaa päätyen Madridiin, josta paluu kotiin. Saapa nähdä mihin päädytään, mutta vaihtoehtoja kyllä on!

Tällä viikolla tavattiin myös vihdoin muut tämän lukukauden vaihtarit. Hyvin mukavaa porukkaa kaikkialta Euroopasta, sekä viitisen jenkkiä. Vaihtareiden kanssa on mukava vaihtaa kokemuksia ja kuulumisia, kun on itse samassa tilanteessa. Emme ole myöskään ainoita suomalaisia Dortmundin yliopistossa, sillä yhteensä yliopistolla on tänä vuonna suomalaisia peräti kuusi kappaletta. Kuullun perusteella viime vuonna Suomea edusti vain yksi maamies, joten mukavasti kävi tänä vuonna. Vielä kun nämä nyt olevat ovat oikein mukavia.

Vaihtareiden häröpallo

Viikon aikana Dortmund on ehtinyt tulla tutuksi, ainakin keskustan osalta. Aika paljon on tullut heitettyä julkisilla kulkuneuvoilla lenkkiä, sillä kulkeminen ei maksa mitään yliopiston kustantaman kuukausikortin ansiosta. Yhteyksiä on tiuhaan ja kaikkialle. Metrot, junat, bussit ja ratikat täydentävät toisiaan erittäin mukavasti. Orientaatioomme on liittynyt myös paljon erilaisia matkoja ja retkiä. On tutustuttu kampukseen (joka on sangen iso), kaupunkiin ja tänään käytiin Düsseldorfissa päivämatkalla (josta vasta tunti sitten kotiuduimmekin). Tiedossa on vielä matkat viikon päästä Kölniin ja viikko siitä Münsterin keski-aikaiseen yliopistokaupunkiin. Lisäksi retkiä tehdään Dortmundin olutpanimo- ja kaivosmuseoihin, jotka ovat asioita joista Dortmund on tunnettu.

Mutta siitä Düsseldorfin reissusta. Düsseldorf oli nähden perusteella kaunis ja mielenkiintoinen suurkaupunki. Heti reissun aluksi vaihtariporukkamme suuntasi katsomaan maisemia Rheinturmista, joka on 240 metriä kokea näköalatorni. Tornissa on pääsy 170 metrin korkeuteen 5m/s menevällä hissillä. Ylhäältä aukeavat maisemat ovat komeat varsinkin kirkkaalla säällä. Ympäröivä kaupunki on mukavan tiiviisti rakennettua ja hyvin urbaanin oloinen. Kaupungin keskustassa on lukuisia ~25-kerroksisia, 80-100 metriä korkeita, rakennuksia. Kaupungin läpi ja aivan Rheinturmin viereltä, virtaa Rhein-joki. Tämä Euroopan pääjokiin kuuluvan joen ranta on ainakin Düsseldorfin kohdalla rakennettu nätisti.

Rheinturm


360-asteen maisemat Rheinturmista yli Düsseldorfin

Maisemakatsauksen jälkeen kävelimme jokirantaa läheiseen Düsseldorfin vanhaan kaupunkiin. Siellä porukka hajosi ruokailun ajaksi osiin ja me kävimme syömässä mainioksi osoittautuneessa thai-ravintolassa. Kadulla on myös muita kivalta näyttäneitä ravintoloita. Yhteensä kadun varrella on kiinni toisissaan kymmeniä ruokaravintoloita, jotka näyttivät tarjoavan monenlaisten keittiöiden herkkuja.

Aukio vanhassa kaupungissa

Lounaan jälkeen oli aika tarkistaa kaupungin ostoskadut. Kuuluisa Köningsallee oli kapeampi kuin odotimme, mutta kyllä kadulla pituutta ja liikkeitä piisasi (kaikki kalliit Guccit ja muut löytyy). Asia joka pisti Königsalleen varrella silmään oli kalliiden autojen huomattava määrä kadulla. Porscheja oli varmaankin kymmeniä ja suuria M-bemareita sekä muita hieman normaalista poikkeavia autoja, kyllä riitti. Katu lienee kaupungin rikkaiden mulkeroiden näyttäytymispaikka. Saksalaisille urheiluautot on muutenkin joku must have juttu. Joskus tuntuu, että joka toisessa liikennevalossa jököttää odottamassa joku BMW Z4 tai pieni Porsche. Ja naisille täkäläiset ostavat kauppakassiksi jonkun hervottoman BMW X5 kaupunkimaasturin. Saksassa tuleekin koko bemarin ja Audin mallistot tutuksi hyvin nopeasti.

Yleellinen Königsallee

Vierailimme myös Sevensin kauppakeskuksessa, joka oli kyllä uskomaton, mutta melkoisen rasittava paikka. 7-kerroksisen (josta kaiketi nimi) todella modernin kauppakeskuksen rullaportaiden suunnittelu oli hyvin epäkäytännöllinen, mutta varmasti liikkeiden asiakasvirroille suotuisa. Jokaisesta kerroksesta alas tai ylös päästäkseen oli aina pakko kävellä rakennuksen toiselle puolelle rullaportaille. Niinpä niin.

Mutkikas Sevens

Düsseliin on kyllä keskittynyt paljon liikkeitä ja koko kaupunki tuntuu muutenkin voimakkaasti kehittyvältä. Eipä sitä tiedä vaikka sitä tulisi opintojakson jälkeen yritettyä saada töitä siltä seudulta? Silloin pitäisi varmaan myös muuttaa kaupunkiin, minkä myötä siihen tulisi varmasti paremmin tutustuttua. Katsotaan nyt, sellainen kun riippuu niin monesta asiasta. Ja katsotaan nyt ensiksi myös miltä se Köln ensi viikonlopun reissulla näyttää…

(Yhteensä 494 lukukertaa, 1 lukijaa tänään)
 

5 vastausta artikkeliin “Päivä Düsseldorfissa”

  1. On se saksa tihuvaan asutettu juu. Taitaa olla euroopassa toisiks väkirikkain maa vai miten? Siis venäjän jälkeen?

    Mutta tuosta kuvasta, aika törkeetä jos joutuu käveleen puol kilsaa joka portaitten välissä. Ja taitaa olla jollakin 90-luvun cadilla piirretty ku ei pyöreitä muotoja oo saatu aikaseks.

     
    1. Saksassa on 82 miljoonaa ihmistä (40/42 milj. on miesten ja naisten osuus) ja 50 000 000 autoa ❗ Eli Saksa on Euroopan väkirikkain tai toiseksi väkirikkain maa. Se riippuu, miten laskee Venäjän mukaan.

      Tuossa uudehkossa ja kieltämättä upeassa paljon avotilaa ja kiiltävää lasipintaa sisältävässä kauppakeskuksessa oli todellakin kulkeminen suunniteltu niin, että vain yhdessä kerroksessa taisi päästä heti seuraavaan kerrokseen toisilla rullaportailla. Muissa kerroksissa niitä joutui aidosti etsimään, sillä portaat saattoivat olla toisella puolen tai selän takana toiseen suuntaan. Vitsailimmekin, että jos tuolla syttyy tulipalo, kaikki kuolevat, koska kukaan ei löydä ulos. 😮

      Heh, aika hauska huomautus. Enpä itse paikalla huomannutkaan, mutta näyttää tosiaan kaikki tasot ja muodot olevan pehmeän pyöreen sijasta kulmikkaita. Enkä nyt meinaa noita sinisiä loisteputkia vaan noita tasoja tuossa oikealla. Se on nyt sitten tuollaista designia…

       
    2. Tiedä millä kadilla piiretty jos tehty ihan tahallaan, saadaan ihmiset kulkeen houkutuksien ohi. Puhtasta pisnistä taitaa olla. 8)

       
      1. Tämähän se suurin syy on, saa ihmiset ostamaan ensin silmillään ja sitten lompakollaan. 🙂

         
      2. Tämän näkee niin helposti tavarataloissa. Kaikki naisille suunnattu hepene ja pieni kiva (hajuvedet ja maskarat) on aina esillä avoimesti heti pääovien tuntumassa. Näin naiset voivat ohi mennen ”ihastua” tuotteisiin ja näin ennalta suunnittelematta ostaa tuotteita. Miesten tavarat sen sijaan, kuten tietokone sälä, on aina sijoitettu ylimpään kerrokseen: ne miehet kun menevät sinne kuitenkin. Miehet tekevät enemmän rationaalisia ja suunniteltuja ostopäätöksiä, kun naiset saattavat poimia mukaansa vastaan tulevia tuotteita. Näin se ajattelu menee ja ainakin Saksassa on tavarataloissa aina näin toteutettu. Siksi ärsyttääkin ravata aina johonkin 6. kerrokseen katsomaan läppäreitä…

         

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.