Kylläpäs on mukavaa, että tänä jouluna saatiin lunta myös täällä Etelä-Suomessakin ja oli oikein perinteinen valkoinen joulu. Tässä sitä on nyt syöty kinkkua ja laatikoita kaksi päivää perhepiirissä, lahjaksi saatuja kirjoja iltaisin lukien. Tänään Tapaninpäivänä matkaan kuitenkin iltapäivällä Joensuuhun, jossa Niina on viettänyt joulun oman perheensä piirissä. Olemme Joensuun seudulla aina uudenvuodenaattoon saakka, jolloin palaamme vielä yhdessä tänne Länsi-Uudellemaalle muutamaksi päiväksi. Pitkä paluumatka Vancouveriin on jälleen edessä 5. tammikuuta ja mielessä häämöttävätkin jo Whistlerin valkeat rinteet… 🙂
Avainsana: arki
Kauniin värikkäät jouluvalot
Joulukuu on ihanan tunnelmallista aikaa, sillä tuolloin kauppoihin ilmestyvät joulukoristeet, radiossa alkavat soida tutut joululaulut ja ihmiset sytyttävät koteihinsa kauniit jouluvalot, jotka valaisevat tätä pimeää vuodenaikaa. Kuten aiemmin kerroin, ovat kanadalaiset toisinaan hieman hullu kansa mitä jouluvaloihin tulee, eikä melkoisilta ylilyönneiltä voi aina välttyä. Kuitenkin suurin osa ihmisistä juhlistaa tätä kaunista aikaa rauhallisilla jouluvaloilla, joihin keskityn tämän vuoden jouluvalokuvissani. 🙂
Kiusana Pineapple Express ja nor’easter
Mennyt syksy ja alkava talvi on ollut täällä länsirannikolla poikkeuksellisen sateinen. Kun kaksi edellistä syksyä olivat mielestäni yllättävän kuivia, on tänä syksynä saatu runsaasti pitkiä ja rankkojakin sateita. Sateet ovat kuitenkin tulleet lähinnä vetenä, sillä lämpötilat ovat pysyneet Vancouverin keskustassa +5 ja +12 asteen välimaastossa. Vuorilla on saatu lunta vain ajoittain, mutta pieniä pakkasjaksoja on seurannut aina sateita, mikä on tehnyt paikallisvuorten alkukaudesta vaikean. Ainoastaan Whistler on pärjännyt hyvin ja kausi avautui viikon etuajassa marraskuun 22. päivä.
Canucks sai nokkiinsa
Olemme asuneet Vancouverissa pian jo kolme vuotta, mutta vasta tuossa reilu viikko sitten lähdimme luonamme yöpyneen vieraamme kanssa katsomaan paikallisen instituution Vancouverin Canucksien jääkiekko-ottelua vierasjoukkue Phoenix Coyoteseja vastaan. Ottelu pelattiin Canucksien kotikaukalossa Rogers Arenalla, jolla olemme Niinan kanssa vierailleet kaksi kertaa aiemmin. Aiempien vierailujen syy on ollut kuitenkin jääkiekon sijaan konsertti, sillä kävimme viime ja edellisvuonna katsomassa Madonnan että Lady Gagan esiintymisiä.
Roberts Bankin rantakierros
Lokakuun alussa syksy ei ollut vielä kovin pitkällä ja kelit olivat vielä tähän hetkeen verrattuna hyvin lämpimiä. Kuun ensimmäisenä sunnuntaina tulikin lähdettyä jälleen pyöräilemään, suuntana tällä kertaa Fraser Riverin eteläpuolella sijaitsevan Deltan maaseutu.
