2012 BMW X1 xDrive28i

Vaikka Vancouverissa onkin Pohjois-Amerikan parhaisiin lukeutuva joukkoliikenne, tarvitsee valitettavan moni metropolialueen asukas autoa joko päivittäin tai ainakin toisinaan. Koska työpaikkamme sijaitsee Etelä-Burnabyssä, alueella johon SkyTrainilla ei ole kätevää pääsyä, lukeudumme mekin näihin päivittäin autoa tarvitseviin. Auto kuuluu toki myös vahvasti pohjoisamerikkalaiseen elämäntyyliin, sillä se tarjoaa lyömättömän mahdollisuuden nauttia Vancouveria ympäröivistä vuorista ja luonnosta, ilman aikatauluja. Meille olikin selvää jo ennen tänne Kanadaan muuttoa, että täällä joutuisimme viimein hankkimaan ensimmäisen automme.

Jatka lukemista ”2012 BMW X1 xDrive28i”

 

Autojen tuhopolttosarjassa merkittävä pidätys

Berliinin poliisi onnistui eilen suorittamaan keskusrikospoliisin avustamana merkittävän pidätyksen kaupunkia varsinkin loppukesästä piinanneen autojen tuhopolttosarjan tiimoilta. Nyt pidätetty 27-vuotias mies on kuulusteluissa myöntänyt osallisuutensa 67 tuhopoltossa, joissa vaurioitui yhteensä yli 100 autoa. Automaalarina toiminutta jannua odottaakin noin miljoonan euron vahingonkorvausvaatimus, sillä poltetut autot edustivat lähinnä kalliimpia merkkejä.

Teoille ei ole löytynyt mitään kunnon motiivia, mutta työttömänä pitkään olleen miehen on sanottu olleen ”erittäin turhautunut”. Teoilla ei ole ollut äärivasemmistolaisia yhteyksiä. Tässä mielessä se eroaa erimerkiksi kuukauden takaisesta paikallisen vasemmistopoliitikon pojan toisesta pidätyksestä. Pidätetyn teot ajoittuvat erityisesti kiihkeään loppukesään, jonka aikana Berliinissä poltettiin satoja autoja monina peräkkäisinä öinä. Kiihkein jakso päättyi syyskuussa, milloin onnistuttiin tekemään muutamia pienempiä pidätyksiä. Suurin syy sarjan katkoon lienee kuitenkin ollut se, että 27-vuotias sai syyskuun alusta töitä, minkä jälkeen tämä lopetti tekonsa.

Jatka lukemista ”Autojen tuhopolttosarjassa merkittävä pidätys”

 

Urheiluauto, kolmen tähden illallinen ja viiden tähden yö

Jatkoa täältä. Matkakertomuksen muut osat löytyvät täältä.

Saksalaisella autobaanalla matka etenee nopeaan ja vain kaksi tuntia kotoamme lähdön jälkeen olimmekin jo määränpäässämme Wolfsburgissa. Wolfsburg on Keski-Saksan Ala-Saksin osavaltiossa sijaitseva 121 000 asukkaan teollisuuskaupunki. Kaupungilla on ikää vain 73 vuotta, sillä se on perustettu vasta vuonna 1938. Tuolloin herra nimeltä Adolf Hitler kävi muuraamassa sinne perustettavan suuren autotehtaan peruskiven, mitä monesti pidetään kaupungin perustamishetkenä. Kaupungin perustamista puolsivat paikan loistava logistinen sijainti; Berliini-Ruhr moottoritie ja junarata kulkevat kaupungin viereltä, minkä lisäksi Wolfsburgia halkoo merelle saakka vievä laivakanava. Myös Salzgitterin merkittävä teollisuusalue sekä Braunschweigin kaupunki sijaitsevat vain muutaman kymmenen kilometrin päässä.

Jatka lukemista ”Urheiluauto, kolmen tähden illallinen ja viiden tähden yö”

 

Hauskuttelua legendaarisella BMW M3:lla

Matkakertomuksen muut osat löytyvät täältä.

Lokakuun ensimmäinen viikonloppu oli Saksassa tänä vuonna kolmipäiväinen, sillä maassa juhlittiin maanantaina (3. lokakuuta) Saksojen jälleenyhdistymisen 21. vuosipäivää. Pitkä viikonloppu oli oivallinen syksyisen arjen hetkelliseen katkaisemiseen ja olimmekin tehneet viikonlopulle pieniä suunnitelmia…

Perjantai oli kaunis ja helteisen lämmin päivä, ja lämpömittari kipusi peräti +27 asteen lukemiin. Suuntasimme töistä kello kuudeksi länsikeskustassa sijaitsevalle Sixtin autovuokraamolle. Kuten varattua, saimme siellä käsiimme uuden mustan BMW M3 Coupén avaimet. Kalliin erikoisauton vuoksi jouduimme normaalin vuokrasopimuksen lisäksi allekirjoittamaan paperin, jossa sitouduimme olemaan viemästä autoa Nürburgringin tai Hockenheimin kaltaisille kilparadoille. Lisäksi autolla ei saisi osallistua minkäänlaiseen ajo-opetukseen, eikä luistoneston päältä kytkeminen ollut sallittua missään olosuhteissa.

Jatka lukemista ”Hauskuttelua legendaarisella BMW M3:lla”

 

Poliitikon poika pidätettiin autojen tuhopoltosta jälleen

Berliinissä tehtiin eilen aamuyöstä merkittävä pidätys autojen tuhopolttosarjaan liittyen. Mittessä pidätettiin 25-vuotias Tobias Poge kahden palavan auton lähettyviltä epäilyttävissä olosuhteissa. Pidätys on mielenkiintoinen, sillä Tobias Poge on Lichtenbergin kaupunginosahallituksessa istuvan, Die Linken (vasemmistopuolueen) riveihin kuuluvan, Detlef Pogenin poika. Kiintoisaa on myös, että Tobias pidätettiin vastaavissa olosuhteissa myös marraskuussa 2009 Friedrichshainissa. Tuolloin hänen hallustaan löytyi jopa bensakanisteri samaan aikaan kun lähistöllä roihusi autoja. Oikeuden mielestä täysin pitävä näyttö kuitenkin puuttui ja niin Tobias vapautettiin viiden viikon tutkintavankeuden jälkeen.

Jatka lukemista ”Poliitikon poika pidätettiin autojen tuhopoltosta jälleen”