Canucksien kausi ohitse

Niinhän siinä kävi, että Vancouver Canucks joutui eilen nöyrtymään NHL:n pudotuspelien ensimmäisen kierroksen kuudennessa pelissä Calgary Flamesin joukkueelle ja putosi jatkosta. Peli oli kuitenkin todella kutkuttavaa katsottavaa, sillä Vancouver aloitti pelin todella vahvasti ja meni ensimmäisen kymmenen minuutin aikana 3-0 johtoon. Calgaryn joukkue oli kotiyleisönsä edessä melkein shokissa, mutta pystyi kuitenkin nopeasti kokoamaan itsensä ja toisen erän puoliväliin mennessä peli oli jo tasan. Vancouver pääsi vielä 4-3 johtoon, mutta hölmön maalivahdin häirinnästä saadun jäähyn jälkeen Calgary tasoitti uudemman kerran ja pääsi kolmannen erän lopussa 5-4 johtoon. Viimeiset kaksi maalia Calgary viimeisteli tyhjään maaliin, voittaen pelin lukemin 7-4 ja koko ottelusarjan voitoin 4-2.

Jatka lukemista ”Canucksien kausi ohitse”

 

Vihreiden Miesten viimeinen kausi

Vancouverissa kohahdettiin viime viime viikolla, kun kaupungin kenties tunnetuimmat jääkiekkofanit Green Men (suom. Vihreät Miehet) eli Sully ja Force ilmoittivat, että kuluva kausi on parin viimeinen. Samalla päättyy viiden vuoden mittaiseksi venynyt jo legendaariseksi muodostunut Vihreiden Miesten jääkiekon seuraajia kujeillaan hauskuuttanut show.

Kaikki lähti liikkeelle It’s Always Sunny in Philadelphia televisio-sarjan innoittamana viisi vuotta sitten, kun kahdesta vihreisiin pukuihin sonnustautuneesta jääkiekkohullusta tuli välittömästi Vancouver Canucksin fanien rakastama parivaljakko.

Jatka lukemista ”Vihreiden Miesten viimeinen kausi”

 

Kanadan kultajuhlat

Sotšin talviolympialaiset ovat ohitse ja eri mailla on kisamenestyksen loppuarvion aika. Kanadan voidaan sanoa suoriutuneen kisoista erinomaisesti, sillä kultamitaleja tuli kotiin yhteensä 10 kappaletta, hopeamitaleja 10 ja pronssejakin 5 kappaletta eli yhteensä 25 mitalia. Kultamitalien määrässä Kanada ylsikin sijalle kolme, heti Venäjän ja Norjan jälkeen, yhden mitalin edellä rakasta etelänaapuriamme Yhdysvaltoja. Mitalien kokonaismäärässä sijoitus oli kuitenkin neljäs, sillä Yhdysvallat sai kokonaisuudessaan kolme mitalia enemmän, näistä suurin osa pronssisia.

Jatka lukemista ”Kanadan kultajuhlat”

 

Mahtava Dallas

Jatkoa täältä. Matkakertomuksen muut osat löytyvät täältä.

Kauniista, joskin hieman koleasta Oklahomasta, jatkui suuri automatkamme kohti etelää ja legendaarista Texasia. Tämä sekä pinta-alaltaan että väkimäärältään Yhdysvaltojen toiseksi suurin osavaltio on liittovaltion eteläosien merkittävä talouskeskus, jonka pääkaupunki on Austin. Emme olleet kuitenkaan matkalla Austiniin, vaan automme nokka osoitti kohti legendaarista Dallasia.

Jatka lukemista ”Mahtava Dallas”

 

Canucks vs. Flames joukkotappelu

Ottelut naapurikaupunkien välillä saavat joskus pelaajien tunteet kuumenemaan ja näin kävi totisesti lauantai-iltana täällä Vancouverissa pelatussa Vancouver Canucks – Calgary Flames ottelussa. Peliä ehti nimittäin kulua vain kaksi sekuntia, kun kentällä oli jo käynnissä koko kentän kattava joukkotappelu.

Erikoisen tilanteen taustalla oli Calgaryn valmentajan Bob Hartleyn päätös laittaa ottelun aloituskentäksi räyhäjenginä tunnettu Flamesien neloskenttä, joka on poikkeuksellinen ratkaisu. Vancouverin valmentaja John Tortorella arvasi, että Hartleyn tarkoituksena oli aiheuttaa jonkinlainen kärhämä, jossa Vancouverin ykköskentän pelaajat saattaisivat saada pitkiä rangaistuksia tai pahimmassa tapauksessa loukkaantua rähinän lomassa. Niinpä Tortorella päätti vastata samalla mitalla ja laittoi aloitukseen oman karskin neloskenttänsä.

Jatka lukemista ”Canucks vs. Flames joukkotappelu”