Mennyt joululoma oli meille ensimmäinen Suomessa yli kolmeen vuoteen. Viime vuonna vietimme joulun ensimmäistä kertaa kotosalla täällä Kanadassa ja sitä edellisenä jouluna kuuntelimme joululauluja tyynenmeren trooppisilla saarilla. Perinteisestä joulusta Suomessa on siis tovi aikaa ja vielä pidempi aika on siitä, kun olemme viettäneet siellä joulua yhdessä. Muistelumme mukaan emme ole viettäneet joulua yhdessä sitten Kanadaan muutettuamme, joten tänä jouluna olikin kyseessä melkoisesta erikoistapauksesta.
Avainsana: kylpylä
Kesämatkailua Suomessa
Kaukana kotoa asuttaessa lomasuunnitelmia on usein runsaasti, mutta itse lomaa vähän. Vierailut Suomessa joutuukin usein rajoittamaan vain yhteen vuodessa, sillä lomaa haluaa viettää myös muualla kuin Suomessa. Tilanne oli eri Berliinissä, josta käsin oli mahdollista käydä Suomessa vaikka lyhyellä viikonloppureissulla, mutta täältä Kanadasta käsin tällainen ei ole mahdollista. Niinpä olemmekin vierailleet Suomessa lähes poikkeuksetta jouluisin ja joinain vuosina minulta on jäänyt sekin matka välistä.
Elämyskylpy Kolilla
Joululoma on jälleen ohitse ja olemme takaisin Kanadassa. Kahden ja puolen viikon mittaisen loman aikana ehdimme tehdä monenmoista ja yksi erityisen kiintoisa retki oli vierailu pitkästä aikaa Lieksassa sijaitsevalla kauniilla Kolilla. Edellisestä vierailustamme olikin ehtinyt kulua jo viisi vuotta, kun jouluna 2010 laskettelimme Ukko-Kolin rinteissä.
