Joulu pandemian keskellä

Joulua on vietetty tänä vuonna poikkeuksellisissa olosuhteissa pandemian keskellä. Matkustaminen on edelleen suureksi osaksi pannassa ja niinpä mekin hylkäsimme ajatuksen perinteisestä joulusta Suomessa jo loppukesästä, kun kotonatilanne näytti toisen aallon merkkejä. Tautitilanne äityikin erittäin pahaksi heti halloweenin jälkeen, kun tautitapausten määrä moninkertaistui vain muutamissa viikoissa.

Viranomaiset ovatkin pyytäneet ihmisiä viettämään vastuullista joulua pienessä porukassa ja meidän joulumme onkin täyttänyt nämä kriteerit. Olemme viettäneet rauhallista aikaa kotona koko joulukuun ajan, joskin olemme tehneet pieniä retkiä kuten perinteinen jouluvaloretki lähiöissä. Normaaliin tapaamme koristelimme joulukuusen heti joulukuun alussa nauttiaksemme siitä kotvan ajan ja leivoimme porukassa pipareita, jotka asunnossamme asuva piparihiiri ehti kuitenkin syödä kaikki ennen joulua…

Joulukuusi hyvissä ajoin pystyyn

Piparit katosivat hiiren suuhun

Varsinainen joululoma alkoi viikko sitten perjantaina ja onpa ollut erikoista olla näin pitkä aika kotona. Siis kotonahan on saanut olla epidemian takia koko vuoden, mutta emme ole viettäneet vuosiin näin pitkää lomaa kotosalla. Yleensä kaikilla viikonloppua pidemmillä lomilla on tullut lähdettyä Suomeen tai sitten ulkomaille joulun viettoon.

Kotona onkin ehtinyt tehdä joululoman aikana monenlaisia jouluvalmisteluita. Minä olen tietenkin kirjoitellut tätä blogiani ja Niina pykäsi upean piparkakkutalon, joka saa odottaa vielä muutaman päivän syömistään.

Tulevan rakennuksen pohjapiirustus

Taloa pykäämässä

Valmis piparitönö

Aivan joulun alla saimme täällä Burnabyssä myös ripauksen lunta, kun lunta tuiskutti sankasti muutaman tunnin ajan lunta. Valitettavasti lumi pysyi maassa vain päivän eikä siis jouluaattoon saakka, mutta eilinen aatto oli silti kaunis ja kuiva, mikä voittaa aina mustan ja vesisateisen joulun.

Alkuviikosta tuli reippaasti lunta

Valkoista ei riittänyt jouluun saakka

Tämä vuosi on nyt jo toinen joulumme Kanadassa ja juhlintaamme kuuluvat kuviot perinteisen suomalaisia. Aattoaamu alkoi riisipuurolla sekä Lumiukko-animaatiolla, minkä jälkeen katsottiin joulurauhan julistuksen jälkilähetys. Näin kymmenen tuntia Suomea jäljessä kaikki action on siellä jo ohitse kun täällä vasta aloitellaan päivää, mutta samoilla kuvioilla saa silti lämpimän joulumielen itselleen.

Kinkku uuniin

Perinteiset jouluaaton kuviot

Päivän kohokohta oli Niinan itse valmistama jouluateria johon kuului kaikki asiaankuuluva kinkusta laatikoihin sekä rosolliin. Mukaan kuului myös karjalanpaisti sekä -piirakat, jotka maistuivat erinomaisilta.

Herkullinen joulupöytä

Ruokaa olikin tarjolla niin runsaasti, että toimitimme sitä annoksen Vancouverissa asuvalle suomalaiselle tutullemme, joka on paraikaa 14 päivän koronakaranteenissa saavuttuaan juuri ennen joulua Suomesta. Kuulemma herkullinen juhlaruoka piristi muuten ankeaa karanteeniarkea, mikä oli meistä ilahduttavaa kuulla.

Illalla avasimme joulupukin kuusen alle kiikuttamat lahjat ja raaputimme jouluarvat, kuitenkaan miljoonia voittamatta. Jouluaatto sujuikin kaiken kaikkiaan hyvin perinteisin merkein tästä poikkeuksellisesta ajasta huolimatta.

Tyhjä arpa mutta raaputtamisen jännitystä

Lomaa jatkuu meillä vielä toista viikkoa, joten ehdin kirjoittaa tänne blogiin vielä useammankin kerran. Lisäksi minulla on ollut työn alla merkittävä blogiuudistus, jonka vaikutuksen aktiivisimmat lukijat ovat voineet havaita. Siitä lisää vuodenvaihteessa ja tässä vaiheessa lämpimät joulun toivotukset täältä Kanadasta käsin!

(Visited 137 times, 1 visits today)
 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.