Sumuun kääritty metropoli

Talvi etenee kovaa vauhtia ja joulun pyhät ovat jo melkein täällä. Kauteen kuuluvasti sää täällä länsirannikolla on ollut viimeisen kuukauden ajan erittäin sateinen ja vettä on saatu melkoisia määriä. Onkin hassua ajatella, että vain muutama kuukausi sitten rukoiltiin vesisadetta, kun Oregonin metsäpalot tekivät Vancouverin ilmanlaadusta maailman huonoimman. Nyt viileän raikasta ilmaa piisaa hengittää koko keuhkojen täydeltä!

Värikkäitä sateenkaaria

Kylmä ilma sekä sade muodostavat usein upeita luonnonnäytelmiä erityisesti taivaan auetessa, sillä näkyviin tulee monesti värikkäitä sateenkaaria sekä kaupunkia kaikissa suunnissa ympäröivät tuoreen lumen peittämät vuoret. Lähivuorilla onkin ollut tänä talvena hyvä laskettelukauden alku ja lunta on saatu Mount Seymoyrilla viimeisen kuukauden aikana hulppeat 280 senttimetriä eli jo lähes kolme metriä!

Aamun usvaa

Kultainen aamu kirkastaa päivän

Juuri lumihuiput ovat uskomattoman upea näky herätä ja pakkasaamuina taivas loistaa usein kirkkaan sinisenä. Usein näkymään yhdistyy myös yön aikana kaupungin ylle hiipinyt sumu, jonka haihtuminen kestää aamuisin muutaman tunnin luoden toisinaan upean kultaisen aamunkoiton.

Näkymä omasta sängystä

Tuoreet lumihuiput

Vaalea sumu kietoo ympäröivät alueet pauloihinsa ja ympäröi jopa koko Downtownin sisäänsä. Tämä näyttäytyy upeasti täältä naapurikaupungista käsin ja luonnon tarjoamaa ilmaisnäytelmää onkin upea seurata aamupalaa syödessä sekä kotitoimistolla työskennellessä.

Sumuun kiedottu Downtown

Rako pilvissä paljasti Downtownin

Kaikella talvikauden sateella onkin  selkeä tehtävänsä. Muistan vieläkin miten minua peloteltiin ennen Vancouveriin muuttoa alueen sateisella talvella, jolloin ”taivasta ei näkisi kuukausiin”. Täällä asuessa kyseistä vuodenaikaa on alkanut kuitenkin arvostamaan ja se onkin yksi vuoden kauneimpia kuten oheisista kuvista toivottavasti näkee, sekä ehdottomasti osa elämää täällä länsirannikolla.

Myös Lougheed loistaa aamussa

Surrey aamusella

(Yhteensä 323 lukukertaa, 1 lukijaa tänään)
 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.