Yksi Suomen matkojemme viime vuosien teema on ollut vierailla entisten kotiseutujemme lähiympäristössä sijaitsevissa nähtävyyksissä sekä paikkakunnilla. Ulkomailla asuttujen lähes kahdenkymmenen vuoden aikana moni lapsuudenajan paikka onkin päässyt meiltä unohtumaan, kun niissä ei ole tullut vierailleeksi vuosikausiin.
Avainsana: matkakertomus-kesa-suomessa
Hupaisa kesäpäivä Muumilaaksossa
Jatkoa täältä. Matkakertomuksen muut osat löytyvät täältä.
Pitkän Suomen-lomamme yksi odotettuja kohokohtia oli päiväretki Naantaliin, jossa sijaitsee vuonna 1993 avautunut Muumimaailma. Tove Janssonin rakastettuihin muumi-hahmoihin perustuva teemapuisto on kuuluisa ulkomaita myöten, mutta vierailu siellä ei ole kuulunut minun eikä Niinankaan lapsuuteen siksi, että olimme jo hieman varttuneempia puiston avautuessa 90-luvulla.
Koko kesä Suomessa
Suomen kesä on jotain mikä on juurtunut syvälle alitajuntaan leppoisan huolettomana aikana. Näin ulkomailla asuvana paluu lapsuuden kesiin ei kuitenkaan ole ollut mahdollista, rajallisten lomapäivien rajoittaessa rajoittavat vierailujen pituutta.
Kolme vuotta sitten ensimmäisen tyttäremme syntymän vanavedessä tehty peräti viiden ja puolen viikon pitkä kesäloma Suomessa oli kuitenkin askel tähän suuntaan ja nyt toisen tyttäremme synnyttyä, päätimme hyödyntää Kanadassa tarjottavaa vanhempainvapaata täysissä määrin niin, että pystyimme olemaan Suomessa peräti kahdeksan ja puoli viikkoa eli käytännössä koko kesän!
Perhematkailun supervuosi
Koronapandemian aikana lentomatkustaminen oli monilta osin pannassa ja tuolloin mekin olimme yli kaksi vuotta lentämättä. Tähän vaikuttivat paitsi jatkuvasti muuttuvat matkustusrajoitukset, mutta myös kesällä 2021 syntynyt tyttäremme, jonka kanssa keskityimme aluksi ainoastaan lähimatkailuun. Patoutunutta matkustushinkua onkin ollut ilmassa ja nyt kun Niina on tämän vuoden äitiysvapaalla, otamme ainutlaatuisesta tilaisuudesta hyödyn irti.
