Halki Ruotsin sekä kesäloma roadsterilla

Jatkoa täältä. Matkakertomuksen muut osat löytyvät täältä.

Heräsimme lauantaiaamuna aikaiseen ja lähdimme matkaan suuntanamme Malmö. Sinne päästäksemme meidän tuli ylittää Tanskan ja Ruotsin välinen Juutinrauman salmi. Aiemmin ylitys tarkoitti hidasta autolauttaa, mutta kiitos vuonna 2000 valmistuneen Juurinrauman sillan, ei ylitykseen kulu nykyisin kuin alle kymmenen minuuttia. Juutinrauman silta on 7845-metrinen riippusiltasilta, joka kohoaa korkeimmillaan 57 metriä merenpinnasta. Alituskorkeus on kahdeksan metriä Ison-Beltin siltaa matalampi, minkä vuoksi kaikkein suurimmat laivat alittavat Tanskan sillat yleensä Ison-Beltin luona. Juutinrauman kautta kulkevat laivatkin valitsevat harvoin sillan alituksen, sillä Tanskan päässä tie sukeltaa ennen riippusiltaa 4050 metrin matkan vedenalaisessa tunnelissa. Tunneli rakennettiin paitsi laivaliikenteen helpottamiseksi myös siksi, että sillan arveltiin muodostavan riskin aivan vieressä kulkevan Kööpenhaminan Kastrupin lentokentän laskeutumispolun vuoksi.

Jatka lukemista ”Halki Ruotsin sekä kesäloma roadsterilla”

 

Kesälomalle Suomeen

Kuten täältä blogista on voinut lukea, on viime vuosien lomamme kuluneet erilaisilla ulkomaanmatkoilla. Kotimaassa vietetyt lomapäivät ovatkin rajoittuneet lähinnä jouluun sekä muutamiin lyhyisiin piipahduksiin, monesti joidenkin juhlien yhteydessö. Tänä kesänä päätimme kuitenkin toisin ja budjetoimme kaksi ja puoli viikkoa vuosilomastamme Suomessa vietettävään suomalaiseen kesälomaan. Jotain erikoista sitä piti silti tähänkin reissuun saada ja niinpä saavuimmekin Suomeen Saksasta otetulla vuokra-autolla. Eikä autoksikaan kelvannut mikä tahansa Toyota, vaan allamme on 19 päivän ajan kaksipaikkainen BMW Z4 avo-roadsteri. 😀

Jatka lukemista ”Kesälomalle Suomeen”