Kadonnut liikennekuri

Vancouver on yksi maailman monikulttuurisimmista kaupungeista ja hieman yli puolet kaupungin asukkaista puhuu äidinkielenään jotain muuta kuin englantia. Vaikka monikulttuurinen yhteiselo sujuukin Kanadassa yleensä rauhallisesti, on kuitenkin yksi aihealue jossa eri kulttuurien tavat (kirjaimellisesti) törmäävät: liikenne. 😕

Jatka lukemista ”Kadonnut liikennekuri”

 

Suksilla Hemlock Resortissa

Ostimme syksyllä kaikkien aikojen ensimmäiset laskettelusuksemme ja niinpä tänä talvena onkin tullut käytyä mäessä huomattavasti aiempia talvia enemmän. Mennyt talvi onkin kulunut kauniita viikonloppuja odotellessa ja sellaisen osuessa kohdalle, on auton nokka osoittanut heti aamusta kohti vuoria. Näin tapahtui myös kauniina viime sunnuntaina.

Jatka lukemista ”Suksilla Hemlock Resortissa”

 

Big White

Helmikuun alussa vietettiin täällä British Columbiassa toista kertaa uutta julkista vapaapäivää, Family Dayta. Pitkän viikonlopun vuoksi päätimmekin lähteä lähivuoria edemmäs etsimään parempia lasketteluolosuhteita Okanagan Valleyn alueelle. Viininviljelystä tunnettu pittoreski laakso sijaitsee Vancouverista noin 400 kilometriä itään ja sen suurin kaupunki on Kelowna. Vierailimme alueella ensimmäistä kertaa syyskuussa 2012 osana Kalliovuorten matkaamme, joten aikaa viime kerrasta oli kulunut jo runsaasti. Lisäksi nyt elettiin aivan eri vuodenaikaa, joten odotimme innolla millaista perillä olisikaan.

Jatka lukemista ”Big White”

 

Kylmä päivä pilvisellä Whistlerillä

Talven ensimmäinen puolisko on ollut ennätyksellisen kuiva ja siten myös vähäluminen. Helmikuussa tilanne on kuitenkin ainakin hieman normalisoitunut, kun lunta satoi kuukauden aikana vuorilla pari metriä lisää. Jopa täällä Vancouverissa nähtiin viime viikonloppuna kolme päivää kestänyt, paikoin sakeakin lumisade, joka ei kuitenkaan kinostunut maahan tässä keskustan alueella. Hieman korkeammalla sijaitsevilla alueilla nähtiin kuitenkin talvisia maisemia, kuten muutama valokuva viime sunnuntailta osoittaa.

Jatka lukemista ”Kylmä päivä pilvisellä Whistlerillä”

 

Valtatie halki helvetin

Kanadan kenties kuuluisin maantie on 524-kilometrinen Highway 5 täällä British Columbiassa. Tien tunnetuin osuus on Hopen ja Kamploopsin väliset 186 kilometriä, jotka tunnetaan myös nimellä Coquihalla Highway. Nimi juontaa juurensa vuoristojoesta, jota maantie seuraa ensimmäisten 60 kilometrin ajan Hopesta pohjoiseen suunnattaessa. Suunnilleen samaa linjausta kulki aikanaan myös sisämaahan johtava Kettle Valley Railway, joka kuitenkin poistettiin käytöstä vuonna 1989.

Jatka lukemista ”Valtatie halki helvetin”