Päätös supervaalivuodelle

Medialle kaikki on nykyään superia, skandaalia taikka kaaosta. Superukkoset (voimakkaat ukkoset) riehuivat Suomessa kesällä, politiikan jokainen käännös on skandaali (normaalia politiikkaa) ja liikenne on milloin minkäkin kaaoksen vallassa (jumissa). Super-sanan käyttö lienee lähtöisin Amerikan ihmemaasta, jossa presidentinvaalien ehdokkaiden esivaalit käydään ”supertiistaiksi” nimitettynä päivänä. Mallin mukaisesti Saksassakin on vietetty ”supervaalivuotta”. Typerällä termillä tarkoitetaan Saksassa tänä vuonna yhteensä seitsemässä osavaltiossa järjestettäviä vaaleja, joista viimeinen käydään tänään täällä Berliinissä. Aiemmissa vaaleissa Saksan oikeistolaiset hallituspuolueet CDU ja FPD ovat ottaneet nokkiinsa oikeastaan jokaisessa. Samaan aikaan Vihreät (Die Grüne) ovat onnistuneet nostamaan kannatustaan monessa osavaltiossa ennätystasolle.

Jatka lukemista ”Päätös supervaalivuodelle”

 

Elämää vaalien jälkeen

No niin, jälleen ne ovat takana. Nimittäin eduskuntavaalit. Kovaa on ollut poru ennen vaaleja niin mediassa kuin internetissäkin, ja kovana se jatkuu näin vaalien jälkeenkin. Eilinen vaalien tulosilta oli poikkeuksellisen jännittävä, sillä tilanne ei ollut täysin selvä ennen kuin aivan lopussa. Lisäksi vieläkään ei tiedetä varmaksi, minkälainen näiden vaalien lopputulema on ja minkälainen hallitus sen pohjalta lopulta muodostuu.

Jatka lukemista ”Elämää vaalien jälkeen”

 

Vaalikuumetta

Eduskuntavaalit ovat lähellä ja vaalikuume korkeimmillaan. Perinteisesti vaalien äänestysprosentti on ulkomailla kotimaata alhaisempi, sillä Suomen asiat ovat varsinkin vuosia ulkomailla asuneille suomen kansalaisille yleensä sangen kaukaisia. Yllätyksiäkin silti sattuu, kuten Berliinissä lauantaina. Suomen suurlähetystön äänestyspaikalta nimittäin loppuivat äänestysliput kesken!

Jatka lukemista ”Vaalikuumetta”