Rumpusoolo 63. kerroksen korkeudessa

Harjakaisia noin kuukausi sitten viettänyt Vancouverin uusi hulppea 63-kerroksinen Trump Tower on ollut viime aikoina poikkeuksellisen paljon julkisuudessa. Ensiksi julki tulivat kaksi videota laittomasta tunkeutumisesta rakenteilla vielä olevan pilvenpiirtäjän huipulle, josta levitettiin nettiin päätähuimaavaa videomateriaalia. Nyt Trumpin huipulle on jälleen päässyt ulkopuolisia, tosin tällä kertaa ihan luvan kanssa.

Paikallinen heviyhtye Over the Coals on nimittäin saanut kuvata rakennuksen huipulla uutta musiikkivideoansa ja tuloksena onkin huikeaa videomateriaalia. Toivoa sopii ettei kuvauspäivänä ole ollut tuulista, sillä muuten on voinut yhtyeen rumpalia hieman jänskättää vetää rumpusooloansa. 🙂

Hulluttelua Trump Towerin huipulla

Laittomasta rakennusten ja rakennustyömaiden valloituksesta eli rooftoppingista on syntynyt viime vuosina nettiin pieni alakulttuuri. Nuoret miehet kiipeilevät oman henkensä uhalla korkeiden rakennustyömaiden nostureissa ja katoilla, ja lähettävät seikkailuistaan kuvia ja videoita nettiin.

Myös Vancouverin tämän hetken korkein työmaa, 188-metrinen Trump Tower on valloitettu jo peräti kahteen otteeseen. Ensimmäinen tapaus sattui huhtikuussa, kun kaksi paikallista nuorukaista tunkeutui rakennustyömaalle ja kiipesi tornin huipulle yön tunteina. Youtubeen ladattu video on sittemmin poistettu ja poliisi tutkii asiaa laittomana tunkeutumisena.

Jatka lukemista ”Hulluttelua Trump Towerin huipulla”

Wow-arkkitehtuuri valtasi Vancouverin

Vancouver on kaunis kaupunki, mutta toisinaan kaupungin arkkitehtuuria on moitittu hieman geneeriseksi ja muodostuvan melkein kokonaan lasitorneista. Paikallinen tosin tietää että kaupungin keskustaan mahtuu monia erilaisia osia, jotka edustavat monien eri aikakausien arkkitehtuuria. On silti totta että erityisesti lasitorneja on paljon ja useat niistä näyttävät hyvin samanlaisilta.

On kuitenkin syytä muistaa, että Vancouverinkin keskustassa on torneja satamäärin, eikä jokainen voi edustaa erikoisarkkitehtuuria. Suurin osa asuintorneista muodostuu yleensä kullekin aikakaudelle tyypillisistä elementeistä ja näin on kaikissa kaupungeissa. Jokainen kaupunki tarvitsee kuitenkin myös joukosta erottuvia maamerkkejä wow-arkkitehtuurisia veistoksia ja sellaisia onkin alkanut viime vuosina kohota tänne kotikaupunkiimme.

Jatka lukemista ”Wow-arkkitehtuuri valtasi Vancouverin”

MNP Tower valmistui

Tasan vuosi sitten kerroin kirjoituksessani Vancouverin keskustaan rakentuvasta solakasta uudesta toimistotornista, joka tunnetaan tulevan päävuokralaisensa mukaan nimellä MNP Tower. Rakennus oli tuolloin vielä keskeneräinen, mutta työ eteni hyvää vauhtia kohti 36 kerroksen ja 143 metrin lopullista korkeutta. Työmaalla vietettiin loppuvuodesta harjakaisia ja sittemmin rakennuksella on lähinnä viimeistelty ulkopintoja sekä tehty sisätöitä. Pihatyöt ovat edelleen hieman kesken, mutta siitä huolimatta ensimmäiset vuokralaiset pääsivät muuttamaan toukokuun lopussa sisälle tähän upeaan lasitorniin.

Jatka lukemista ”MNP Tower valmistui”

Uutta asuntoa etsimässä (osa2)

Niin siinä sitten kävi, että kaikesta huolimatta meiltä loppui aika ja jouduimme muuttamaan väliaikaiseen asuntoon, jossa olemme nyt totutelleet uuteen arkeen muutaman kuukauden ajan. Paljon ehti kuitenkin tapahtua ennen tänne muuttoa ja näimme yli kaksikymmentä eri asuntoa ennen ratkaisuumme päätymistä. Kerroin aiemmassa kirjoituksessani 11 ensimmäisestä nähdystä asunnosta ja esittelen tässä nyt loput kymmenisen asuntoa.

Jatka lukemista ”Uutta asuntoa etsimässä (osa2)”