Itämaista herkuttelua

Eräs Trump Towerin kaltaisessa luksuspilvenpiirtäjässä asumisen hyviä puolia on, että talon asukkaana saa alennusta alakerran viiden tähden hotellin kaikista palveluista sekä yleellisistä ravintoloissa. Hotellin ruokapaikoista erityisin on Mott 32, joka on samannimisen hongkongilaisen hienostoravintolan ensimmäinen ulkomailla sijaitseva ravintola. Hieman erikoinen nimi juontuu New Yorkissa sijaitsevasta katuosoitteesta, johon avautui vuonna 1851 kaupungin ensimmäinen kiinalainen ruokakauppa, jonka ympärille kasvoi sittemmin New Yorkin kuuluisa Chinatownin kaupunginosa.

Jatka lukemista ”Itämaista herkuttelua”

 

Asukkaana Trump Towerissa

Kuluva vuosi on ollut jälleen monien muutosten aikaa. Yksi merkittävimmistä muutoksista tapahtui kesällä, kun jouduimme valitettavasti muuttamaan upeasta Burnabyn kattohuoneistostamme hieman yli kahden vuoden asumisen jälkeen, asunnon mentyä kaupaksi keväällä. Koska tiesimme muuton olevan edessä, aloimmekin kiertelemään asuntonäytöissä jo keväällä. Valitettavasti tilanne vuokramarkkinoilla on kuitenkin aiempaakin heikompi ja emme löytäneet mitään mistä olisi halunnut maksaa niistä pyydettyjä hintoja. 😕

Jatka lukemista ”Asukkaana Trump Towerissa”

 

Cloud 9 pyörähti viimeisen kerran

Kultaisella 70- ja 80-luvulla koettiin monta kovaa juttua, mutta yksi ehdoton aikalaistrendi olivat pyörivät ravintolat, joita rakennettiin tuolloin moniin korkeisiin maamerkkirakennuksiin ja näköalatorneihin. Idea 1-2 kertaa tunnissa pyörähtävästä ravintolakerroksesta onkin sangen nerokas, sillä tasaiseen vaihtuvista maisemista voi tällöin nauttia kaikessa rauhassa hyvän ruoan sekä juoman äärellä.

Jatka lukemista ”Cloud 9 pyörähti viimeisen kerran”

 

Rumpusoolo 63. kerroksen korkeudessa

Harjakaisia noin kuukausi sitten viettänyt Vancouverin uusi hulppea 63-kerroksinen Trump Tower on ollut viime aikoina poikkeuksellisen paljon julkisuudessa. Ensiksi julki tulivat kaksi videota laittomasta tunkeutumisesta rakenteilla vielä olevan pilvenpiirtäjän huipulle, josta levitettiin nettiin päätähuimaavaa videomateriaalia. Nyt Trumpin huipulle on jälleen päässyt ulkopuolisia, tosin tällä kertaa ihan luvan kanssa.

Paikallinen heviyhtye Over the Coals on nimittäin saanut kuvata rakennuksen huipulla uutta musiikkivideoansa ja tuloksena onkin huikeaa videomateriaalia. Toivoa sopii ettei kuvauspäivänä ole ollut tuulista, sillä muuten on voinut yhtyeen rumpalia hieman jänskättää vetää rumpusooloansa. 🙂

 

Hulluttelua Trump Towerin huipulla

Laittomasta rakennusten ja rakennustyömaiden valloituksesta eli rooftoppingista on syntynyt viime vuosina nettiin pieni alakulttuuri. Nuoret miehet kiipeilevät oman henkensä uhalla korkeiden rakennustyömaiden nostureissa ja katoilla, ja lähettävät seikkailuistaan kuvia ja videoita nettiin.

Myös Vancouverin tämän hetken korkein työmaa, 188-metrinen Trump Tower on valloitettu jo peräti kahteen otteeseen. Ensimmäinen tapaus sattui huhtikuussa, kun kaksi paikallista nuorukaista tunkeutui rakennustyömaalle ja kiipesi tornin huipulle yön tunteina. Youtubeen ladattu video on sittemmin poistettu ja poliisi tutkii asiaa laittomana tunkeutumisena.

Jatka lukemista ”Hulluttelua Trump Towerin huipulla”