Maailman suurin matkanvaraukseen erikoistunut nettisivusto on Seattlen naapurikaupunki Bellevuessa pääpaikkaansa pitävä Expedia. Nimi on tuttu jokaiselle omatoimimatkaa joskus varanneelle, mutta harva tietää sen saaneen alkunsa Microsoftin matkailuun keskittyneenä osastona. Nykyisin yhtiö omistaa itse toistakymmentä tunnettua ja paljon käytettyä sivustoa, kuten Ebookers, Hotwire, Hotels.com, Travelocity ja Trivago vain muutamia mainitakseni. Expedialla on toimisto myös täällä Vancouverissa, jossa kehitetään yhtiön risteilyihin keskittyvää sivustoa.
Avainsana: Vancouver-Downtown
Notch 8
Tämänvuotinen kolmiviikkoinen Dine Out Vancouver päättyi eilen sunnuntaina ja ehdimme vielä viimeisenä päivän vierailemaan toisessa ravintolassa kahden viikon takaisen Coastin lisäksi. Sunnuntainen ravintola on nimeltään Notch 8 ja se sijaitsee Downtownissa viiden tähden Fairmont Hotel Vancouverin historiallisen hotellirakennuksen aulassa.
Coast
Joka vuosi tammikuun lopulla järjestettävä Dine Out Vancouver on mukava tapahtuma, johon olemme osallistuneet aiempina vuosina. Viime vuonna tapahtuma meni meiltä jotenkin täysin ohitse, mutta tänä vuonna lisäsimme jo hyvissä ajoin kalenteriimme. Harmillisesti jouduimme kuitenkin perumaan ensimmäisen ravintolavarauksemme minun tultua kipeäksi, mutta nyt viikkoa myöhemmin otimme suunnaksemme Downtownissa sijaitsevan Coast–ravintolan.
Onnistuneita pakenemisia pakohuoneista
Sateinen syksy on hyvää aikaa harjoittaa sisätiloissa tehtäviä asioita ja yksi hauska pimeiden syysiltojen ilo ovat Vancouverissa erittäin suositut pakohuoneet. Olemme vierailleet aiemmin kahdessa pakohuoneessa, josta ensimmäistä emme onnistuneet ratkaisemaan, mutta joista toisen läpäisimme isolla porukalla täpärästi. 😛
Pitkästä aikaa joulumarkkinoilla
Saksassa asuessamme, jokavuotinen joulunaluksen perinteemme oli kiertää sikäläisiä joulumarkkinoita hartaasta tunnelmasta sekä maistuvista herkuista nauttien. Perinne jatkui myös Kanadaan muutettuamme, sillä Vancouverin keskustassa järjestetään joka vuosi perinteiset joulumarkkinat. Kokemuksemme markkinoista oli ensimmäisenä jouluna mukava, mutta jostain syystä emme vierailleet markkinoilla kahtena seuraavana talvena.
