Kesäinen mini-Vancouver

Kesä on paraikaa Vancouverissa kaikkein kauneimmillaan ja niinpä onkin paikallaan linkata hauska video kesäisestä miniatyyri Vancouverista. Video on saman valokuvaajan tuotoksia, kuin kaksi kesää sitten linkkaamani samanlainen hauska Vancouverin video.

Wow-arkkitehtuuri valtasi Vancouverin

Vancouver on kaunis kaupunki, mutta toisinaan kaupungin arkkitehtuuria on moitittu hieman geneeriseksi ja muodostuvan melkein kokonaan lasitorneista. Paikallinen tosin tietää että kaupungin keskustaan mahtuu monia erilaisia osia, jotka edustavat monien eri aikakausien arkkitehtuuria. On silti totta että erityisesti lasitorneja on paljon ja useat niistä näyttävät hyvin samanlaisilta.

On kuitenkin syytä muistaa, että Vancouverinkin keskustassa on torneja satamäärin, eikä jokainen voi edustaa erikoisarkkitehtuuria. Suurin osa asuintorneista muodostuu yleensä kullekin aikakaudelle tyypillisistä elementeistä ja näin on kaikissa kaupungeissa. Jokainen kaupunki tarvitsee kuitenkin myös joukosta erottuvia maamerkkejä wow-arkkitehtuurisia veistoksia ja sellaisia onkin alkanut viime vuosina kohota tänne kotikaupunkiimme.

Jatka lukemista ”Wow-arkkitehtuuri valtasi Vancouverin”

Vancouverin 7 naistyyppiä

Kirjoitin viime vuoden marraskuussa netissä vastaantulleesta hupaisasta kuvauksesta Vancouverin tyypillisistä mies- ja naistyypeistä. Vaikka kuvaukset olikin laadittu puhtaasti huumorimielessä, oli niissä kuitenkin jotain todenperäisyyttäkin.

Nyt nettiin on ladattu samasta aiheesta uudelleen ammentava uusi ja ihan hauska video Vancouverin seitsemästä eri naistyypistä, eikä tämäkään arvio ole kaukana niistä kaikkein yleisimmistä stereotypioista. 🙂

Vancouverin miehistä ja naisista

Stereotypiat ovat hauska huumorin aihe. Vancouverissa yksi tällainen aihe ovat eri kaupunginosat ja niiden asukkaat, jotka monesti yleistetään tietynlaisiksi ihmisryhmiksi. Esimerkkisi Main Streetin alue on hipsterien linnaketta ja hipit asuttavat Itä-Vancouverissa Commercial Driven seutua. Kitsilanossa asuu vain joogasta ja orgaanisesta ruoasta hulluksi mennyttä trendipelleä ja Yaletown on jo kauan sitten menetetty pyrkyreille sekä jupeille. Universumin (tai ainakin Vancouverin) partykeskus on puolestaan Granville Streetin varsi kaupungin keskustassa, jossa meno yltyyy viikonloppuisin suorastaan eläimelliseksi.

Jatka lukemista ”Vancouverin miehistä ja naisista”

Miniatyyri Vancouver

Nettiä selaillessa tuli vähän aikaa sitten vastaan hauska ja leppoisa timelapse video arkisesta päivästä miniatyyri Vancouverista. Video on kuvattu historiallisen Gastownin alueella, kaupungin keskustan itäisessä osassa ja on vaikea kuvitella, että sillä nähtävät maisemat ovat ihka oikeasta elämästä, eivätkä jostain miniatyyrimaailmasta.