Muutama vuosi sitten kirjoitin Berliinin vuokramarkkinoista netissä vastaan tulleen mielenkiintoisen vuokrakartan innoittamana. Vaikka kaupunki onkin kallistunut huomattavasti sitten sieltä muutettuamme, on se kuitenkin edelleen halpa asua moniin muihin Euroopan pääkaupunkeihin sekä esimerkiksi tänne Vancouveriin verrattuna.
Avainsana: Vancouver
14 vuotta maailmalla
Kesän kääntyminen hiljalleen syksyksi muistuttaa vuosittain siitä, että takana on jälleen yksi vuosi lisää maailmankansalaisena. Alkuviikosta minulla ja Niinalla tuleekin täyteen jo 14 vuotta ulkomailla asumista ja takana on vivahteikas vuosi jollaista emme olisi osanneet aavistaakaan.
Paluu koronahuippuihin
Kesäkuun lopussa ja kesälomien kynnyksellä juhlittiin British Columbian siirtymistä yhteiskunnan jälleenavautumisen kolmanteen vaiheeseen. Kehoitukset matkailun välttämisestä provinssin sisällä poistuivat ja lähes kaikki liiketoiminta konsertteja ja suurtapahtumia lukuunottamatta sallittiin. Ihmiset ottivat uutiset positiivisina vastaan ja monet lähtivät huolettomina kesälaitumille, sillä uusien päivittäisten tartuntojen määrä oli vain noin kymmenen. Covid tuntui selätetyltä.
Vesihuollon miljardihankkeet
Kanadan sateisella länsirannikolla puhdas ja riittävä vesi tuntuvat itsestäänselvyyksiltä. Talvikaudella runsaat vesisateet huuhtovat katuja viikkojen ajan ja vuorille pakkautuva paksu lumihanki syöttää vuoristopuroja pitkälle kesään. Sateisen talven vastapainoksi Vancouverin kesä on kuitenkin rutikuiva ja metsäpalojen riivaama, sillä rannikolla ei sada heinäkuun ja syyskuun välisellä kolmen kuukauden jaksolla juuri ollenkaan. Tuolloin normaalisti vihreät ruohikot kuivahtavat ja luonto asettautuu odotusasemiin ennen loppusyksyn sadekautta.
Toinen aalto
Britishcolumbialaiset saivat tänään huonoja uutisia, kun provinssin ylin terveysviranomainen tohtori Bonnie Henry kertoi 102 uudesta koronatapauksesta kolmen viime päivän ajalta. Lukema on suurin sitten huhtikuun lopun ja kertoo toisen tartunta-aallon tulosta voimalla. Provinssin alueella on tilastoitu jo toista viikkoa 15-20 tartunnan päivälukemia mikä on nostanut huolta ihmisten unohtamisesta varoa kesähelteiden keskellä.
