Erikoisia talvikelejä

Kelit täällä Washingtonissa ovat olleet tällä viikolla sanalla sanoen vaihtelevia. Maanantai ja tiistai olivat kummatkin kuivia ja kauniita päiviä, mutta keskiviikkona koettiin poikkeuksellisia talvilämpötiloja, kun lämpötila kohosi peräti +21 asteeseen. Lämmin päivä tuntuikin kuin alkukesällä konsanaan ja paikallisetkin myönsivät lämpötilan olevan jotain hyvin poikkeuksellista näin tammikuussa. Lämmintä päivää seurasi myrskyrintama, johon sisältyi voimakkaita tuulenpuuskia sekä yön aikana ikkunoita rummuttanut sade. Aamulla olikin jo sitten suorastaan kylmä, kun lämpötila tippui 15 astetta yön aikana.

Huomiseksi lämpötila sukeltaa todennäköisesti alle miinuksen ja viikonloppuna voi tulla jälleen lunta. Sitä olikin maassa viimeeksi viikko sitten, kun suuri talvimyrsky viskasi viime perjantaina lunta kymmeniä senttejä. 😯

Erikoisen sään keskellä jopa jenkit ovat alkaneet pohdiskella ääneen, että ehkä siinä ilmastonmuutoksessa on sittenkin jotain perää ja osuutensa nykyisin niin yleisiin ääri-ilmiöihin. Jättimäisestä autostaan ei kukaan ole vielä valmis luopumaan, mutta ainakin ihmisten mieli alkaa hiljalleen muuttua. Askel parempaan sekin.

Vaikka keli lieneekin kylmä ja vaihteleva viikonloppuna, on suunnitelmissa suunnata kaupungille. Jos taivaalta tulee kissoja ja koiria, ovat kohteena D.C.:n lukuisat ensiluokkaiset museot ja jos aurinko hellii, tulee varmaan kuljeskeltua The Mallin puistoalueella erilaisia muistomerkkejä ihmetellessä. Juttua näistä pian niiden jälkeen.

(Yhteensä 139 lukukertaa, 1 lukijaa tänään)
 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.