Historiallisen Tempelhofin viimeiset päivät

Berliini on vielä paraikaa kolmen lentokentän kaupunki. Kaupungin kansainvälinen pääkenttä on Tegel (TXL), joka oli kylmän sodan aikana Länsi-Berliinin pääasiallinen lentokenttä. Kansainvälinen on myös Tegeliä pienempi Schönefeldin (SXF) lentokenttä Berliinin kaakkoispuolella. Nykyisin erityisesti halpalentoyhtiöitä palveleva Schönefeld oli Itä-Saksan pääkenttä ja sen ympärille on paraikaa rakenteilla uusi Berlin-Brandenburgin suurkenttä, joka tulee joskus valmistuessaan korvaamaan kaikki nykyiset kentät.

Kaupungin pienin mutta kaikkein kiintoisin lentokenttä on Berliinin keskellä sijaitseva historiallinen Tempelhofin (THF) lentokenttä. Kentän juuret juontavat aina 20-luvulle saakka, jolloin ensimmäinen lentotoiminta siltä alkoi. Kenttä oli maailman ensimmäinen lentokenttä jolle pääsi metrolla, joka on edelleen mahdollista U6-linjan Platz der Luftbrücken aseman kautta. Tempelhof on myös lentokenttä jossa Deutsche Luft Hansa, nykyisen lentoyhtiö Lufthansan edeltäjä, aloitti lentotoimintansa vuonna 1926.

Platz der Luftbrücken metroasema

Natsi-Saksan aikana Tempelhofia uudistettiin ja tuolloin rakennettiin myös sen nykyinen terminaalirakennus, jota brittiläinen arkkitehti Sir Norman Foster on kutsunut ”kaikkien lentokenttien äidiksi”. Jyhkeästä kivestä tehty kaareva terminaalirakennus oli valmistuessaan maailman suurimpia rakennuksia (pääterminaalirakennus on 1,2 kilometriä pitkä) ja yksiä ainoa osa uudesta maailmanpääkaupunki Germaniasta, jonka natsit saivat valmiiksi toisen maailmansodan ollessa jo käynnissä vuonna 1941. Koska Tempelhofia ei käytetty sodan aikana sotilastukikohtana, se säilyi sangen hyvin tuhoilta ympäröivän kaupungin raunioituessa.

Terminaalin ulkopuoli

Sodan jälkeen Tempelhof kuului amerikkalaisten sektoriin ja Neuvostoliiton suljettua maayhteyden Länsi-Berliiniin keväällä 1948, käyttivät liittoutuneet Tempelhofia Berliinin ilmasillan pääkenttänä. 11 kuukautta kestäneen saarron aikana kentälle laskeutui yli 200 000 rahtilentoa, joiden avulla länsiberliiniläiset selvisivät saarron läpi.

Muistomerkkejä Berliinin ilmasillalle

Seuraavina vuosikymmeninä matkustajaliikenne muualle Eurooppaan ja edelleen Yhdysvaltoihin vilkastui lentomatkustuksen yleistyessä. Liikenne huipentui vuonna 1971, kun kentän kautta kulki viisi ja puoli miljoonaa matkustajaa. Tempelhofin kentän ongelma oli kuitenkin kentän kaksi lyhyttä kiitorataa, joita ei ole mahdollista laajentaa koska se sijaitsee keskellä tiheää asutusta. Kentälle on kyllä pystytty laskeutumaan jopa Boeing 747 -jumbojetillä, mutta siitä huolimatta yhä suuremmilla koneilla liikennöivät lentoyhtiöt siirsivät 70-luvulla toimintojaan tilavammalle Tegelin kentälle.

Tempelhof sijaitsee keskellä kaupunkia

Siitä asti Tempelhofin lentotoiminta on hiljentynyt ja nykyisin kentältä lentää enää muutama pieni lentoyhtiö yhteyslentoja Saksan sisällä sekä Brysseliin (todennäköisesti EU-toimintojen johdosta). Näiden viimeistenkin lentojen on kuitenkin määrä päättyä nyt lokakuun lopussa, jonka jälkeen kaikki lentotoiminta Tempelhofilla lakkaa.

Viimeisetkin lennot lakkaavat pian

Kentän tulevaisuudesta ei ole vielä tarkkaa tietoa, mutta suuri alue tulee todennäköisesti toimimaan ainakin ensi alkuun ulkoilualueena ja erilaisten tapahtumien tapahtumapaikkana. Alueelle on visioitu paitsi asuinrakentamista, mutta myös poikkeuksellisia ideoita on heitetty ilmaan. Valtava alue keskellä kaupunkia voisi mahduttaa vaikkapa aivan uuden Disneylandin, joskin Pariisinkin Disneyland on ollut jo vuosia heikosti kannattava, joten tästä suunnitelmasta tuskin tulee mitään.

Ehkä hurjin idea on ollut rakentaa aukiolle korkea vuori. Luit oikein: vuori! Ideassa paikalle kuljetettaisiin tuhansia junakuormia maata Itä-Saksan alueen hiilikaivoksilta, jolla rakentuisi 1071 metriä korkea tekovuori keskelle kaupunkia. Idean on samaa luokkaa Dubain hullujen projektien kanssa, mutta vuori olisi kyllä melkoinen näky keskellä muuten tasaista Berliiniä!

Tekovuori keskelle Berliiniä

Muita ideoita ovat olleet myös jättimäinen punaisten lyhtyjen alue sekä suuren tekojärven kaivaminen kaupunkilaisten virkistyskäyttöön. Nämä ovat paljon toteuttamiskelpoisempia ideoita ja osoittavat että ainakin berliiniläisillä on uskallusta unelmoida suuresti.

Tekojärvessä on enemmän ideaa

Ennen kuin lentotoiminta kentällä lakkaa, päätin tänään käväistä siellä valokuvaamassa. Jyhkeä terminaalirakennus on sisältä hieno tuulahdus entisajoista, sillä arkkitehtuuri on jotain aivan muuta kuin nykyisin järjestään teräksestä ja lasista rakennetut modernit lentokentät. Kentällä on myös rauhallisen leppoisa meininki, sillä vähäisen lentotoiminna vuoksi viimeiset vuodet ovat olleet aika verkkaisia ja henkilökunnalla tai matkustajilla ei ole kiirettä.

Vanhaa tyyliä

Upea vanha terminaali sisältä

Perhanen teroja ei pääse karkuun missään

Hieman jää kyllä harmittamaan ettei tullut koskaan lennettyä tältä historialliselta kentältä ennen sen lakkautusta, sillä maisemat kaupungin keskeltä noustessa ovat varmasti vertaansa vailla. On silti mukavaa että tulin nähneeksi terminaalin alkuperäisessä toiminnassaan ennen kuin se menee lopullisesti säppiin. Purkuvaarassa terminaalirakennus ei kuitenkaan ole, sillä sille on myönnetty historiallisen maamerkin asema ja sille tullaan täten etsimään uutta käyttöä nykyisessä asussaan.

Vuoden 2015 päivityksenä kerrottakoon, että Tempelhof on toiminut viimeiset seitsemän vuotta berliiniläisten suosittuna ulkoilualueena. Mikään suurista visioista ei lopulta toteutunut ja alueesta ollaankin tekemässä pysyvää puistoa, jonne saattaa nousta hyvin pieni tekokukkula. Syyskuun jälkeen kenttä on kuitenkin suljettu yleisöltä kokonaan, sillä Berliini aikoo sijoittaa terminaaliin tuhansia Saksaan viime kuukausina vyöryneitä pakolaisia. Tällöin Tempelhofin pitkään historiaan kirjataan jälleen uusi luku.

(Yhteensä 948 lukukertaa, 1 lukijaa tänään)
 

2 vastausta artikkeliin “Historiallisen Tempelhofin viimeiset päivät”

  1. Moi Klaus! Tuli tuosta Tempelhofista ja Germaniasta mieleen, että eikös tuon Tempelhofin läheisyydessä muuten ole se Albert Speerin aikoinaan rakennuttama betonilieriö Schwerbelastungskörper? Tämä teräsbetonimöhkälehän rakennettiin nimen omaan testaamaan kestääkö Berliinin maaperä Hitlerin Welthauptstadt Germanian suuruuden hulluja rakennelmia. Eikähän se vissiin lopulta olisi niitä kestänytkään. Tosin ei tarvinnutkaan, sillä kuten hyvin tiedetään Adolfiltahan loppui aika ja rahat ennen kuin rakennustyöt pääsivät edes alkuun, mutta lieriö kuitenkin jäi olemaan. Nykyisin siellä kai järjestetään jopa opastettuja turistikierroksiakin! Kävitkö muuten katsomassa kyseistä ”monumenttia” koskaan Berliinissä asuessanne? Sinänsä tuo Tempelhofin terminaalirakennus on kyllä todella hieno ja eikä vähiten siksi, ettei nykyisin tuollaista ”marmorilinnaa” kyetä rakentamaan ja vaikka kyettäisiinkin, niin olisi se ainakin taloudellisesti täysin kannattamatonta.

     
    1. Moi Jari,

      Olen lukenut tuosta mainitsemastasi rakennuksesta ja nyt kun katsoin sen sijainnin kartalta, niin se tosiaankin sijaitsee sangen lähellä Tempelhofin lentokenttää (hieman siitä länteen).

      Valitettavasti emme kuitenkaan tulleen käyneeksi katsomassa tuota rakennusta, jolla on tosiaankin rakennusteknillisesti mielenkiintoinen merkitys. Lukemani mukaan sinne tosiaan järjestetään kierroksia, joten kiinnostuneet Berliinissä kävijät voivat siellä vierailla.

      Berliinissä on niin mahdottoman paljon kiintoisia paikkoja joista suurin osa ihmisistä ei edes tiedä, että siellä olisi helposti vierähtänyt toisetkin viisi vuotta paikkoja tutkiessa. 😛

       

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.