Laskeva loonie

Loonie eli Kanadan dollari ($1) on kokenut viimeisten kahden vuoden aikana kovia. Vielä tänne muuttaessamme loonien arvo huiteli Yhdysvaltojen dollarin tasolla, jopa sen ylikin, minkä johdosta kanadalaiset tunkivat sankoin joukoin rajan yli shoppailemaan vahvalla valuutallaan. Ne ajat sekä tuntien jonotus rajalla ovat kuitenkin takana päin nyt kun loonien arvo on pudonnut 0,69 dollariin. Alas on tultu vauhdilla ja syynä laskuun on melkein yksinomaan romahtanut raakaöljyn hinta.

Kirjoitin tasan vuosi sitten Kanadassa lisääntyvästä huolesta raakaöljyn halpenemista kohtaan, joka näytti keräävän taivaalle tummia pilviä. Öljytynnyrin hinta oli tuolloin laskenut aiemmasta yli sadan dollarin tasosta puolella, ollen kuitenkin edelleen noin viidenkymmenen dollarin tasolla. Hinnan povattiin kuitenkin jatkavan laskuaan ja niinpä nyt vuotta myöhemmin ollaankin 31 dollarin tasossa. Tällä viikolla hinta käväisi lyhykäisesti jopa kolmenkympin alapuolella, eikä kukaan tiedä vieläkään miten kauan lasku voi jatkua. Hurjimmat arviot eivät enää pidä edes alle kahdenkymmenen dollarin hintaa mahdottomana jos nykykehitys jatkuu entisellään. 😯

Loonie

Alhaisen hinnan aiheuttama paine tuntuu jo tosissaan Albertan öljyhiekkakentillä, joilla tuottavan tuotannon hinta on tuplat nykyhinnasta. Lukuisia projekteja onkin jäädytetty ja Albertan työttömyys on singahtanut vuodessa aiemmin kadehdittavasta 4,7%:sta tämän hetkiseen tasan 7%:iin. Vaikka hypähdys onkin merkittävä, on Albertan työttömyys ollut samalla tasolla viimeeksi finanssikriisin jälkimainingeissa vuonna 2010. Albertan työttömyydessä onkin kyse hyvin suhdanneherkän alan ahdingosta, millä on melkein välitön vaikutus työttömyyteen. Sillä on puolestaan ollut jo vaikutusta Albertaan kohdistuvaan muuttovirtaan, joka on hidastunut voimakkaasti ja jotkut ovat jo pakanneet laukkunsa ja palanneet kotiprovinsseihinsa. Kasvuvaltikan onkin ottanut kotiprovinssimme British Columbia, joka tällä hetkellä johtaa maan kasvua.

Kanadalla ei sinäänsä mene huonosti, sillä koko maan työttömyys on pysytellyt noin seitsemän prosenttiyksikön tienoilla jo pitkään. Öljystä saatavien verotulojen katoaminen on kuitenkin aiheuttanut loven liittovaltion kassaan, jota tosin paikkaavat halvan loonien aikaansaama ostoryntäys Kanadan asuntomarkkinoille sekä turismin räjähdysmäinen kasvu. Esimerkiksi viime kesänä hotellien varausaste Vancouverissa oli koko kesän 90%:n yläpuolella ja kaikkein vilkkaimman heinäkuun ajan peräti 99%. Tuolloin keskustan viimeisistä, joskus vain muutaman tähden tasoisista, hotellihuoneista sai pulittaa aivan tähtitieteellisiä summia.

Loonien arvon kehitys

Halvan valuutan hyvä puoli on myös viennin piristyminen, joka tosin ei ole riittänyt korvaamaan energiasektorin nuukahdusta, mutta jolla on merkittävä vaikutus työllisyyden parantumiseen. Vaikka työttömyyslukema onkin pysytellyt 7% tienoilla, on syytä muistaa että Kanadaan muuttaa koko ajan valtavasti väkeä, joten työttömyysprosentin paikallaanpysyminenkin vaatii vuodessa satojen tuhansien uusien työpaikkojen syntymistä. Enemmän on silti tarpeen ja siksi uusi liberaalihallitus jatkaakin elvytyslinjallaan ja lupaa jättimäisiin infrahankkeisiin yhä enemmän (velka)rahaa talouden piristämiseksi. Lyhyellä aikavälillä sillä onkin positiivinen vaikutus, mutta tietenkään näin ei voida jatkaa loputtomiin. Tosin tuskin nykytilannekaan voi jatkua loputtomiin, kun jo öljyn hinnasta kaikkein voimakkaimmin päättävässä Saudi-Arabiassakin valtiontalous alkaa olla pahasti kuralla. Jonkun täytyy murtua pian ja hinnan kääntyä nousuun.

Vaikka heikolla looniella onkin taloutta piristävä vaikutus, on se hieman hankala seikka itse kanadalaisille. Ulkomaille matkustaminen on kallistunut jo siinä määrin, että me käytämme suomalaisia luottokorttejamme maksaaksemme vahvemmalla eurolla. Se ei kuitenkaan auta kotimaassa, jossa tuontitavaroiden sekä tiettyjen vihannesten hinnat ovat nousseet reippaastikin.

Loonien pudotuksen ennustetaankin kevään mittaan vain jatkuvan, eikä alle kuudenkymmenen sentin looniekaan ole talousviisaiden mukaan enää mahdoton ajatus. Tässä tilanteessa ei autakaan kuin nauttia kyydistä ja panostaa kotimaanmatkailuun. Kunpa kotimaan lennot olisivat hieman halvempia… 💡

(Yhteensä 266 lukukertaa, 1 lukijaa tänään)
 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.