Eilen sunnuntaina kävimme jälleen pienellä vaelluksella. Reitiksi valikoitui tällä kertaa West Vancouverin rinteillä kulkevan Brothers Creek nimeä kantava polku. Tämä noin seitsemän kilometrin mittainen polku lähtee West Vancouverin hienostoasuinalueen ylälaidalta, noin 350 metrin korkeudella merenpinnasta. Ympyrän muotoinen reitti nousee matkallaan kohti nimessään olevaa puroa noin 700 metrin korkeudelle, mikä tarkoittaa kohtuullisen rankkaa nousua.
Reitti ylös
Reitin vastapäivään kulkevalle reitin ensimmäinen osuus kulkee vanhan metsätien pohjaa. Maisema on ensimmäiset pari kilometriä hieman tylsää nuorta metsää, sillä aluetta aiemmin hallinneet jättiläispuut kaadettiin kaikki 1900-luvun alussa. Vanhan sahan sammaloitunut perustus reitin alkupuolella toimii muistutuksena noista ajoista. Myös reitin varrella menneisyys muistuttaa itsestään, sillä jopa yli metrin korkuisia valtavia kantoja on edelleen pystyssä siellä täällä. Liekö puut kaadettu aikanaan tosiaan noin korkealta, vai ovatko kannot kenties jatkaneet kasvuaan vielä puiden kaatamisen jälkeen? Oli selitys kannoille kumpi tahansa, on näky melko surullinen. Vaikka uusi metsä onkin saanut jo kasvaa aikansa ja peittää rinteen, on sen metsäpohja hyvin steriili aiemmin alueella vapaasti kasvaneeseen sekametsään verrattuna.
Vanhan sahan perustus sekä vanhat jättiläiset
Kolmoispuu vanhan metsätien varrella
Matka ylös on sangen rankka, sillä metsätie on välillä mutainen ja välillä hyvin kivikkoinen. Hyvät vaelluskenkämme olivatkin jälleen hintansa arvoiset, sillä niiden kanssa matka taittui tasaiseen tahtiin. Kulkemamme reitti ei liene kaikkein suosituimpia vaellusreittejä, sillä ainakin tuona sunnuntaina reitillä oli erittäin hiljaista ja aivan viimeisen tunnin aikana emme nähneet ketään muuta. Vähäiset muut ihmiset saivatkin mielikuvituksen paikoitellen laukkaamaan ajatuksesta metsässä kuljeskelevista karhuista. Onneksi meillä oli kuitenkin mukanamme uusi ”salainen ase”, jonka Niina oli ostanut minulle kesäkuussa syntymäpäivälahjaksi: karhukello.
Salainen ase
Kellon yksinkertainen toimintaperiaate on, että sen tuottama jatkuva kilinä antaa karhuille mahdollisuudet tiedostaa lähestyvät ihmiset ennalta ja ehtiä poistua alueelta ennen kohtaamista. Saman asian ajaisi myös jatkuva keskustelu, mutta näin vanhana pariskuntana olemme huomanneet, ettei juttua riitä jokaiselle hetkelle. Myöskin ylämäkeä puuskuttaessa voimavaransa käyttää yleensä jutustelun sijaan ihan vain askeleen ottamiseen. Vaikka onkin vaikea sanoa karhukellon toimivuudesta, tuo se silti pientä mielirauhaa metsän keskellä. Siitäkin huolimatta, että irvileukojen mukaan kilinä kertoo karhuille ennemminkin päivällisen lähestymisestä vaaran sijaan…
Noin kilometri ennen kierroksen huippua metsä vaihtuu vanhan hakkuurajan myötä nuoresta ikivanhaan. Samaisesta kohdasta taitaa myös alkaa Cypress Mountainin luonnonpuisto. Tässä vaiheessa reitti muuttuu huomattavasti kiintoisammaksi, kun maisemat muuttuvat monimuotoisemmiksi. Pian tämän jälkeen saavutetaan ympyrän lakipiste ja Brothers Creekin puro. Näin keväästä purossa oli kohtuullisen paljon vettä ja se valui vuolaana. Puron ylityksen jälkeen reitti kääntyy takaisin alaspäin ja muuttuu juurakkoiseksi poluksi. Koska vielä pari viikkoa aiemmin alueella oli vielä lunta, oli maasto hyvin märkä ja polku mutainen.
Brothers Creekin sillalla
Vesiputouksia matkalla alas
Matkallaan alas polku seuraa puron viertä, mikä avaa paikoin hienoja maisemia pienille vesiputouksille. Polun alapäässä puro ylitetään vielä kerran, minkä jälkeen palataan metsän siimekseen ja lopulta parkkipaikalle. Tamineita autoon pakatessa on vielä mukava ihailla vierellä aukeavaa upeaa maisemaa Vancouverin keskustasta.
Kaunista metsämaisemaa
Utuinen Vancouverin keskusta ja panoraama
Meillä reitin kiertämiseen kului noin kolme viihtyisää tuntia. Nautimme reitistä ja varsinkin siitä ettei sillä ollut kovin ruuhkaista. Lisätietoja ja tarkan reittikuvauksen kiertämästämme polusta löytää täältä.
