Vancouverin ehkä tunnetuin vaelluspolku ei ole vaelluspolku alkuunkaan. North Vancouverissa sijaitsevaa legendaarista Grouse Grindia ei nimittäin voi luonnehtia parhaalla tahdollakaan leppoisaksi vaellukseksi, vaan kyse on alusta loppuun saakka puhtaasta kuntotestistä. Polun lempinimi Mother Nature’s Stairmaster antaa osviittaa polun profiilista joka nousee keskimäärin 17 asteen kulmassa, käyden paikoitellen jopa 30 asteen jyrkkyydessä. Grouse Grind on siis jyrkkä. Todella jyrkkä. 💡
Polulla on pituutta vain 2,9 kilometriä, mutta tuona matkana se kiipeää 2830 porrasta ja nousee korkeutta peräti 853 metriä, päättyen Grouse Mountainin laskettelukeskuksen luokse. Keskimäärin ensikertalaiselta kuluu nousuun 90-120 minuuttia, mutta virallinen ennätys on käsittämätön 25 minuuttia ja 1 sekunti. Se on ollut paikallisen pyöräilijä ja kestävyysurheilija Sebastian Salasin hallussa vuodesta 2010 lähtien monen minuutin kaulalla seuraavaan. Epävirallisesti Salas on juossut reitin jopa aikaan 23:48, mutta tätä ei ole varmitettu virallisella ajanmittauksella joka perustuu RFID-tageihin polun alussa ja lopussa. Naisten ennätys on myös paikallisen asukkaan hallussa. Leanne Johnstonin vuonna 2010 kellottama 31 minuuttia ja 4 sekuntia on todella kova aika!
Ajanmittauksen alkupiste
Rankka rutistus on tehnyt Grouse Grindista kuuluisan ja maine houkutteleekin paikalle vuosittain 150 000 kiipeäjää haastamaan itsensä. Polkua ei suositella sydänvikaisille tai heikkokuntoisille, sillä vuosien varrella sillä on kuollut neljä ihmisiä ja vuosittain siltä pelastetaan noin 80 ihmistä. Viimeisin kuolemantapaus sattui keväällä, kun viisikymppinen mies kuoli sydänkohtaukseen. Harva kuitenkaan ottaa varoituksia kuormituksesta tosissaan ja vaikka suurin osa pystyykin könyämään koko matkan vuoren huipulle, on suoritus todella uuvuttava ja vaatii runsaasti aikaa sekä vettä.
Varoitus nousijoille
Grouse Grind on niin suosittu polku, että kesäviikonloppuisin sillä on syytä varautua jopa suoranaiseen ruuhkaan. Koska polku on koko matkaltaan huonokulkuista kivikkoa ja kapeita portaita, sitä kannattaa välttää kauniina viikonloppuina. Tämän kehoituksen vuoksi mekään emme ole käyneet siellä ennen viime viikkoa, jolloin minä suunnistin keskiviikkoaamuna yksin kokeilemaan tämän legendaarisen ja paljonpuhutun polun.
Ensimmäisiä metrejä
Polku jyrkkenee nopeasti
Kivikkoista polkua
Polku lähtee Grouse Mountainin parkkipaikalta noin 300 metriä merenpinnan yläpuolelta ja kipuaminen alkaa käytännössä välittömästi. Ensimmäinen neljännes on vielä kohtuullisen helppokulkuista, mutta jatkuva kipuaminen saa hengästymään ja hikoilemaan rankasti. Toinen neljännes on reitin kaikkein jyrkin osuus, jolloin nousua on paikoin jopa 58%, mutta nousu jatkuu tasaisena myös läpi kolmannen ja viimeisenkin neljänneksen. Matkan varrelta ei aukea minkäänlaisia maisemia eikä niiden ihailuun olisi edes voimia, sillä sitä keskittyy vain meneillään olevaan suoritukseen sekä seuraavaan portaaseen, joita vain riittää ja riittää. 2830 kappaletta. 🙄
Toisen neljänneksen maisemia
Itse olen sangen normikuntoinen toimistotyöläinen, mutta minun on pakko sanoa etten nauttinut Grouse Grindista niin yhtään. Se on puhdasta rääkkiä jonka päättymistä ei malta odottaa. Neljänneksenkin kulkemiseen tuntuu kuluvan ikuisuus ja taukoja joutuu pitämään koko ajan. Minulta kului valokuvaamisen ja parinkymmenen tauon kanssa Grouse Grindin kipuamiseen 1 tunti ja 33 minuuttia, mikä on sangen keskinkertainen tulos. Ohitseni meni useita ihmisiä, mutta ohitin myös itse muutamia muita matkalla eli suoritukseni oli keskiarvoa vastaava. Mutta raskasta se oli!
Voiton puolella!
Useimmille Grouse Grind on jotain mikä pitää suorittaa kerran elämässä, mutta monille paikallisille se on myös vakituinen treenipaikka. Polulla käy väkeä vauvasta vaariin ja himourheilijoille se on oikea Graalin malja. Paikallinen Amy Tso on kivunnut polun yli tuhat kertaa ja Jason Chong käsittämättömät 2200 kertaa! 24 tunnin ennätys on Oliver Bibbyn hallussa ja tuona aikana hän kiipesi polun peräti 16 kertaa (tosin atlantalainen Sean Blaum väittää suorittaneen polun samassa ajassa peräti 17 kertaa)! Kaikki lukemia jotka on vaikea uskoa todeksi tietäen miten rankka polku on kyseessä. 😮
Viimeisen neljänneksen harvempaa metsää
Grouse Grindin voi kulkea vain alhaalta ylös, sillä laskeutuminen polkua pitkin on kielletty turvallisuussyistä. Polku on myös suljettu koko talven ja avoinna loppukeväästä syksyyn saakka. Normaali tapa onkin kivuta polku ja laskeutua alas Grouse Mountainin gondolan kyydissä maisemista nauttien. Kyyti maksaa kymmenen dollaria ja lipun voi ostaa yläasemalta. Itse Grouse Grind on ilmainen.
Puuh, viimeinkin huipulla!
Grouse Grind on jotain minkä moni haluaa kokea, mutta paremman vaelluskokemuksen vuoksi kannattaa suunnata muille poluille. Hyvä rankan kipuamisen ja upeat maisemat yhdistävä vaihtoehto on Squamishin lähellä sijaitseva Stawamus Chief, joka on ehkä jopa hieman raskaampi polku, sillä se vaatii kiipeämisen lisäksi laskeutumisen samaa reittiä alas, mikä on rankan nousun jälkeen helpommin sanottu kuin tehty. 😆
Grouse Grind on toisinaan listattu myös maailman vaarallisimpien vaelluspolkujen joukkoon kuormittavuutensa vuoksi. Se mikä polusta tekee niin vaarallisen ja haastavan on se miten se vaatii keholta jatkuvaa maksimisykkeen sietoa jopa puolentoista tunnin ajan. Harva liikuntasuoritus tarjoaa näin yhtäjaksoista rääkkiä, miksi moni polkua kipuava saattaakin joutua sen yllättämäksi. 💡