Uutta asuntoa etsimässä (osa1)

Blogini vakiolukijat ovat varmaan ihmetelleet viime kuukausien hiljaisuutta. Kerroin helmikuussa miten kolme vuotta kotinamme ollut uskomaton asunto myytiin joulukuussa singaporelaiselle sijoittajapariskunnalle. Alun lämpimät puheet siitä miten mieluusti he pitäisivät meidät vuokralaisinaan törmäsi kuitenkin seinään, kun nämä ilmoittivat tammikuun lopussa että vuokraan tulisi toukokuun alussa vaivainen 31 prosentin korotus. Kyse oli aivan käsittämättömästä ja ei niin mihinkään perustuvasta korotuksesta, mutta valitettavasti emme voi asialle mitään. 🙁

Turmioksemme koitui rastitettu ruutu vuokrasopimuksessamme, joka ilmaisee vuokrasitoumuksen olevan määräaikainen ja päättyvän huhtikuun lopussa, jolloin meidän täytyisi muuttaa asunnosta pois. Vaihtoehto olisi myös uuden vuokrasopimuksen allekirjoittaminen, mutta tuolloin kyse on täysin uudesta sopimuksesta, joten uusi vuokranantaja voi asettaa vuokraksi mitä tahansa. Jos tätä pykälää ei olisi nykyisessä sopimuksessamme, olisimme olleet turvassa, sillä siinä tapauksessa nykyinen sopimuksemme jatkuisi toukokuusta lähtien sellaisenaan kuukausi kerrallaan ja uusikin vuokranantaja voisi nostaa vuokraa vain lain sallimat muutama prosenttia vuodessa.

Täällä vuokrasopimukset tehdään aina samaan pohjaan perustuen, joten tämän ulosmuuttopykälän kanssa kannattaa olla tarkkana. Valitettavasti meillä ei ollut alunperinkään mahdollisuutta jättää pykälää sopimuksestamme pois, sillä entinen vuokranantajamme kertoi meille jo tuolloin että hän saattaisi joutua luopumaan asunnosta jossain vaiheessa, eikä siten haluaisi rasittaa asunnon ostajaa vuokrasopimuksella, josta tämä ei pääsisi niin halutessaan irti. Riski oli siis tiedossamme jo pitkän aikaa, mutta lopputulema on silti harmillinen kolmen upean vuoden jälkeen. 🙁

Heti kohtuuttomasta korotuksesta kuultuamme aloimme tietenkin neuvottelemaan vuokranantajan kanssa sopuratkaisun puolesta, mutta aloitimme myös samalla uusien asuntojen etsimisen. Avuksi otettiin jälleen jo edellisessä asuntometsästyksessä hyväksi havaittu Craigslist, jossa pyörii valtavat määrät vuokra-asuntoja.

Craigslistin päivittäinen selaaminen ja mielenkiintoisiin asuntoihin yhteydessä oleminen onkin ollut viimeiset kaksi kuukautta pääasiallinen toimemme ilta-aikaan. Kiintoisia asuntoja alkoi näkyä nopeasti ja tähän päivään mennessä olemme nähneet lähemmäs kaksikymmentä asuntoa, Sitä Oikeaa kuitenkaan löytämättä. Esittelen tässä ensimmäisessä viestissäni ensimmäisen kuukauden aikana näkemiämme asuntoja.

Ensimmäinen asunto sijaitsi aivan naapurissa ja oli kahden makuuhuoneen uudehko huoneisto Patina (1028 Barclay Street) rakennuksen 39. kerroksessa. Tykästyimme rakennukseen jo viimeeksi asuntoa etsiessämme ja näimme tuolloin peräti kolme siellä sijaitsevaa huoneistoa. Nyt nähty asunto oli ehdottomasti yksi hulppeimpia asuntoja koko talossa ja maisema oli melkein verrattavissa tämänhetkiseen aivan mielettömään maisemaamme. Vaikka olemmekin tottuneet asumaan korkealla, on pakkoa myöntää että minua kyllä huimasin asunnon pienellä ulkoparvekkeella alapuolella vilisevää kaupunkia katsellessa. 😮

Patina

Huimausta aiheuttava parveke

Hulppea 39. kerroksen maisema yli kaupungin

Valitettavasti Patinan ongelma on kuitenkin monien asuntojen huono pohjaratkaisu ja tämäkin 118-neliöinen asunto oli käytännössä hyvin pieni. Olisimme mahtuneet sinne huonekaluinemme juuri ja juuri, mutta pienet makuuhuoneet olisivat olleet aivan tupaten täynnä ihan vain sängyistä. Koska kämpän pyyntihintakin oli enemmän kuin budjettimme ja kiinnostuneita oli monia, emme lopulta edes hakeneet asuntoa.

Seuraava näkemämme asunto sijaitsi hieman vanhemmassa betonisessa Georgia Palais (1415 West Georgia Street) tornitalossa Coal Harbourissa. Aiemman väliaikaisen asuntomme lähettyvillä sijaitseva rakennus oli sisältä pimeä ja vanhanaikainen, mutta itse huoneisto oli täysin remontoitu ja nykyaikainen. Asunnon pohjapiirustus oli sangen erikoinen, mutta sen 115 neliötä oli silti sijoitettu toimivasti. Maisemakaan ei ollut huono 23. kerroksen korkeudelta ja sekä vuoret että meri näkyivät ikkunoista. Asuntoon kuului myös pieni parveke, mutta sillä asunnon huono puoli kävi selväksi. Rakennus sijaitsee erittäin vilkkaassa kahden päätien risteyksessä, jolla liikenne on raskasta läpi vuorokauden. Liikenteen melu onkin sitä luokkaa, ettei parvekkeella ollut ollenkaan mukava oleskella. Asunnon sisällä ongelma ei ollut niin ilmeinen, mutta päätimme silti että löytäisimme jotain parempaa.

Vanhempi Georgia Palais -tornitalo

Asunnon maisemia


Meluisalla parvekkeella

Täysin remontoidut huoneet

Ympäröivä Coal Harbour on kuitenkin muuten viihtyisää aluetta, varsinkin lähellä rantaa asuessa. Kävimmekin katsomassa yhteensä kolme asuntoa Callisto (1281 West Cordova Street) ja Carina (1233 West Cordova Street) nimisissä torneissa aivan veden äärellä. Carinan asunto oli vain yhdeksännessä kerroksessa ja pohjaratkaisu ei toiminut. Calliston kaksi asuntoa olivat kuitenkin huomattavasti parempia ja ne sijaitsivat 16. ja 18. kerroksessa. Vaikka kerrosluku voikin tuntua pieneltä (ja onkin sitä), se ei kuitenkaan haittaa, sillä sijainti aivan veden rannassa takaa esteettömän maiseman Burrard Inletin yli North Shore Mountainseille. Sijainti onkin lyömätön, mutta se näkyy myös asuntojen hinnoissa. Kummankin Calliston asunnon vuokra oli 500-1000 dollaria yli budjettimme, eikä hinnoissa tuntunut olevan neuvotteluvaraa.

Sisarukset Callisto ja Carina

Carinan sateinen maisema

Kaareva Callisto

16. kerroksen asunnon maisema

18. kerroksen maisema toiseen suuntaan

Vesi ja vuoret aivan naapurissa

Ylihintainen mutta kaunis Coal Harbourin maisema

Paljon asuntoja nähneinä olimme vakuuttuneita, että nämä vain 120 neliön kokoiset asunnot olivat todella ylihinnoiteltuja ja niiden kuuluisi olla hintahaarukassamme. Saman on näemmä todennut moni muukin, sillä kyseiset asunnot ovat viettäneet markkinoilla pitkän ajan…

Koska Coal Harbourissa ei lykästänyt, päätimme katsoa mitä Yaletownin alueella olisi saatavana. Ensimmäinen näkemämme asunto oli Vita (565 Smithe Street) nimisen tornin sub-penthouse huoneisto 27. kerroksessa. Asunto oli uudehko ja ihan hieno sisältä, mutta sen paras ominaisuus olivat kuitenkin sen kaksi parveketta, joista toinen oli pikemminkin yksityinen terassi. Myös maisema oli hienon urbaani, yltäen ympäröivien rakennusten ylitse. Valitettavasti asunto itsessään oli auttamattoman pieni ja emme olisi saaneet olohuoneen sohvia mahtumaan sinne mitenkään. Myös asuntoa esitellyt kiinalainen kiinteistönvälittäjä oli sangen epämiellyttävä sovinisti, joka heitti asiattomia letkautuksia naisista vierailun aikana. Tuumasimmekin että äijä voi pitää tunkkinsa.

Vita ja Dolce -tornit

Kohtuullisen uudenaikainen sisustus

Yaletownia ympärillä

Kaunis auringonlasku

Hieman samanlainen tarina oli myös Waterford (1483 Homer Street) False Creekin rannalla. 17. kerroksen asunto oli kyllä tilava ja olisimme mahtuneet siihen, mutta asunnosta puuttui Se Jokin. Emme tunteneet mitään ihmeellistä asunnon nähdessämme, vaikka vesimaisema olikin hieno ja asunto sisältä uusittu. Hassu yksityiskohta vierailullamme oli, että rakennuksen kuntosalilla kuvattiin jonkinlaista jooga-mainosta televisioon. Kuvaustiimin lomasta näimme kuntosalin lisäksi myös uima-altaan sekä asukkaiden käytettävissä olevat kaksi squash-salia. Näistä jälkimmäinen on hieman harvinaisempi ominaisuus, mutta ties vaikka sellainen kannustaisi asukkaita uuden harrastuksen aloittamiseen.

Tästä asunnosta vain puuttui Se Jokin

False Creekin panoraama

Pelkkien tornitalojen sijaan päätimme katsastaa myös aivan toisenlaista asumista keskustan alueella. Vancouverissa monien tornien juurella sijaitsee ihmisen kokoista katutilaa synnyttäviä monikerroksisia townhouseja, jotka näyttävät monesti hyvin viihtyisiltä. 3-4 kerroksisen townhousen huono puoli on kuitenkin asuntojen kapeus ja huoneiden sijaitseminen eri kerroksissa. Lisäksi asunnot ovat maantasossa, jolloin sijainnista riippuen alueella voi olla liikenteen melua.

Ensimmäisessä asunnossa ei kuitenkaan ollut ongelmaa melun kanssa, sillä se sijaitsi West Endissä hiljaisella sivukadulla Barclay Streetin varrella. Vuonna 2005 valmistunut pieni kymmenen townhousen kompleksi on itseasiassa jäänyt meiltä aiemmin kokonaan huomaamatta, vaikka asummekin aivan sen lähellä. Sisältä asunto oli kodikas ja täysin äänetön. Portaat ovat kuitenkin koko ajan läsnä ja niiden ravaamiseen kyllästyy varmasti hyvin pian. Katolla sijaitseva terassi oli kuitenkin viihtyisä lisä ja sillä olisi kiva grillata pihvejä lämpimästä kesäpäivästä nauttien.

Melkein huomaamaton townhouse


Kodikas ja hiljainen townhouse

Parvekkeen rauhallinen maisema

Emme kuitenkaan täysin tykästyneet rakennukseen, mutta päätimme silti nähdä toisen townhousen Pomaria (1455 Howe Street) tornin juurella. Tämän townhousen etu olisi ollut tornitalon yhteydessä olevien palveluiden käyttöoikeus, mutta itse asunto oli todella pieni. Vaikuttaakin siltä, että ainakin joissain tapauksissa portaikkojen viemä tila lasketaan huoneiston asuinpinta-alaan mikä on sangen hölmöä ja tekee asunnosta paljon ilmoitettua pienemmän. Myöskään sijainti aivan Granville Bridgen rampin vieressä ei ollut kovin ihana, kauniisti kukkivista puista huolimatta.

Kukkaloistoa Pomarian juurella

Vastapäinen rakennustyömaa kattoterassilta nähtynä

Kyseinen alue on kuitenkin paraikaa kovasti kehittyvää ja sinne nousee paljon uusia torneja, kuten kirjoitin vuonna 2012. Yksi jo valmiista uudistorneista on 36-kerroksinen Maddox (1351 Continental Street), jonka 31. kerroksessa sijaitsevaa asuntoa kävimme katsomassa. Upouuden asunnon maisema oli melko mieletön ja ylsi koko Downtownin yli aina vuorille saakka. Sadan neliömetrin koostaan huolimatta asunto tuntui yllättävän tilavalta, sillä tila oli käytetty hyödyksi esimerkillisen hyvin. Eniten meitä kuitenkin ihastutti asunnon laadukas viimeistely, joka oli parasta siihen saakka näkemäämme.

Laadukkaasti rakennettu Maddox

Granville Bridgen alue rakenteilla

Granville Streetin viihdealue ylhäältä nähtynä

Downtownin värikästä rakennuskantaa

Upea näkymä yli kaupungin

Hyvästä pohjapiirustuksestaan huolimatta asunto oli kuitenkin liian pieni, mikä jäi harmittamaan meitä. Kävimmekin viikkoa myöhemmin katsastamassa talon toisella kulmauksella sijaitsevan 28. kerroksen asunnon. Kyseisellä asunnolla on kokoa noin kymmenen neliötä enemmän, mikä tekikin siitä tilavamman tuntuisen. Kuitenkin muutamat pienet suunnitteluratkaisut tekivät huonekalujemme sijoittamisesta sen verran hankalan operaation, ettemme päätyneet tähänkään asuntoon.

Kaatosateinen 28. kerroksen maisema

Itse talo kuitenkin kiinnostaa meitä edelleen, sillä sen korkealuokkainen viimeistely on houkuttelevaa. Alue itsessään on vielä up and coming vaiheessa, mutta hinnat siellä tulevat varmasti nousemaan kun yhä uusia torneja valmistuu ja alueelle muuttaa enemmän asukkaita ja palveluita.

Ensimmäiset 11 asuntoa eivät siis tuottaneet tulosta ja asunnonhaku on tätä kirjoittaessa täydessä tohinassa samalla kun valmistaudumme ulosmuuttoon kuun lopussa. Lisää nähtyjä asuntoja kirjoituksen kakkososassa. 😕

(Yhteensä 381 lukukertaa, 1 lukijaa tänään)
 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.