Taittuva toinen aalto

British Columbiassa ylitettiin torstaina henkinen rajapyykki, kun epidemian aikana todettujen koronatapausten yhteismäärä ylitti maagiset 10 000 tapausta. Epidemiaa sen alkuaikoina erittäin menestyksekkäästi hoitaneessa provinssissamme on eletty viruksen toista aaltoa aina heinäkuun puolesta välistä saakka, jolloin rajoituksista liiketoiminnalle sekä ihmisten liikkumiselle luovuttiin laajasti talouden avaamisen kolmannessa vaiheessa.

Kesäkuussa jo alle kymmeneen painunut päivittäisten tapausten määrä pongahtikin elokuussa viiteenkymmeneen ja syyskuun lopulla on saatu tottua jo yli sataan tapaukseen. Voimakas toinen vaihe saikin tapausmäärämme lähes saavuttamaan lähes samankokoisen Suomen lukemat aina ennen viime viikkojen tapausmäärien huikeaa nousua Suomessa. Suomen myöhäisen toisen aallon myötä ero on jälleen kasvanut, sillä tautitapausten määrä on kääntynyt täällä jälleen laskuun.

Voimakas toista aaltoa

Vaihtelua selittää ihmisten liikkumisen määrä, joka kutistui ensimmäisen aallon rajoitusten iskiessä nopeasti minimiin, mutta palautui toisen aallon kiihtyessä yli 70 prosenttiin normaalista. Nyt ihmiset näyttävät jälleen uskoneen uutisia ja viimeisimpien arvioiden mukaan kanssakäymisen määrä on vain noin 45% normaalista, minkä vuoksi tärkeä r-lukema on painunut jälleen alle yhden, saaden epidemian tasaantumaan.

Kriittinen r-lukema

Kestää kuitenkin tovin ennen kuin päivittäisen lukemat laskevat, sillä aktiivisten tapausten määrä on 1406 ja yli kolme tuhatta ihmistä on altistumisen vuoksi eristyksissä. Aiemmin myös nopeasti kohonneet sairaalatapaukset ovat tasaantuneet ja ovat nyt 68 koronapotilasta, joista 19 tehohoidossa. Sairaaloiden kapasiteetti ei siis ole koetuksella, vaikka lukemat ovatkin seitsemän kertaa keskikesää suuremmat. Kuolleiden määrä on pysytellyt alhaisena, epidemian kokonaislukeman ollessa 245.

Pahoin pelätty tapaus oli koulujen alku syyskuun alussa, jolloin yli puoli miljoonaa koululaista palasi luokkiin suuren huolen saattelemana. Tämän ei ole kuitenkaan todettu lisänneen lukemiin voimakkaasti, sillä kouluikäisten tartuntamäärät ovat edelleen hyvin pienet, joskin asiaa tutkaillaan jatkuvasti suurella määrällä testejä. British Columbiassa on käytössä täällä kehitetty helppo sylkitesti, jolla on testattu jo kaksi kolmasosaa kaikista oppilaista. Ainoastaan 0.7% testatuista lapsista on todettu sairastuneen ja näistä suurin osa on saanut tartunnan koulun ulkopuolelta tunnetun tartuntaketjun osana.

Toinen aalto osoittaa taittumisen merkkejä

Päivittäisen testauksen määrä on vakiintunut noin 12 500 testiin ja testeihin pääsee edelleen täysin maksutta. Jonottamisen vähentämiseksi uusia testauspaikkoja on avattu suuriin kaupunkeihin ja tilastojen mukaan testitulosta joutuu odottamaan keskimäärin 28 tunnin ajan, noin 1.6% testatuista paljastuen positiivisiksi.

Oma käyttäytymisemme on seurannut aika tarkasti mainittua ja palasin itse syyskuussa työskentelemään pääasiallisesti kotoa, käyden toimistolla vain kerran viikossa. Emme käy ulkona syömässä, mutta noutoruokaa tulee tilattua ja noudettua tiiviisti ravintoloita tukien. Ulkona käymistä onkin haitannut koronaa enemmän viime viikkojen metsäpalosavu, joka on poistunut syyssateiden saavuttua.

Kesä oli kaunis mutta koronan värittämä

Tarkkana on silti syytä olla, sillä pilvenpiirtäjässämme on ollut koronaan sairastuneita asukkaita, minkä lisäksi alakerran hotellin tiloissa yöpyy terveydenhoitohenkilökuntaa sekä karanteeniin määrättyjä ulkomailta palanneita. Hisseihin ei siis tungeta muiden ihmisten kanssa ja maskeja käyttää lähes jokainen.

Koronatapauksia naapurissa

Lähestyvä talvi tullaankin siis viettämään poikkeusolosuhteissa. Ajatus joulusta Suomessa on haudattu, toivon ollessa nyt ensi kesässä. Päätimme myös jättää ostamatta laskettelukortit Whistleriin, sillä kesken jääneestä viime kaudesta saamamme alennus oli sen verran pieni. Laskettelu on myös tehty tänä talvena hankalaksi, sillä rinteeseen pääsyä rajoitetaan päivittäin, minkä lisäksi laskettelijoiden tulee pitää maskia jopa rinteessä. Samanlaiset rajoitukset vaelluspoluille saivatkin meidät valitsemaan tänä kesänä vaellusta vapaamman pyöräilyn.

Täysin ilman matkaa ei silti jouduta olemaan, sillä olemme varanneet marraskuuksi neljän päivän reissun Vancouverinsaarelle aina yhtä ihanaan Tofinoon myrskyjä bongaamaan. Siihen on vielä kuukausi ja paraikaa vietettävää kiitospäivän pitkää viikonloppua vietämme ihan vain kotona kahdestaan. Viranomaiset ovat pyytäneet ihmisiä jättämään perinteinen kiitospäivän illallinen tänä vuonna väliin tai ainakin kutistamaan kutsuvieraiden määrää, ettei kahden viikon päästä nähtäisi jälleen ylöspäin kääntynyttä tartuntakäyrää.

Erilainen kiitospäivä

Koronaepidemia aiheuttaa muutoksia myös loppukuusta vietettävään perinteiseen halloweeniin, sillä tuhansien lasten kiertelyä talojen ovilla ei pidetä tässä tilanteessa lainkaan hyvänä ideana. Tämä tulee harmittamaan erityisesti lapsia, joille lokakuinen juhla on yksi vuoden rakkaimpia, mutta epidemian aikana mikään ei ole vastaa vanhaa normaalia.

(Yhteensä 131 lukukertaa, 1 lukijaa tänään)
 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.